Project 1001, osa 234/1001: Balthazar

Alkuperäinen nimi: Au hasard Balthazar
Ohjaus: Robert Bresson
Käsikirjoitus: Robert Bresson
Pääosissa: Anne Wiazemsky, François Lafarge, Philippe Asselin
Valmistusmaa: Ranska, Ruotsi
Ilmestymisvuosi: 1966
Kesto: 91 min

- Lainaa häntä minulle.
- Hän on työskennellyt tarpeeksi. Hän on vanha ja kaikki, mitä minulla on.

Kesänviettopaikassaan maalla Jacques saa vanhempansa ostamaan hänelle aasin, jonka hän nimeää Balthazariksi, ja johon naapurin Marie tykästyy kovasti ja kun kesän jälkeen Jacquesin perhe palaa kotiin kaupunkiin, Balthazar jää Marien perheelle. Vuosien varrella Balthazar siirtyy omistajalta toiselle ja työtehtävästä toiseen, mutta kaadettuaan heinäkuorman aasi vapautuu valjaistaan ja juoksee pillastunutta isäntäänsä pakoon ja päätyy takaisin aikuistuneen Marien (Anne Wiazemsky) hoiviin. Elämä ei kuitenkaan kulje kovinkaan ruusuisia polkuja ei Marien eikä myöskään Balthazarin osalta...

Elokuvahistoriikeissa Balthazar on tullut aina vastaan, mutta silti ainoa, mitä etukäteen siitä muistin, oli se, että elokuvassa on Balthazar-niminen aasi, jonka siivellä maailmanmenoa tarkkaillaan. Elokuvan ohjannut Robert Bresson on jäänyt itselleni melko vieraaksi, vaikka hänen viimeiseksi ohjaukseksi jäänyt Raha tämän projektin puitteissa onkin tullut nähtyä. Elokuvan käsittelytapa on kuitenkin sellainen, että pieni jännäkakka oli housuissa sen suhteen, että onkohan Balthazar jo liiankin erikoinen omaan makuun, mutta ei sellaiseksi osoittautunutkaan, mutta en minä nyt valtavasti tähän ihastunutkaan.

Vaikka Marien ja hänen perheensä tilanne jatkuvasti vähintään taustalla pyöriikin, niin melko juonettomalta elokuvalta Balthazar tuntuu johtuen juuri siitä, että Balthazar vielä Marielle palauduttuaan vaihtaa silloin tällöin omistajaa ja elokuva liikkuu siellä missä aasikin. Kuitenkin lähes kaikki Balthazarin omistajat alun montaasin jälkeen ovat saman kylän väkeä ja siten jollakin tavalla kytkoksissä Marien elämään, joten Marien vaiheita käydään läpi myöskin. Maalla koetaan niin iloja kuin surujakin sekä kurjuutta ja kaukana nykyajasta oleva Balthazar saakin toimia jos monenlaisten tapahtumien viattomana sivustakatsojana, mutta myös ajoittain tahattomasti olla osallisena niissä. Koko elokuvan ajan kyllä toivoin, että Balthazar olisi edes kerran aaseillut ja potkaissut sadistista Gérardia (François Lafarte) takajaloillaan, mutta ei.

Balthazarista on sanottu, että elokuva paranee useampien katselukertojen kera ja tähän väitteeseen voi melkein jopa uskoa. Nimittäin näin ensimmäisellä katselukerralla elokuva ei vanginnut mukaansa, mutta jotain outoa vetovoimaa siinä joka tapauksessa on jo heti alusta lähtien. Vaikka aluksi vetovoima voi johtua uteliaisuudesta tarinallista puolta kohtaan, niin jo pian itse elokuvan kerronta viehättää. Joku voisi kutsua elokuvaa tylsäksi, sillä elokuvan näytteleminen on hyvin minimalista ja hahmot puhuvat epätodellisen hitaasti, minkä lisäksi elokuvassa on paljon hiljaisia hetkiä. Todellisuudessa tämä harrastettu vähäeleisyys toimii elokuvalle eduksi ainakin siinä määrin, että katselufiilis pysyy riittävän korkealla alusta loppuun, eikä elokuva päästä tylsistymään missään vaiheessa, mutta ei myöskään tempaise myöskään kunnolla mukaansa. 

Niin ja mitä uusintakatseluarvoon tulee, niin ainakaan itse en hämmästyisi, jos tämä eksyisi katseltavaksi uudemmankin kerran joskus ja pidän hyvinkin mahdollisena, että arvosana voisi muuttua paremmaksi silloin, mene ja tiedä.

Pisteitä: 3/5