maanantai 15. huhtikuuta 2013

From Night Visions Back to Basics 2013 back to basics


Jälleen kerran on yksi Night Visions takana, joka olikin omalta osaltani pienimuotoisin tähän mennessä, sillä ennakkotiedoista ja -aikeista poiketen multa jäi muiden menojen vuoksi pääyön avauselokuva Frankenstein's Army näkemättä, joten festivaali jäi itselleni kuuden leffan mittaiseksi. Festivaali näinkin lyhyessä muodossa nautittuna oli tutuin kuvioin jälleen varsin onnistunut eli juuri sopivan rentoa meininkiä alusta loppuun. Hieman kyllä harmittaa, että ne festivaalin kovimmat tapaukset jätettiin edellisiin päiviin (Antiviral sentään sai lisänäytöksen pääyön avausnäytöspaikalle), mutta tämä toki enemmänkin omien aikataulujen vuoksi, eikä niinkään festivaalin puolesta. Leffojen aikana pysyin aika hyvin hereillä, mitä nyt V/H/S tahtoi olla festivaalin tämänkertainen nuokkumisleffa. Parit leffatkin (ja kirja) tuli mukana haalittua arpajaisista.

Jo viime vuonna tein sen havainnon, että kevään ohjelmisto ei maittanut ihan samalla tavalla kuin edeltäneenä syksyllä ja nyt melkein kävi samalla tavalla, vaikka suurin osa nähdyistä elokuvista olikin vähintäänkin jees-tasoa ja pari leffaa kolkuttelikin neljän pisteen rajaa pääsemättä kuitenkaan ihan sinne tänne. Sitten taas mukana ei ollut kuin yksi totaalinen pettymys (V/H/S), joten tavallaanhan tää meni aika hyvin. Arvosteluja tipahtelee tässä jossain vaiheessa.

Eiliselle päivällekin mahtui vielä yksi leffa ajan tappamiseksi (juna lähti vasta illalla) ja elokuva vaihtui pariinkin otteeseen päivän mittaan. Siitä sitten myöhemmin, näiden NV-postausten jälkeen.

Satunnainen hauska fakta matkan varrelta: Olen huomannut toistavani tahattomasti tiettyjä fraaseja aika usein, mutta tää on melkein jo jonkin sortin ennätys. Huomasin tuossa viikonlopun aikana, että edellisen NV-postauksen otsikko löytyi melkein sanatarkasti viime syksyn NV:hen menopostauksesta. Hih!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti