keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Kun tuntematon soittaa taas

Alkuperäinen nimi: When a Stranger Calls Back
Ohjaus: Fred Walton
Käsikirjoitus: Fred Walton
Pääosissa: Jill Schoelen, Carol Kane, Charles Durning
Valmistusmaa: Yhdysvallat

Ilmestymisvuosi: 1993
Kesto: 94 min


Someone has been in my apartment and they've done things, little things, to let me know that he's there.


Julia Jenz (Jill Schoelen) on tullut lapsenvahdiksi Schifrinien lapsille, jotka ovat jo nukkumassa yläkerrassa. Hänen käytyään taloksi ovikello soi, mutta Julia ei uskalla avata ovea, varsinkaan ollessaan vieraassa talossa. Oven toisella puolella oleva mies (Gene Lythgow) pyytää soittamaan autoklubiin saadakseen autonsa hinattua, mutta puhelin ei toimi ja Julia vain teeskentelee soittaneensa. Mies ei kuitenkaan lannistu, vaan pysyttelee lähettyvillä ja lopulta tilanne kärjistyy miehen sisääntuloon, josta Julia selviytyy viime hetkellä. Lapset ovat tosin kadonneet. Viisi vuotta myöhemmin Julian asuessa yliopiston kampuksella hän huomaa jonkun käyneen hänen hyvin lukitussa asunnossaan ja hän joutuu turvautumaan samanlaisia kokemuksia läpikäyneen Jill Johnsonin (Carol Kane) ja Johnsonia auttaneen John Cliffordin (Charles Durning) apuun, mutta löytyykö syyllinen?

Kun tuntematon soittaa taas on tv:lle tehty jatko-osa Kun tuntematon soittaa -elokuvalle, josta mukaan on tarttunut edellisen osan kärkihenkilöitä esittäneet Carol Kane ja Charles Durning, joka itse asiassa menehtyi vasta pari viikkoa sitten, sekä aiempaakin osaa ohjaamassa ja käsikirjoittamassa ollut Fred Walton. Tuo ensimmäinen osa alkoi hyvin, mutta menetti sitten mielenkiintoaan mitä pidemmälle elokuva eteni. Odotukset eivät siten olleetkaan tämän jatko-osan kohdalla hirveän korkealla, mutta kappas. Vaikkei mistään laatutapauksesta voida tämänkään osan suhteen puhua, niin on Kun tuntematon soittaa taas sentään edeltäjäänsä parempi.

Elokuva lähtee, ehkä eräänlaisena muistutuksena, liikkeelle hyvin samantapaisesta kohtauksesta kuin edeltäjänsäkin, mitä nyt puhelimeen soittaja on vaihtunut oveen koputtelijaan, mutta muuten hyvin samankaltaisin kuvioin mennään tässä alkujaksossa eteenpäin. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä vaikka jännitys ei nousekaan ihan samalle tasolle kuin ensimmäisen osan alkujaksossa, niin sitä kuitenkin on ainakin hitusen. Kuitenkin se seikka, mikä nostaa tämän edellistä osaa ylemmäs, on jatko tämän alun jälkeen, sillä tämä elokuva ei muutu tusinadekkarimeiningiksi, vaikka Clifford yhdessä Johnsonin kanssa yrittääkin selvittää tapausta, vaan homma ainakin pyritään pitämään kauhuaineksia sisältävässä trillerissä. Elokuvassa säilyykin se pieni jännitys läpi elokuvan, joten mikäs sen kivempaa. Eihän tämä omassa lajissaan mitenkään erikoinen tapaus ole, mutta kuitenkin ihan katsottavaa kamaa, eikä siis ala myöskään puuduttaa, toisin kuin edellinen osa. Julian joutuminen sairaalaan tapahtuu niin epämääräisissä oloissa, että mielellään niitä taustoja olisi saatu avata enemmän. Lopputaistelu ihan ok.

Jännityksen ylläpitämiseen auttaa myös se, että vaanija pysyttelee koko ajan varjoissa jopa senkin jälkeen, kun hänet on esitelty. Hyvää on myös se, että kyseinen vaanija ei nouse yhdeksi keskushenkilöksi samalla tavalla kuin edellisen osan Curt Duncan. Lisäksi pidin kovasti miehen kameleonttimaisuudesta (katso kuva yllä). Tämän vaanijan muut ominaisuudet menevätkin sitten luokkaan "naurettavat" ja vaikka asiaa sivuttiinkin, niin mielestäni ei saatu täysin tyydyttävää vastausta siihen, mitä Schifrinien lapsille ihan oikeasti tapahtui. Niinpä vaanijan motiiveista olisi saatu kertoa enemmän, sillä kaikkea ei mielestäni voi laittaa pelkästään mielenvikaisuudenkaan piikkiin.

Jill Schoelen (tuttu myös Isäpuolesta) ei ole Carol Kanen veroinen vaanittava, joten onneksi Kane on tässäkin elokuvassa. Edellisestä elokuvasta on kulunut 14 vuotta, mutta siitä huolimatta Kanella on samanlainen hento ote äänessään kuin ensimmäisessä leffassa ja se on omintakeisuudessaan kovin piristävää. Edellisessä osassa Charles Durningin esittämä yksityisetsivä oli kyynistynyt ja kovin kovin vihainen, minkä vuoksi en hänestä pitänytkään, mutta tässä elokuvassa hän on paljon mukavampi, vaikkei edelleenkään ole mikään ilopilleri.

Pisteitä: 3/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti