keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Rakkaus

Alkuperäinen nimi: Amour
Ohjaus: Michael Haneke
Käsikirjoitus: Michael Haneke
Pääosissa: Jean-Louis Trintignant, Emmanuelle Riva, Isabelle Huppert
Valmistusmaa: Ranska, Saksa, Itävalta
Ilmestymisvuosi: 2012
Kesto: 125 min

- Mitä sanoisit, jos kukaan ei tulisi sinun hautajaisiisi?
- En mitään, luultavasti.


Georges ja Anne (Jean-Louis Trintignant ja Emmanuelle Riva) ovat Pariisissa asuva vanha pariskunta. Heillä on asiat ihan hyvin, kunnes eräänä aamuna aamiaispöydässä Anne jähmettyy paikoilleen, eikä reagoi mihinkään Georgesin tekemisiin, mutta vähän ajan päästä hän tokenee siitä, mutta ei muista kohtaustaan. Georges vie hänet lääkäriin, jossa Annella todetaan kaulavaltimon tukos ja se leikataan. Leikkaus epäonnistuu ja Annen oikea puoli kehosta halvaantuu täysin. Georges joutuu nyt täysin uuteen tilanteeseen eli hoitamaan rakastaan, jonka tila päivä päivältä menee vain huonommaksi...

Rakkaus on putsannut palkintopöytiä siellä täällä voittaen muun muassa Cannesin Kultaisen palmun sekä parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin. Elokuva oli myös ehdolla parhaan elokuvan Oscarin saajaksi voittamatta sitä kuitenkaan, mutta näin ollen nyt ensimmäistä kertaa onnistuin melko tuoreeltaan katsomaan kaikki viime vuoden parhaan elokuvan Oscarista taistelleet tapaukset. Tosin useimpien muiden ehdokkaiden tavoin Rakkaus on myös niitä elokuvia, jotka olisin varmaankin käynyt katsomassa ilman ehdokkuuttakin, sillä aihe kiinnosti kovasti. Michael Haneke onkin loihtinut aiheesta hyvän elokuvan.

Elokuva ei kerro vain Annen sairaudesta ja Georgesin loputtomasta rakkaudesta vaimoonsa, vaan yleisemminkin vanhuudesta ja tekee sen varsin hienosti. Kävelytavoista, dialogeista ja vähän kaikesta muustakin paistaa onnistuneesti läpi se, että selvästi vanhuksia elokuvassa kuvataan, eikä vain "kahta satunnaista ihmistä". Toki Annen sairaus on selkeässä keskiössä läpi elokuvan, mutta siinä ympärillä tapahtuu koko ajan vähän muutakin, siitä pitävät naapurit, hoitajat ja Georgesin ja Annen tytär Eva (Isabelle Huppert) huolen.

Annen sairauden kehittymisen seuraaminen on mielenkiintoista läpi elokuvan ja Georgesin huolenpito rakkaastaan ajoittain jopa riipaisevaa olematta kuitenkaan synkkää. Sinänsä ilo nähdä, että muutamaan otteeseen nähdään joitakin kevyempiäkin hetkiä, kuten Annen totuttelu uuteen pyörätuoliinsa, jotka eivät kuitenkaan ole liian pitkiä tai kevyitä muuttaakseen elokuvan tunnelmaa kuitenkaan kevyempään suuntaan, vaikka hengähdystauon antaakin. Elokuva onnistuu yhdessä kohdassa myös shokeeraamaan ja tekee sen niin nimenomaan yllättävyytensä vuoksi ja tämän jälkeen elokuva liimaa takapuolen hiukan aiempaa enempää kiinni penkkiin. Loppuratkaisu, josta osa nähdään jo elokuvan alussa, jätetään hieman tulkinnanvaraiseksi, vaikka samalla syntyy aika selkeä käsitys tapahtuneista.

Elokuva on aika hidastempoinen ja viipyilee kohtauksissa selvästi kauemmin verrattuna etenkin Hollywood-tuotantoihin. Kohtauksissa esimerkiksi seurataan Georgesia hieman kauemmin senkin jälkeen, kun näennäisesti ei enää tapahdu mitään tai jäädään kuvaamaan huonetta sen jälkeen kuin hahmot ovat siitä (tai kuvasta) jo poistuneet. Myös sinänsä merkityksettömiä asioita kuten imurointia kuvataan huolella. Liian pitkiksi ajoiksi näitäkään kohtauksia ei venytetä, mutta juuri sen verran, että sen tosiaan huomaa. Toisaalta tähän elokuvaan, jos johonkin, nämä viivytykset sopivat hienosti, mutta toisaalta sitten myönnän ajatuksien harhautuvan näiden aikana hieman sivuteille, mikä ei sitten taas haittaa, kun heti kun kohtauksessa jotain tapahtuu, huomio on taas suoraan valkokankaan tapahtumissa. Elokuva ei viipyilevistä kohtauksista huolimatta tunnu ihan niin pitkältä kuin mitä se on.

Emmanuelle Riva ja Jean-Louis Trintignant tekevät molemmat ilmiömäistä työtä ja ovatkin ansainneet kaiken hehkutuksensa. Näistä monissa viipyilevissä kohtauksissa on ilo seurata kummankin näyttelijän sinänsä vähäeleisiä ilmeitä, sillä niillä näkyy hyvin kulloinenkin tunnetila erittäin hienosti. Riva oikeasti näyttää riutuneelta vanhukselta ja Trintignantin kasvoilta paistaa Annea kohtaan tuntemansa rakkaus, mutta samalla huoli. Lisäksi pidin tavasta, jolla Trintignant tuo lisävaikutelmaa vanhuudestaan pelkän kävelyn avulla.

Pisteitä: 4/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti