maanantai 28. tammikuuta 2013

Kaappari

Alkuperäinen nimi: Kaappari
Ohjaus: Aleksi Mäkelä
Käsikirjoitus: Mika Karttunen, Elias Koskimies
Pääosissa: Kari Hietalahti, Aake Kalliala, Jussi Vatanen
Valmistusmaa: Suomi

Ilmestymisvuosi: 2013
Kesto: 93 min


- Miksei ole paniikkia, niin ku... elokuvissa?
- Ne on kaikki suomalaisia.

- On siellä pari ruotsalaistakin.


Aarno Lamminparras (Kari Hietalahti) on Oulussa asuva konkurssin läpikäynyt mies, joka on myös tuomittu talouspetoksista ehdolliseen vankeuteen, minkä vuoksi hän on aika loppuunpalanut. Hän on päättänyt aloittaa Helsingissä uuden elämän, mutta viivyttelee lähtöä viimeiseen asti, mutta lopulta hän pääsee lähtemään. Matkalla lentokoneeseen kuitenkin tapahtuu kaikenlaisia vastoinkäymisiä ja Lamminpartaan hermot alkavat kiristyä. Lopulta lento kiitää taivaita kohti ja silloin Lamminparras pyytää päästä ohjaamoon tapaamaan kapteenia. Tähän suostutaan ja pian Helsinki-Vantaan lennonjohto saa viestin siitä, että Finnairin kone 405 on kaapattu...

Olen lukenut tästä pääsiäisen aikaan 1978 tapahtuneesta täkäläisittäin harvinaisesta lentokonekaappauksesta ja suoraan sanoen innostuinkin, kun kuulin aiheesta tehtävän elokuvan, eikä tuo innostus täysin laantunut senkään jälkeen, kun kuulin kyseessä olevan näihin todellisiin tapahtumiin perustuva fiktiivinen elokuva. Katsomaan Kaappari oli siis mentävä, vaikka Aleksi Mäkelän ohjaukset eivät olekaan olleet minulle mitenkään erityisen mieleen. Kaappari jatkaa vähän samalla linjalla ollen kuitenkin niukin naukin ihan ok elokuva.

Elokuva kertoo itse tapahtumat (Wikipedian perusteella) melko totuudenmukaisesti, mitä nyt ainakin käynti Amsterdamissa on jätetty elokuvasta kokonaan pois. Tarinaan on saatu ladattua sen verran jännitystä mukaan, että sitä seuraakin ihan mielellään, varsinkin jos ei satu tietämään kovin tarkasti, mitä kaikkea lennolla oikein tapahtui; itsekin koin joitakin yllätyksiä. Myös yksittäisissä tilanteissa silloin tällöin tulee pohdittua, miten niistä selvitään eteenpäin, kun tietää, ettei elokuva kuitenkaan voi ihan vielä päättyäkään. Lamminpartaan motiivit jäävät ikävällä tavalla piiloon ja epäselväksi jää sekin, oliko hänen tarkoituksensa alun perinkin kaapata kyseinen kone vai kenties käyttää sitä asettaan johonkin muuhun. Elokuvan loppu on jokseenkin töksähtelevä ja jopa outo.

Jännitystä tapahtumien lisäksi aikaansaa myös Kari Hietalahti, joka tekee Lamminpartaana mielestäni hyvän tragikoomisen roolin, josta välittyy aitous ja jopa ymmärrys, vaikka missään vaiheessa elokuvaa ei tule asetuttua Lamminpartaan puolella, kuten ei ole varmaan tarkoitettukaan. Se vähä, mitä aidosta Lamminpartaasta tiedän, niin en ihmettelisi, jos Hietalahti olisi jäljentänyt hänen olemustaan jokseenkin tarkasti, mutta vaikka näin ei olisikaan, niin ainakin Hietsku saa uskomaan asian olevan niin.

Elokuva menee kuitenkin metsään tyylilajissaan, sillä se pyrkii olemaan trillerikomedia, genre, johon ei kannata tarttua, jollei ihan oikeasti tiedä, mitä on tekemässä. Vaikka tapahtumat itsessään luovatkin sitä jännitystä, niin oikeastaan useimmat kärkihahmot on kirjoitettu huumorin kautta, mikä on selkeä virhe, varsinkin kun paria hymähdystä lukuun ottamatta elokuvan huumori ei pure, ei sitten yhtään. En käsitä, miksi elokuva, joka olisi saattanut toimia selvästi paremmin täysivaltaisena trillerinä, lähestulkoon pilataan yksiulotteisen humoristisilla hahmoilla, jotka eivät lainkaan naurata. Hahmoista epähauskin on Miitta Sorvalin esittämä liikenneministeri, joka on kuvattu täysin epäpätevänä idioottina siinä määrin, että pistää miettimään, onko Mäkelällä ja kumppaneilla jotain hampaankolossa tiettyjä ministereitä kohtaan. Melkein hauskinta koko elokuvassa onkin se, että tekijät ovat kuvitelleet juttujensa olevan hauskoja, vaikka ne eivät sitä ole.

Ajankuva näin vuosikymmentä elämättömän näkökulmasta on luotu aikalailla aidonoloisiksi, mistä propsit. Lisäksi elokuvaan on piilotettu hauskoja yksityiskohtia, kuten mukaelmia koneessa ihan oikeasti matkustaneista henkilöistä, joten tiettyä realismia on kyllä pyritty elokuvaan saamaan. Sitä realismia tai edes paneutumista olisin kaivannut niihin ehkä minua eniten kiinnostaneisiin seikkoihin eli koneessa oleviin henkilöihin ja heidän välisiin jännitteisiin, mutta nyt lopputulos tässä mielessä jää niin laimeaksi, että vaikea on kuvitella, että oikeasti koneessa olisi ollut ihan niin semikepeätä kuin mitä tässä esitettiin. 

Näyttelijöistä sen verran, että oikeastaan ne hyvät tapaukset voi kiteyttää kolmeen henkilöön. HIetalahden lisäksi nimittäin selvästi positiiviset tapaukset ovat Hannu-Pekka Björkman sekä Aake Kalliala, vaikkakin Kalliala vetääkin roolinsa melko pokerinaamalla, mutta samalla se sopii hänen rooliinsa. Jussi Vatanen puolestaan ei jää mieleen oikein hyvässä eikä pahassakaan. Muut näyttelijät tai oikeammin heidän hahmonsa menevätkin ärsyttävyyden puolelle alkaen nyt vaikkapa Ville Myllyrinteestä ja Juho Milonoffista (ja siitä Sorvalista).

Pisteitä: 3/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti