tiistai 17. joulukuuta 2013

Project 1001, osat 251-255: Naisen parhaat vuodet, Olen vainottu kahlekarkuri, Paholaisen naamio, Rakas sydän ja Safe


251/1001: Naisen parhaat vuodet

Mabelilla (Gena Rowlands) on pahoja henkisiä ongelmia, eikä hänen miehensä Nick (Peter Falk) kykene täysin pysymään Mabelin mielenliikkeissä mukana. Edellinen näkemäni John Cassavetes -leffa Faces oli ihan ok, mutta tällä kertaa ei mene täysin tuubiin. Tarina on Cassavetesille (ehkä) tyypillisesti hieman omanlaisensa eli satunnaisilta tuntuvien tapahtumien edetessä kulkee siinä jossain taustalla, mutta tarjoaa sinänsä ihan hauskojakin hetkiä välillä, sillä Mabelin mielenterveysongelmat aiheuttavat niin perheen kuin lähipiirinkin keskuudessa (tragi)koomisia tilanteita, joista mieleenjäävimpänä lounaskohtaus, jossa Nick tuo työtovereitaan kotiinsa syömään. Rowlands tekee lisäksi hyvää työtä Mabelina. Ei elokuva missään vaiheessa pauloihinsa saa, mutta on tiettyyn pisteeseen asti ihan mukiinmenevä. Tuon kuvitteellisen pisteen jälkeen elokuva kuitenkin alkaa puuduttaa, sillä elokuva tällaisessa muodossa on auttamatta liian pitkä ja lopun koittamisesta, riippumatta tarinan päättymistavasta, on vain kiitollinen.

Pisteitä: 2/5

252/1001: Olen vainottu kahlekarkuri

James Allen (Paul Muni) tuomitaan epäonnekkaiden sattumien takia syyttömänä vankilaan, jossa vangit on kahlehdittuna toisiinsa ja hän haluaa päästä vapaaksi keinolla millä hyvänsä. Pakoelokuvien klassikkona ja jonkinlaisena isänä pidetty Olen vainottu kahlekarkuri on varsin toimiva pakotrilleri, jonka osin perustuminen todellisiin tapahtumiin vain lisää mielenkiintoa tarinaa kohtaan ja tekeekin tarinan sävystä hieman traagisemman oloisen. Nykyvalossa kovin julmalta tuntuva rangaistusmuoto eli kahlevankeus, jonka päättymisellä elokuvalla sanotaan olleen paljon tekemistä, todella tuntuu sisuskaluissa ja niinpä Allenin pakosuunnitelmille toivoo pelkkää hyvää. Ongelmaksi vain muodostuu se, että vankilassa olemisen ulkopuolella elokuva ei ole väkevimmillään ja itse asiassa niin sanottu "keskikohta", jossa Allenista leivotaan ryysyistä rikkauksiin -tyyppisen amerikkalaisen unelman edustajaa, on hieman liian pitkä pitääkseen tehonsa. Jokseenkin yllättävien käänteidenkin vuoksi elokuva on kokonaisuudessaan kiinnostava, kun taas loppuratkaisu on samaan aikaan epätyydyttävä ja ironisuutensa ansiosta toimiva. Paul Muni loistaa.

Pisteitä: 3/5

253/1001: Paholaisen naamio

1800-luvun Moldaviassa tohtori Kruvajan (Andrea Checchi) vapauttaa kalmistoa tutkiessaan vahingossa parisataa vuotta uinuneen noidan (Barbara Steele), joka aikoo kostaa kuolemansa veljensä jälkeläisille. Olen valaistunut! Olin syystä tai toisesta kuvitellut Mario Bavan Lucio Fulcin kaltaiseksi kultti-/roskakauhuleffojen ohjaajaksi, mutta ainakin tämän elokuvan perusteella Bava teki ihan "täyspäisiä" kauhuelokuvia. Ninpä monituisilla nimillä siunattu Paholaisen naamio ihan tosissaan jännittää, eikä vain viihdytä. Tarina on ehkä pienestä heppoisuudestaan ja katsojalle selittelemisestä huolimatta toimiva ilman suurempia suvantovaiheita ja pitääkin katsojan otteessaan hyvin. Tunnelma on sopivan pelottava, eikä aika ole tehosteitakaan kohdellut kaltoin, vaan ovat varsin näyttäviä (lepakkokohtaus!).

Pisteitä: 4/5

254/1001: Rakas sydän

Tämä teksti sisältää spoilereita (no, ainakin yhden), joten niiltä välttyä haluavien kannattaa skipata näiden kommenttien yli. Ranskan yläluokkaan kuuluvassa perheessä murrosikää elävä Laurentissa (Benoît Ferreux) tutustuu lihallisuuden iloihin, mutta hänellä on ongelmia myös sydämensä kanssa. Kokonaan Laurentin näkökulmasta kuvattu elokuva on elämäniloinen kasvutarina, joka pitää hymyn kasvoilla läpi elokuvan siitäkin huolimatta, että Laurent on ainakin nykyaikaisen suomalaisen mielestä liian nuori kokemaan suurinta osaa hänelle tapahtuvista asioista. Jotain taianomaista elokuvassa pitääkin olla, jos edes kuvottavalta ajatukselta tuntuva äidin ja pojan välinen kaikki soveliaisuuden rajat ylittävä yhteinen hetki ei tunnu muulta kuin vain lämpimältä ja hellältä, eikä hymy kaikkoa siinäkään vaiheessa. Mitä parasta, elokuvan perhe ei tunnu taustoistaan huolimatta yläluokkaiselta, vaan nimenomaan perheeltä.

Pisteitä: 4/5

255/1001: Safe

Miehensä Gregin (Xander Berkeley) käydessä töissä Carol (Julianne Moore) keskittyy kotinsa sisustamiseen, kunnes ympäröivä maailma saasteineen alkaa saada hänet voimaan pahoin. Parin vuoden takaisen 1001-leffojen massahankinnan syystä tai toisesta hankalin sopivaan hintaan löydettävissä ollut leffa, joka ei tarinansa puolesta aiheuta juurikaan tunteita puoleen tai toiseen, vaan elokuvan kahlaa läpi naama aikalailla peruslukemilla. Kamera kuvaa pitkän aikaa Carolia ja muita pääasiassa selvästi kauempaa kuin elokuvissa yleensä on totuttu, minkä syyt on tavallaan aistittavissa, mutta samalla kuitenkin etäännyttää katsojan henkilöistä, mikä ei ehkä ole ollut ajatuksena; sitä paitsi lähikuvien vähyys loistavasta Mooresta on vain väärin! No, onneksi loppua kohden lähikuvatkin yleistyvät. Sen sijaan täysin tarkoituksellisesti elokuva jättää vastaamatta niin hahmoille kuin katsojillekin syntyneisiin kysymyksiin, vaan jättää asiat katsojan itsensä tulkittavaksi. Hieman liian pitkää new age -hömppää.

Pisteitä 3/5

-------------------------

PS. Tässä satsissa oli yllättävän monta sellaista leffaa, joka ei tarjonnut definitiivistä loppua. Weird!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti