Project 1001, osa 238/1001: Falstaff

Alkuperäinen nimi: Falstaff
Ohjaus: Orson Welles
Käsikirjoitus: Orson Welles
Pääosissa: Orson Welles, Keith Baxter, John Gielgud
Valmistusmaa: Ranska, Espanja, Sveitsi
Ilmestymisvuosi: 1965
Kesto: 111 min

- We have heard the chimes at midnight, Master Shallow.

Englannin kuningas Rikhard II on kuollut ja kruunun itselleen ottanut Henry IV:llä (John Gielgud) väitetään olevan jotain tekemistä edeltäjänsä kuoleman kanssa. Todellinen kruununperijä Mortimer kuitenkin on vankina Walesissa, mutta Henry IV ei tee elettäkään vapauttaakseen hänet, joten häntä vastaan aloitetaan vallankaappaussuunnitelmat. Mortimerin serkku Hotspur (Norman Rodway) aikookin ensitöikseen tappaa Henry IV:n pojan Halin (Keith Baxter), joka viettää aikaansa roiston John Falstaffin (Orson Welles) seurueessa. Hal nauttii elämästään, vaan pystyykö hän säilyttämään elämäntyylinsä vaikutusvaltaisen isänsä ristipaineessa?

William Shakespearen John Falstaffin hahmon sisältävien näytelmien pohjalta suuri Shakespeare-diggari Orson Welles teki tämän Falstaffin ympärille keskittyvän elokuvan, jonka jouduin ostamaan kahdesti: ensin vahingossa piraattiversion, jonka heitin heti pois ja sitten elokuvan espanjalaisen julkaisun, kun muita oli ainakin 2011 syksyllä vaikea löytää sopivaan hintaan. Shakespearen näytelmiin en ole koskaan pahemmin tutustunut, joten tähänkään elokuvaan en tarttunut mitenkään suurimmalla mahdollisella innolla, vaikka valtavia ennakko-odotuksia ei ollutkaan. Hyvistä aineksistaan huolimatta Falstaff jääkin nipin napin laimean puolelle jääväksi kokemukseksi.

Orson Welles tekee loistavaa työtä (ainakin näyttelijänä), minkä lisäksi elokuva sisältää monia hauskoja komediallisia kohtauksia, mutta tarinallisesti elokuva ei vain vedä. Shakespeare-ummikkona tulee alussa mietittyä, millaisiin sfääreihin tarina lähtee oikein muotoutumaan, sillä aineksia näyttää olevan vaikka mihin, mutta lopputuloksena on vain melko epäkiinnostava tarina ystävyydestä ja odottavista velvotteista, mihin sotketaan sitten tylsiä sotajuttuja ja ihmissuhteita. Onhan elokuvassa joitakin positiivisesti yllättäviä käänteitä, mutta näistäkään käänteistä ei saada sitten kunnolla tehoja irti. Falstaffin ympärillä tapahtuvat hassuttelut nostavat elokuvan mielenkiintoa selvästi, mutta eivät sittenkään tarpeeksi, sillä komedialliset ja draamalliset kohtaukset on niin selkeästi erotettu toisistaan, että välillä tuntuu kuin seuraisi kahta eri elokuvaa. Sinänsä loppuratkaisu on hieno, mutta lopussa edetään hieman turhan nopeasti tilanteesta toiseen.

Vaikka tarinassa hyvin pysyykin kärryillä, niin silti elokuvassa lausuttu Shakespeare-englanti on näin suomalaiseen makuun aika vaikeaselkoista, eikä englanninkielisistä tekstityksistä omistamassani versiossa paljon hyötyä ollut, kun tekstitys ei suoraan seuraa repliikkejä, vaan siinä on käytetty omia sanavalintoja, mutta edelleen Shakespeare-englantia vähintäänkin mukaillen. Ääh!

Pisteitä: 2/5