maanantai 1. huhtikuuta 2013

Project 1001, osa 240/1001: Harold ja Maude

Alkuperäinen nimi: Harold and Maude
Ohjaus: Hal Ashby
Käsikirjoitus: Colin Higgins
Pääosissa: Bud Cort, Ruth Gordon, Vivian Pickles 
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1971
Kesto: 88 min


License, lady?
I don't have one. I don't believe in them.



Rikkaassa perheessä kasvanut Harold (Bud Cort) on nuorimies, joka harrastaa itsemurhien lavastamiseksi äitinsä (Vivian Pickles) huomion saadakseen tai vain tämän kiusaksi. Kuolema muutenkin kiehtoo Haroldia, sillä hän harrastaa hautajaisissa kuokkimista ja ostaapa itselleen ihan ikioman ruumisautonkin. Vähitellen Harold tutustuu hautajaisia niin ikään harrastavaan lähes 80-vuotiaaseen Maudeen (Ruth Gordon), jolla on Haroldin tavoin vähän eksentrinen mieli. Iästään huolimatta Maude ei juuri jarruttele, paitsi ehkä vähän varastamissaan autoissa, vaan menee edelleen jokseenkin täysillä. Haroldin ja Mauden välille syntyykin hyvin erikoinen suhde...

Olen varmasti kuullut Hal Ashbyn nimen jossain vaiheessa, mutta en ole lainkaan varma, että missä, sillä filmografiansa ei ole lainkaan tuttu, kuten ei myöskään tämä elokuva, sillä ennen tämän näkemistä olin pitänyt Harold ja Maudea vähän perinteikkäämpänä komediana kenties kahdesta eläkeiässä olevasta ihmisestä, mutta ei näkemykseni nyt ihan nappiin osuneet; mistä lie moiset mielikuvat tulleet. Harold ja Maude nauttii suurta kulttisuosiota, enkä ihmettele asiaa lainkaan, sillä Harold ja Maude on mustana draamakomediana todellinen helmi

Elokuva tempaisee mukaansa jo heti alkumetreiltä lähtien ja jo muutaman minuutin jälkeen tiesin pitäväni koko elokuvasta. Harold on sen verran omaleimainen, lähes ilmeettömältä tuntuva nuorukainen, että hän kiinnostaa alusta asti todella paljon. Onhan Haroldissa surullinenkin puoli, kuten Maudessakin, ei sen puoleen, mutta se ei nouse kovin vahvasti esiin, vaan on pikemminkin enemmän taustalla. Näin siis ennen kuin Harold tutustuu Maudeen, joka ei tuo vain Haroldiin uutta eloa, vaan myös itse elokuvaankin, mikäli se on edes mahdollista. Kaksikko on loistava parivaljakko; niin erilaisia, mutta silti heissä on myös paljon samaakin. Heidän seikkailuissaan on todella imua ja naurettua tulee tämän tästä, minkä lisäksi heillä on paljon aidosti kiinnostavia keskusteluja, joissa paljon kokeneempi Maude yleensä on enemmän äänessä, mutta hänellä sitten onkin todella hyviä pointteja, pääosin kiitos rempseän elämänasenteensa vuoksi. Kaksikon ystävyys tuntuukin aidolta ja se saa loppua kohden syvyyksiä, jotka tulevat jokseenkin yllätyksenä. Elokuvan loppu on tietyiltä osin arvattavissa jo elokuvan alkuvaiheessa, mutta itse löysin siitä lisäjännitettävää, kun pohdin elokuvan aikana yhtä kysymystä, johon ei sitten saadakaan vastausta. 

Haroldin itsemurhatempaukset ovat hauskoja, mutta hauskuutta vain korostaa hänen äitinsä kyllästyneet ja välinpitämättömät kommentit näihin tempauksiin. Monesti näissä itsemurhissa on itsessäänkin jo hauskoja piirteitä, mutta tilanteet, joissa ne tapahtuvat, tekevät niistä entistä hauskempia, joista mainittakoon vaikkapa deitti-ilmoituksen täyttö (muutenkin kohtaus on täysin absurdi) sekä ensimmäinen tyttöystäväkokelas. Niin ja vieläkin mietin kahden päivän jälkeen, miten se viimeinen tyttöystäväehdokastapaaminen ihan oikeasti päättyi!

Harold ja Maude ovat totta kai elokuvan kantava voima ja heidän näyttelijänsä Bud Cort ja Ruth Gordon hoitavatkin tonttinsa erinomaisesti. Jotenkin Mauden elämänilo välittyy Gordonin kautta ilmiselvästi katsojaankin, kun taas Cort onnistuu tekemään hahmostaan samanaikaisesti aidon, mutta yliampuvan. Kuitenkin elokuvan hyvyyden kruunaa Vivian Pickles Haroldin äitinä, jonka jokainen kommentti tuntuu herättävänä vähintäänkin myötähäpeäntuntuisia naurahduksia. Pitkälti Picklesin ansiosta Haroldin äiti ei ole yhdessäkään kohtauksessa pelkkä statisti, vaan selkeä ja tarpeellinen osa kokonaisuutta.

Mitä tulee elokuvan kulttimaineeseen, niin toisaalta ymmärrän luonnehdinnan ja toisaalta taas en. Käsitteleehän elokuva asioita, jotka ovat elokuvan ilmestyessä (miksei vieläkin?) olleet lähestulkoon tabun asteella ja tekee sen vielä hersyvän mustalla huumorilla, mikä on saattanut vieraannuttaa katsojia paljon ja tavallaan ymmärrän sen. Toisaalta elokuva tekee sen nin yliampuvalla, mutta yhtälailla mukaansatempaavalla otteella, etten voi käsittää, miksei elokuva iskenyt ilmestyessään suurelle massalle, vaan floppasi pahasti.

Jos elokuvaa pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi tämä: Ajaton.

Mukana menossa: Tom Skerritt

Pisteitä: 5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti