tiistai 12. helmikuuta 2013

Killing Them Softly

Alkuperäinen nimi: Killing Them Softly
Ohjaus: Andrew Dominik
Käsikirjoitus: Andrew Dominik
Pääosissa: Brad Pitt, Scoot McNairy, Ben Mendelsohn
Valmistusmaa: Yhdysvallat

Ilmestymisvuosi: 2012
Kesto: 94 min


They cry, they plead, they beg, they piss themselves, they cry for their mothers. It gets embarrassing. I like to kill 'em softly. From a distance. 


Laittomassa korttipeliringissä mukana ollut Markie Trattman (Ray Liotta) on ryöstänyt apuriensa avulla rahat pelistä, jossa hän itse hämäysmielessä istui ja myöhemmin huhut Trattmanin osallisuudesta liikkuvat. Johnny Amato (Vincent Curatola) palkkaa pari pikkukonnaa, Frankien ja Russellin (Scoot McNairy ja Ben Mendelsohn) keikkaamaan tulevan pelin rahat, sillä keikasta syytettäisiin Trattmania, joka myös osallistuu kyseiseen peliin. Kaikki tuntuu menevän putkeen, mutta keikan jälkeen syyllisten haku on käynnissä ja jahtiin osallistuu myös säälimätön palkkatappaja Jackie (Brad Pitt)...

Night Visions on yleisesti ottaen onnistunut haalimaan ohjelmistoonsa sen verran hyviä tapauksia, että jos joku siellä näkemätön elokuva joskus lipsahtaa normaaliin teatterilevitykseen, niin aika helpolla tulee lähdettyä sitä katsomaan. Niin oli laita myös Killing Them Softlyn kanssa, sillä muussa tapauksessa olisin hyvinkin saattanut jättää väliin. Siitäkin huolimatta, että elokuva taisteli Cannesin Kultaisesta palmusta ja olikin kerännyt ihan mukavat arvostelut ilmestyessään. Ohjaaja Andrew Dominik on aiemmin tehnyt Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta -elokuvan, josta ihan pidin, mutta Killing Them Softly ei ihan samaan yltänyt.

Elokuva sisältää sinänsä kivan pikku rikostarinan, mutta vähän puolitiehen tuntuu jäävän jopa siinä määrin, että pitää ihmetellä tuota Kultainen palmu -ehdokkuutta. Tarinaa seurataan niin näiden pikkunilkkien kuin Jackienkin kautta ja vähän jännitystäkin saadaan aikaan sillä, jäävätkö Frankie ja Russell lopulta kiinni. Mitään kunnon ajojahtia ei kuitenkaan nähdä, vaan Jackie ja kumppanit lähinnä juttelevat asioiden eteenpäin menemisistä ja ennen pitkää kuin huomaamatta ollaankin jo kosketusetäisyydellä. Siinä missä elokuvassa on kyllä joitakin ihan kivoja dialogikohtauksia, niin toiset viihdyttävät paljon vähemmän ja lopputulos jää melkein, mutta vain melkein valjun puolelle. Koska eletään Yhdysvaltain 2008 presidentinvaalien, väliin on tungettu poimintoja ehdokkaiden eri puheenvuoroista, joilla ilmeisesti on jotain tekemistä tarinankin kannalta, mutta nämä yhteydet jäävät kovin hämäriksi. Mistä taas pidin, niin vaikka elokuva tietyllä tasolla onkin ihan tyly, niin se ei ole kuitenkaan liian väkivaltainen, vaikka verta ja vähän muutakin roiskuu, minkä vuoksi elokuvan kohtuuhyvin jaksaakin läpi, mutta luultavasti vain kertaalleen.

Mukana menossa: James Gandolfini ja Richard Jenkins (Mullan alla)

Pisteitä: 3/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti