torstai 31. tammikuuta 2013

Django Unchained

Alkuperäinen nimi: Django Unchained
Ohjaus: Quentin Tarantino
Käsikirjoitus: Quentin Tarantino
Pääosissa: Jamie Foxx, Christoph Waltz, Leonardo DiCaprio
Valmistusmaa: Yhdysvallat

Ilmestymisvuosi: 2012
Kesto: 165 min


How do you like the bounty hunting business?
Kill white people and get paid for it? What's not to like?.



Joitakin vuosia ennen Yhdysvaltain sisällissotaa entinen hammaslääkäri ja nykyinen palkkionmetsästäjä King Schultz (Christoph Waltz) teknisesti ottaen ostaa itselleen Django-nimisen orjan (Jamie Foxx), vaikka kauppakumppanit saavatkin ostotapahtuman yhteydessä surmansa. Djangon tehtävänä on tunnistaa hänen entiset omistajansa, jotka on etsintäkuulutettu ja siten haluttu elävänä ja kuolleena, ja tämän jälkeen Schultz laskisi Djangon vapaaksi. Entiset omistajat olivat hurjia kiduttajia, joten Django suostuu diiliin ja lähtevät omistajaveljesten perään. He onnistuvat yhyttämään ja tappamaan nämä, mutta tämä kaikki on vasta alkua...

Vaikka westernit eivät olekaan lajityyppinä allekirjoittaneelle kaikkein vetovoimaisimpia, niin ei kahta sanaa, ettenkö olisi mennyt katsomaan Django Unchainedia, sillä Quentin Tarantinon rankkaan tätä nykyä sen verran korkealle, ettei hänen elokuviaan vaan voi jättää väliin. Lisäksi vaikka nyt tiedossa olikin Tarantinon tuttuun tyyliin lainailevan tavaraa vanhemmista länkkäreistä ja etenkin italo-westerneista, niin arvattavissa myös oli, että Tarantino tarjoaa jotain aivan erilaista. Silti en voinut välttyä pieniltä epäilyksiltä sen suhteen, että Django Unchained olisikin pettymys. No, ei se ollut.

Vaikka elokuvan todellinen tyyli ja tarina pysyykin piilossa hienoisen tovin, jo sen ensikohtaus antaa lupaa jotain aivan erilaista länkkärikokemusta ja pelkästään positiivisessa mielessä. En kutsuisi elokuvaa millään muotoa komediaksi, mutta hyvin hauskoja hetkiä elokuvan parissa nähdään, pitkälti Christoph Waltzin esittämän tohtori King Schultzin toimesta, mistä saadaan tosiaan viitteitä jo tässä alkukohtauksessa. Waltz tai oikeammin Schultz, jonka roolissa Waltz onnistuu taas hienosti, onkin elokuvan sielu, sillä koko hänen luonteensa ja siten asenteensa on vain sellainen, ettei hahmosta voi kuin pitää ja niinpä elokuvan kantava voima. Muut humoristiset hetket eivät ihan yllä Schultzin persoonan tarjoaman huumorin tasolle.

Tarinalliselta anniltaan elokuva on tasaisen vahva alusta loppuun tai olisi, ellei aivan loppumetreillä meno yltyisi aiempaakin väkevämmäksi. Tarinassa riittää juonenkäänteitä siihen malliin, että ellei ole kunnon juonikuvauksia lukenut etukäteen (ylläolevakaan ei kerro oikeastaan vielä mitään), niin ei täysin voi tietää mihin suuntaan elokuva oikein lähtee kehittymään. Tosin ei sillä, ettäkö tarinankulun tietämisellä olisi minkäänlaisia negatiivisia vaikutuksia, sillä tarinassa on niin paljon kiinnostavia koukkuja, ettei sen sisältämää yllätyksellisyyttä varsinaisesti kaipaisikaan. Vaikka orjuus aiheena kulkeekin mukanaan läpi elokuvan, niin elokuva ei kuitenkaan lähde jälkiviisastelevan moralisoinnin tielle, vaan pääosassa on päähenkilöiden välinen seikkailu orjien keskellä, mikä sopii allekirjoittaneelle varsin mainiosti. Tarantinolle tyypillisesti dialogi nousee edukseen ja vaikka nyt hehkutankin Schultzille kirjoitettuja repliikkejä, niin on dialogeissa ytyä myös muidenkin suussa. Elokuva vetää siis mukaansa ja vaikka tietääkin elokuvan olevan todella pitkä, niin sitä ei oikeastaan ajattele elokuvan aikana, vaan nauttii menosta, vaikka pari hieman turhempaakin kohtausta elokuvasta löytyy.

Toimintakohtauksia ei ole niin paljon kuin ehkä Tarantinolta voisi odottaa, mutta kun niitä on, ne ovat komeita ja - yllätys yllätys - verisiä, mutta ei huonolla tavalla. Erityisesti lopun toimintajaksot ovat onnistuneita jo pelkästään siksi, että niiden aikana musiikkivalinnat osuvat nappiin ja jos olette luulleet, ettei lännenelokuvassa ampumiskohtausten taustalla voisi koskaan onnistuneesti soida rap-musiikki, olette olleet väärässä. Harvinaisen coolia menoa näissä kohtauksissa, varsinkin kun elokuva ei ota itseään liian vakavasti näissäkään kohtauksissa.

Tuotannollisesti elokuva on myöskin onnistunut. Vaikka päätarina näyttääkin hyvin modernilta lännenelokuvalta, on mukaan totta kai ahdettu viittauksia vanhoihin länkkäreihin ja etenkin takaumat tuovat (parin elokuvan kokemuksella) mieleen italowesternien värimaailman, mikä on täysin tarkoituksellista. Värimaailma on kaikin puolin miellyttävä ja musiikki toimintakohtaustenkin ulkopuolella hyviä.

Näyttelijät onnistuvat rooleissaan pääosin, vaikka Jamie Foxx pääosassa ei nyt ihan täysin iskenytkään, mutta ihan kelposuorituksen tekee kuitenkin. Näin sivuhuomiona mainittakoon, etten voi käsittää, miten roolistaan Oscar-ehdokkuuden napannut Waltz voi olla ehdolla parhaan sivuosan sarjassa, kun hän on elokuvassa selkeästi toinen pääosan esittäjistä. Leonardo DiCaprio tekee perusvahvaa jälkeä ja Samuel L. Jacksonin roolihahmo miellyttää jo siksikin, että se poikkeaa hänen tyypillisimmistä rooleista todella paljon; oikein yllätyin nähdessäni hänet!

Mukana menossa: Walter Goggins (Shield - lain varjolla), Franco Nero, Russ Tamblyn (Twin Peaks), M.C. Gainey (Lost) ja Tom Savini

Pisteitä: 4/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti