sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Elohuvia: elokuvateattereiden kotimainen kulta-aika

Alkuperäinen nimi: Elohuvia: elokuvateattereiden kotimainen kulta-aika
Kirjoittaja: Outi Heiskanen
Valmistusmaa: Suomi

Ilmestymisvuosi: 2009

Painos: 1. painos
Sivuja: 199


Rakastan elokuvateattereita. Tämä ei näy vain siinä määrässä elokuvia, joita paikallisessa Finnkinon teatterissa käyn elokuvia katsomassa, vaan myös siinä, että aina uudelle paikkakunnalle mennessäni yritän katsastaa paikallisen elokuvateatteritarjonnan ja tutuillekin kulmille mentäessä elokuvaohjelmistoa ainakin niiden teatterien osalta, jotka poikkeavat Finnkinon esteettisesti standardien mukaisista multiplexeista. Niin ja joskus mainitsemani ajatus Suomen kaikkien leffateattereiden katsastamisesta on ottanut askeleen hieman eteenpäin ja olenkin kaikessa hiljaisuudessa aloittanut tämänkin projektin (siitä ehkä joskus myöhemmin). Niinpä kun kirjakaupasta tuli bongattua - sopivasti leffan alkamista odotellessa - Outi Heiskasen Elohuvia: elokuvateattereiden kotimainen kulta-aika, en minä sitä voinut hyllyyn jättää.

Elohuvia käy läpi maamme elokuvateatterien tarinaa aina ensimmäisistä kiertävistä elokuvanäytöksistä lähtien vuoteen 1965 asti, jolloin Heiskasen mukaan kulta-aika päättyi Helsingin silloisen Kino-Palatsin purkamisen myötä (nykyisen Maximin kohdalla). Toki aikarajaukselle on muitakin syitä, kuten alati yleistyvien tv-vastaanottimien määrän kasvun näkyminen leffakäyntien vähenemisessä, mutta silti rajaus tuntuu pieneltä pettymykseltä tällaiselle multipleksien aikakaudella kasvaneelle, vaikka kotikaupunkini elokuvateatteri olikin/onkin aivan jotain muuta, ja niinpä jäinkin toivomaan tarkempaa käsittelyä 1990-luvun loppuun eli ihan multipleksien rynnistykseen asti, mutta kaikkea ei voi saada. Toki joidenkin elokuvateattereiden historiaa jatketaan myöhempienkin vuosikymmenten osalta ja multipleksejäkin vähän sivutaan, mutta turhan vähän.

Kirja on jaettu välillä hieman löyhästikin eri osiin (alkusysäys, elokuvateatterien tulo, sota-aika, arkkitehtuuri ym.), mutta asiapitoisuudesta huolimatta artikkelit ovat kauttaaltaan helppolukuisia; ainoastaan arkkitehtuurisanastoa vähemmän tuntevana jouduin hieman yhdessä kohdin pänttäämään (ehkä hieman väsyneessä mielentilassa) lukemani uudelleen, mutta noin kokonaisuudessaan kirjan ahmimisen kanssa ei ollut ongelmia, vaan päinvastoin välillä pakolliset tauot tuntuivat todellakin pakolta.

Kirja valottaa kiinnostavasti Suomen elokuvateattereiden historiaa, mitä nyt painottuu hieman ikävästi isompiin kaupunkeihin, joskin tämä saattaa johtua siitäkin, että pienemmistä kaupungeista ja kylistä on saattanut niiden teattereista tarkempien tietojen saaminen olla vaikeampaa ellei peräti mahdotonta. Siinä sivussa käydään vertailun vuoksi parissa kohtaa vilkaisemassa, mitä isossa maailmassa tapahtui käsiteltävän asian (esim. elokuvapalatsien) tiimoilta. Valittujen elokuvateatterien osalta saadaan tietää niiden (mahdolliset) loistokaudet, rappiot, suuret suunnitelmat, kuten suuren elokuvateatterikeskuksen rakentaminen nykyisen Maximin tienoille, kuin myös tragediatkin, kuten Tampereen Elokuvateatteri Imatran palo sekä yleisellä tasolla elokuvissa käymisen kehityksiä. Lopussa on vielä Outi Heiskasen vinkit käymisen arvoisiin elokuvateattereihin ja nämä vinkit ainakin minä pistän korvan taakse.

Varsinaisten artikkelien lisäksi mukana seilaa välillä pitkiksikin venyviä ns. "marginaalitekstejä" (ei ne marginaalissa ollut, mutta artikkeleita täydentäviä kyllä), aikalaiskommentteja elokuvateatterikokemuksista (silminnäkijän kuvaus erään mummun "ensimmäisestä" leffakäynnistä jäi parhaiten mieleen) sekä runsaasti valokuvia teattereista sekä niiden tonteista ja yhdessä nämä muodostavat hienon tietokokonaisuuden ja siinä missä jotkin tiedoista-* hieman triviaalimpia ovatkin, niin sitäkin kiinnostavampia; tiesittekö esimerkiksi, että "elokuvan" etymologia juontaa juurensa niinkin myöhäiselle ajalle kuin vuoteen 1927, sitä ennen puhuttiin vain "elävistä kuvista"? Kun en tiennyt tarkkailla fonttieroja, niin alussa artikkeliteksti sekoittui "marginaaliteksteihin" ja niinpä luulin ekoja sivuja lukiessa, että artikkeliteksti on jäänyt vahingossa kirjaa painaessa kesken, vaikka todellisuudessa jatkuukin parin seuraavan sivun jälkeen. Tämän jälkeen kyllä nopeasti pääsee kärryille ja osaa bongata tekstityypin muutokset.

Periaatteessa tämä opus kuuluisi jokaisen elokuvateatterien ystävän kirjahyllyyn, mutta en nyt ole täysin varma, voinko suositella tätä kaikille aiheesta kiinnostuneille. Kiinnostavuudestaan huolimatta Elohuvia ei nimittäin ole varsinaisesti hyvän mielen tietokirja, vaan päinvastoin se tämän tästä saa mielen apeaksi eli lähes kaikkien kirjassa mainittujen elokuvateatterien kohtalot tekevät surullliseksi, varsinkin kun tietää, ettei kyseisiin teattereihin pääse tutustumaan enää kuin kirjassakin hyvin edustettujen valokuvien kautta. Samaten kirja saa kaihon tipan linssiin ja toivomaan aikakoneen pikaista kehittämistä, jotta voisi tehdä aikahypyn eri vuosikymmenille ei vain elokuvateattereita katsoakseen, vaan nostalgiamielessä myös kokemaan muiden mukana monet elokuva(tekniika)n virstanpylväät niiden tullessa**. Jos nyt on kuitenkin valmis ottamaan (ja sitä voin suositella) tällaiset riskit, niin sitten Elohuvia: elokuvateattereiden kotimainen kulta-aika on ehdottomasti hankkimisen arvoinen.

Pisteitä: 4/5

*Kirjan ilmestymisestä on kulunut vasta neljä vuotta, mutta silti ihan kaikki siinä kerrotut asiat eivät enää pidä paikkaansa. Kiinnostuin kirjan nykyajassa lastenelokuvateatterina Helsingissä toimineesta Dianasta, koska se oli vanhin tauotta toiminut elokuvateatteri ja suunnittelin jo käyväni siellä esim. sukulaislapsen kanssa. No, teatteri on kuitenkin sulkenut ovensa tässä viime vuosien aikaan, joten se taitaa jäädä nyt kokematta. Niinpä seuraava tutkimusmatka suuntautuneekin Tammisaareen, jossa oleva teatteri Bio Forum kantaa nyt Dianalta jäänyttä titteliä. Oh well!

**Tietenkin ihannetilanne olisi sellainen, että hyppäisin ajassa Aikahyppy-tyyliin jonkin toiseen kehoon, mutta ilman "omia aivojani", jotta kaikki ne elokuvakokemukset, liikkuvat kuvat, Juna saapuu asemalle, pitkät elokuvat, äänielokuvat jne., olisivat aidosti tuoreita. Sitä ei kuitenkaan taida olla ihan heti tapahtumassa. Hitto!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti