sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Kvartetti

Alkuperäinen nimi: Quartet
Ohjaus: Dustin Hoffman
Käsikirjoitus: Ronald Harwood
Pääosissa: Maggie Smith, Tom Courtenay, Billy Connolly
Valmistusmaa: Iso-Britannia
Ilmestymisvuosi: 2012
Kesto: 99 min

This is not a retirement home, it is a madhouse!


Muusikkojen vanhainkodin Beecham Housen tulevaisuus on vaakalaululla, joten he järjestävät gaalakonserttia juhlistaakseen samalla Verdin syntymäpäivän vuosijuhlaa. Siellä asustaa myös kolmikko Wilf, Cissy ja Reginald/Reg (Billy Connolly, Pauline Collins ja Tom Courtenay), joilla on menneisyydessä ollut menestynyt yhteistyö esittämällä kvarteton Verdin Rigoletto-oopperasta. Kun tuon kvartetin neljäs jäsen ja heistä kaikkein menestynein, Jean Horton (Maggie Smith), tulee vanhainkotiin uudeksi asukkaaksi, alkaa tapahtua, sillä Jean oli aikoinaan naimisissa Regin kanssa, eikä Jean muutenkaan ole hirveän yhteistyöhaluinen...

Olisin luultavasti jättänyt Kvartetin katsomatta, ellei kyseessä olisi ollut Finnkinon kuukauden elokuva. Ei sillä, että tämä Dustin Hoffmanin depyyttiohjaus olisi vaikuttanut jotenkin huonolta tai epäkiinnostavalta, mutta ei myöskään tuntunut millään tapaa todella hyvältäkään, vaan olevan vain jotain siltä väliltä. Toisin sanoen elokuva vaikutti trailerinsa ja lyhyemmän mainoksen perusteella sellaiselta ihan mukavalta yhden illan viihteeltä, mutta ei sitten juuri sen kummoisemmalta. No, tällä kertaa ennakkoaavistus osui aika hyvin, sillä juuri sellainen Kvartetti onkin.

Vaikka elokuva sekoittaakin komediaa ja draamaa keskenään, niin draamapuoli jää lähes kokonaan Regin ja Jeanin harteille, mutta sekin on lajissaan varsin kepeää. Kepeys kuvaa hyvin myös elokuvan yleistunnelmaa, sillä mikään ei tunnu olevan kovin huonosti ja vanhuksetkin ovat pääosin korkeintaan positiivisella tavalla höppänöitä; ainoastaan juurikin Jean on selvästi apea. Huumorikaan ei varsinaisesti naurata, mutta tarina on kaiken kaikkiaan sen verran höpsö, että kyllä hymy pysyy kasvoilla lähestulkoon koko elokuvan ajan. Siitäkin huolimatta, ettei tarinan osalta tarjota minkäänlaisia yllätyksiä, vaan menee melko arvattavin poluin eteenpäin. Kokonaisuutena elokuva taitaa kuitenkin olla jonkinasteinen kunnianosoitus vanhoille ammattimuusikoille, mistä kertoo sekin, että vanhainkodin asukeista moni on luonut uraansa ooppera- ja muilla musiikkilavoilla. Hyvän mielen elokuva, mutta ei sitten paljoa muuta.

Tuli katsottua elokuva iltapäivällä ja sen luonteeseen jotenkin hyvin sopikin, että elokuvan jälkeen pääsi ulos auringonvalossa, eikä myöhään pimeällä, kuten kohdallani niin monet muut elokuvat. Näin se mukava olo säilyi elokuvasta kotiin polkiessanikin.

Pisteitä: 3/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti