maanantai 4. helmikuuta 2013

Lincoln

Alkuperäinen nimi: Lincoln
Ohjaus: Steven Spielberg
Käsikirjoitus: Tony Kushner
Pääosissa: Daniel Day-Lewis, Sally Field, David Stratheirn
Valmistusmaa: Yhdysvallat

Ilmestymisvuosi: 2012
Kesto: 131 min


Abolishing slavery by constitutional provisions settles the fate for all coming time. Not only of the millions now in bondage, but of unborn millions to come. Two votes stand in its way. These votes must be procured. 
You've got a night and a day and a night; several perfectly good hours! Now get the hell out of here and get them!



Abraham Lincoln (Daniel Day-Lewis) on valittu toiselle kaudelleen sisällissodan vallitessa ja hän ottaa tärkeimmäksi tehtäväksi saada lakkautettua orjuus, joka oli tärkein syy sisällissodan alkamiseen. Etelävaltioille eli konfederaatiolle orjuus tuntuu olevan kynnyskysymys rauhaan, joten Lincoln ajattelee voivansa pakottaa konfederaation antautumaan nopeammin, mikäli he pelkäävät tarpeeksi, että perustuslain orjuuden kieltävä pykälä menee läpi. Toisaalta Lincoln haluaa ihan oikeastikin päästä orjuudesta eroon, mutta ensin pitäisi saada senaatin jäsenet uuden lakiesityksen taakse, eikä se ole helppo tehtävä...

Varoitus: tähän arvosteluun tulee suhtautua ainakin pienellä varauksella, sillä elokuva tuli katsottua hyvin väsyneessä tilassa. Se siitä. Steven Spielbergin leffa tai ei, niin täytyy myöntää, että kaikista parhaan elokuvan Oscar-ehdokkaista, jotka ovat jollain tasolla kiinnostaneet tänä vuonna kaikki, Lincoln on kiinnostanut etukäteen vähiten ollen kuitenkin semikiinnostava sekin. Tämä saattaa johtua siitä, että Abraham Lincoln on nimenomaan Yhdysvaltain historian perushenkilöitä, ja vaikka hänestä tietäisikin paljon ja tekojaan arvostaisikin, niin ei hän tunnu lainkaan merkitykselliseltä näin eurooppalaiselle. Spielberg on kuitenkin löytänyt näkökulman, jonka avulla myös muutkin kuin jenkit voivat helpommin viehättyä elokuvasta.

Elokuvan pääosassa kun ei tunnu olevan Lincoln itse, sillä elokuva ei kerro hänen elämäntarinaansa, vaikka elokuva päättyykin Lincolnin kuolemaan. Hänen yksityiselämäänsä varsinkin menneestä puhuttaessa jääkin aika vähiin ja silloinkin näin tapahtuu lähinnä keskusteluissa hänen vaimonsa (Sally Field) kanssa, vaikka myös Lincolnin lapsetkin tuovat hahmoon vähän intiimimpää puolta. Lincoln kuvataankin nimenomaan määrätietoisena ja asiaansa pyhästi uskovana poliitikkona, joka on valmis melkien mihin vain saadakseen haluamansa.

Niinpä elokuvan pääosaan nouseekin nimihenkilön sijaan itse orjatyön lakkauttava lakiesitys, jota käsitellään mielissä ja konkreettisesti läpi elokuvan. Vaikka lopputuloksen tietääkin, niin tapahtumat ennen äänestystä pitävät mielenkiinnon yllä, sillä poliittista peliä näinkin suuresta ja humaanista lakiesityksestä käydään kovin likaisin keinoin. Suurella uteliaisuudella tuleekin seurattua sitä, millä tavalla Lincoln taustajoukkoineen aikoo saada tarvittavat edustajat lakiesityksen taakse, minkä lisäksi taustalla vaanii koko ajan konfederaation antautumisen uhka, jolloin lakiesitys ei ainakaan menisi läpi. Ei tästä elämää suurempaa draamaa saada aikaan, mutta ihan kelpoa sellaista kuitenkin, jotta sen jaksaa katsoa... pituudestaan huolimatta. Niin ja tämä on myös niitä elokuvia, jotka kuitenkin voi katsoa joskus toistamiseenkin.

Daniel Day-Lewis on saatu hyvin Abraham Lincolnin näköiseksi, minkä lisäksi hän myös tekee hienon roolityön Lincolnina, vaikka todellisen Lincolnin persoonaa voikin vain arvailla. Jos Day-Lewis voittaa roolistaan Oscarin, niin en ihmettele. Kuitenkin omaksi suosikikseni nousee niin ikään Oscar-ehdokkuudella palkittu Tommy Lee Jones, joka kerää pisteet kotiin Lincolnin suurena arvostelijana. Myös Sally Field Lincolnin vaimona miellyttää siinä määrin, että vähän harmittaa, ettei häntä viime aikoina ole nähty juurikaan elokuvissa.

Pisteitä: 3/5


PS. Kiinnostavana yksityiskohtana näin nykykatsojan silmin näyttäytyy se, että nimenomaan republikaanit olivat orjuuuden lakkauttamisen kannalla ja demokraatit sitä vastaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti