sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Project 1001, osat 256-260: Tahdon naimisiin, Umberto D. - elämän vanki, Vaarattomia vakoilijoita, Yhteiskunnan vihollinen ja Erämaan armoille

Taas on aikaa kulunut sitten viime arvosteluiden, mutta mitäs pienistä. Leffateatterissa on ollut ruuhkakuukaudet, minkä lisäksi muut harrastukset ovat taanneet sen, ettei enää ole ehtinyt katsomaan leffoja niistä kotiuduttua, joskin tähänkin on pienenpieni valonpilkahdus näköpiirissä, mutta saa nyt nähdä. Näiden lisäksi tuli vielä muutettua tuossa kuukausi sitten ja se vei tavalla tai toisella melkein kaiken huomion moneksi viikoksi. Noh, se on pientä.

Nyt vuorossa kuitenkin tämänkertaisen 1001-putken viimeiset leffat, jos nyt mistään putkesta voi puhua, kun sen ensimmäiset leffat tuli katsottua jo yli vuosi sitten. Joo, vähän on leffojen katselut laskenut. Seuraaviin (uusiin) 1001-elokuviin on noin kolmenkymmenen leffan väli, joten saa nyt nähdä, milloin näihin palataan. Ties vaikka jatkaisin tuollon näiden(kin) osalta minulle aivan uudella konseptilla.



256/1001: Tahdon naimisiin

Muriel (Toni Collette) haluaa naimisiin, mutta ei ole sieltä hehkeimmästä päästä. Tahdon naimisiin on kohonnut jonkinlaiseen kulttiklassikon asemaan, mutta itse en sitä ihan sellaiseksi nostaisi. Onhan siinä kieltämättä omaperäisyyttä paljon mukana ja joitakin yllätyksiäkin, mutta Muriel ei vain onnistu voittamaan kunnolla puolelleen, vaikka tämän tästä hihityttääkin. ABBA-musiikilla itseään mainostavaksi elokuvaksi olisi kaivannut enemmän variaatiota kappaleisiin, nyt vain pyöritellään muutamia kappaleita uudestaan ja uudestaan. ABBA-imitaatio (kuva vasemmalla) on ehdottomasti elokuvan kohokohta, jonka aikana tulee naurettua oikein kunnolla.

Pisteitä: 3/5

257/1001: Umberto D. - elämän vanki

Elokuva ikääntyvästä Umbertosta (Carlo Battisti), joka kaipaa enemmän eläkettä, eikä kykene maksamaan edes vuokriaan, mikä tietää häätöuhkaa. Myönnettävä on, että nimi ei herättänyt suuria intohimoja ainakaan ennen kuin tajusin, kuka ohjaaja onkaan; Vittorio De Sican Polkupyörävaras kun tuli nähtyä syksyllä ja pidin näkemästäni. Umberto D. - elämän vanki jatkaakin tuon elokuvan viitoittamalla neorealistisella tiellä tarjoten selkeitä yhtymäkohtia kyseiseen elokuvaan. Ihan samanlaisiin tunnelmiin ei tämän kohdalla pääse, vaikka ihan mukiinmenevästä leffasta kyse onkin. Umberton tilanteen korjausyrityksissä ei vain riitä yhtä paljon viehätystä kuin Polkupyörävarkaassa Antonion polkupyörän etsimisessä... jännityksestä nyt puhumattakaan. Loppua kohden edellä mainittu elokuva tuleekin vahvemmin mieleen, mutta Umberton koirassa ei ole samaa vetovoimaa kuin Antonion polkupyörässä.

Pisteitä: 3/5

258/1001: Vaarattomia vakoilijoita

Rick (Dean Martin) on sarjakuvataiteilija, joka haluaisi päästä urallaan eteenpäin ja siihen tarjoutuu tilaisuus sarjakuvia rakastavan kämppiksen Eugenen (Jerry Lewis) vilkkaan mielikuvituksen avulla. Jos nyt ei mennyt Jerry Lewis -neitsyys, niin edellisestä Lewis-leffan näkemisestä on vähintäänkin 20 vuotta. Niinpä odotukseni olivatkin ainakin hivenen korkealla, mutta nuo odotukset eivät ihan täyttyneet. Vaarattomia vakoilijoita tarjoaa kyllä ihan hauskoja hetkiä, kuten Eugenen syömisjutut, mutta ei niitäkään jatkuvalla syötöllä, vaikka Lewisin naamanvääntelyitä katseleekin mielellään. Absurdeista hetkistään huolimatta tarina ei täysin vedä, mutta kyllä sen parissa aika melko kivuttomasti menee. Harmiton hupsutteluleffa, mutta toivottavasti Lewis-Martin -kollaboraatioissa löytyy niitä naurettavampia ja enemmänkin virtaa sisältäviä elokuvia.

Pisteitä 3/5

259/1001: Yhteiskunnan vihollinen

Varhaisien gangsterielokuvien yhtenä virstanpylväänä pidetty Yhteiskunnan vihollinen kertoo James Gagneyn upeasti esittämästä kovanaama Tom Powersista, joka jo varhain poikkeaa kaidalta polulta ja sitä kautta kunnon gangsteriksi. Elokuva, jonka olisin ehdottomasti halunnut nähdä jo ilmestyessään. Yhteiskunnan vihollinen tarjoaa melko suoraviivaisen gangsteritarinan, mutta tekee sen sinänsä tyylipuhtaasti. Se ei liiemmin moralisoi, mutta ei myöskään ihannoikaan gangsterielämää, vaan antaa yhdenlaisen näkemyksen gangsterielämästä. Elokuva on myös varsin kompakti paketti, eikä alle puolentoista tunnin pituudella ole todellakaan liian pitkä. Ainoa ongelma on vain se, että paljon myöhemmin gangsterielokuvien ja -sarjojen kautta genressä on nähty aikalailla kaikki(?) ja vieläpä paljon monipuolisemmin ja tyylitellymmin, ettei tällainen perinteinen tarina kykene tarjoamaan kunnolla tarttumapintaa ja siten onkin selkeän vanhanaikainen. Tuoreeltaan 1930-luvulla nähtynä elokuva olisi luultavasti ollut kuitenkin ihan kunkku!

Pisteitä: 3/5

260/1001: Erämaan armoille

Tositapahtumiin perustuva elokuva Chris McCandlessista (Emile Hirsch), joka rikkaan perheen vesana hylkää materialistisen elämäntyylin ja lähtee luonnon helmaan elämään mahdollisimman yksinkertaista ja siten stressivapaata elämää. 1001 elokuvaa -kirjan tuorein katsomaton elokuva Erämaan armoille on kerännyt paljon kehuja ja onpahan IMDb:n #250-listallakin (tällä hetkellä sijalla 155), joten itsekin olen odotellut tämän näkemistä, mutta ei, en vain päässyt kiinni elokuvan tunnelmaan. McCandless löytää paikkansa nykyisyydessä ja samalla näytellään, kuinka hän löytää tiensä sinne menneisyydessä, jolloin hän myös tapaa monenlaisia ihmisiä. Hirsch tekee ihan hyvää työtä McCandlessina ja niinpä hahmon sielunmaisemaan pääseekin ajoittain, mutta ei tarpeeksi, jotta elokuva olisi saanut haikailemaan samanmoista elämäntapaa, mihin on eittämättä pyritty. Lopullisesti elokuvan kuitenkin onnistuu melkein pilaamaan elokuvan liian pitkä kesto, sillä vajaa kaksi ja puoli tuntia on tälle elokuvalle ehdottomasti liikaa. Kuten sanoin, Hirsch tekee hyvää työtä, mutta sen lisäksi, että Sean Penn ohjasi ja käsikirjoitti elokuvan, olisi myös elokuvan pääosa sopinut mielestäni hyvin hänellekin.

Pisteitä: 2/5

----------------------------------

PS. Ja koska en luultavasti kirjoittele ihan hetkeen, niin suosittelenpa elokuvaa, joka minulle oli trailerinsa turvin ehtinyt nousta kevään odotetuimmaksi elokuvaksi ja joka todellakin lunasti sille asettamani odotukset täydellisesti, kun sen Finnkinon ennakossa näin: ensi perjantaina varsinaiseen ensi-iltaan tuleva Wes Andersonin The Grand Budapest Hotel. Menkää katsomaan se! DO IT!