keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Whoever Slew Auntie Roo?

Alkuperäinen nimi: Whoever Slew Auntie Roo?
Ohjaus: Curtis Harrington
Käsikirjoitus: Robert Blees, Jimmy Sangster
Pääosissa: Shelley Winters, Mark Lester, Chloe Franks
Valmistusmaa: Iso-Britannia
Ilmestymisvuosi: 1974
Kesto: 91

You said she was going to eat us.
She was, later.


Rouva Forrest (Shelley Winters) on menettänyt tyttärensä (Charlotte Saycer), mutta hän ei halua antaa tämän maata rauhassa, vaan järjestää spiritismi-istuntoja pitääkseen keskusteluyhteyttä yllä. Rikkaana leskirouvana hän järjestää jouluisin orpolapsille oikein kunnon joulujuhlan ja lapset saavat yöpyäkin hänen kartanossaan. Lapset kutsuvatkin häntä täti Rooksi. Joulujuhliin pääsee vain rajattu määrä osanottajia ja Coombsin sisaruksia Christopheria ja Katya (Mark Lester ja Chloe Franks) ei päästetä mukaan. He kuitenkin salamatkustavat Roon luo ja Roo itse ottaa hyvää tarkoittaen heidätkin mukaan juhliin. Vaan mitä mahtaa tapahtua, kun Roo huomaa Katyn muistuttavan hänen kuollutta tytärtään...

Pääyön toinen näkemäni Hannu ja Kerttu -muunnelma, mitä nyt Whoever Slew Auntie Roo? -elokuvan kohdalla tämä seikka tuli täytenä yllätyksenä, sillä en oikeastaan tiennyt elokuvasta yhtään mitään. Night Visionsin sivujen mukaan tämä elokuva on painunut lähestulkoon täysin unohduksiin, enkä itsekään ollut siis kuullut siitä ennen ja luulinkin elokuvaa joksikin uutuudeksi, mutta kyseessä onkin lähes 40 vuotta vanha tapaus. Samaan aikaan näytettiin Scary Movie 5 ja jo viime vuonna nähty The Room, joten tämän valinta ei ollut kovinkaan vaikeaa. Vaikka The Room olisikin saattanut olla kokemuksena eeppisempi (leffana taas...), niin en kadu päätöstäni, sillä Whoever Slew Auntie Roo? kuului selvästi pääyön parhaimmistoon, joka kanssa kolkutteli korkeampia pisteitä.

Elokuva on tietyllä tapaa hieman omituisen tuntuinen. Siinä on yksi selkeä tarina, mutta silti tuntuu siltä, kuin niitä olisi kaksi. Menetyksen tuskasta kärsivän Roon ja omissa mielikuvitusjutuissa vellovan Christopherin maailmat ovat niin erilaisia, että heidän tarinansa tuntuvat välillä toisistaan irrallisilta jopa silloin, kun hahmot ovat samassa tilassa keskenään; Christopherin sisko Katy tahtoo jäädä vähän statistiksi. Toisin sanoen elokuvassa on täti Roon todellisuus ja Christopherin todellisuus samassa paketissa ja katsojan on kohtuullisen helppoa samaistua kumpaankin ja valita puolensa. Esimerkiksi Christopherin tulkinta tapahtumista tuntuu kokonaan mielikuvituksen tuotteelta, mutta elokuva jättää kutkuttavasti mieleen ajatuksen, että entä jos hänkään ei ole tulkinnoissaan täysin väärässä. Mitä tulee Hannu ja Kerttu -tematiikkaan, niin joistakin selvistä viittauksista huolimatta sitä ei juuri tulisi ajatelleeksi, ellei tarinaa mainittaisi elokuvassa ja siten tarinan vaiheet pyörisi Christopherin mielessä pitkin loppuelokuvaa.

Elokuvan tyylilaji on siinä mielessä vaikeaa määritellä, että se tuntuu ulkoasultaan lähes peri-brittiläiseltä draamalta, mistä Shelley Wintersin esittämä täti Rookin näyttäisi olevan kotoisin, ja millaisena se lähestulkoon tuntuukin etenevän tiettyyn pisteeseen asti, kunnes yhtäkkiä huomaakin jännittävänsä trillerimäisiin tunnelmiin kohonneita tapahtumia. Kauhuaineksiakin on siellä täällä, mutta jotenkin yleistunnelma on, jos ei kevyt, niin tietyllä tapaa "tavallinen" eli näennäisesti mennään pitkään aikaa hyvin rauhallisesti, mutta samaan aikaan hahmojen pinnan alla kuohuu koko ajan. Rauhallisuus on ehkä jopa pieni rasite, sillä vaikka elokuvaa mielellään seuraakin, niin kokonaisuudessaan tunnelma olisi saanut olla vielä piirun verran ahdistavampi. Komediaksi tätä ei sentään taida pystyä sanomaan, vaikka satunnaisesti huvitti tahattomastikin.

Pisteitä: 3/5

2 kommenttia:

  1. Täytyypäs pitää tämä mielessä. Vaikuttaa ihan katsomisen arvoiselta pätkältä nimittäin. Käsikirjoitustakin ollut rustaamassa Hammer kynäilijä Jimmy Sangster ja kaikki. Kiitos vinkistä nääs :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä. Kyllä tää ehdottomasti katsomisen arvoinen on. ;)

      Poista