perjantai 28. joulukuuta 2012

Elokuvan historia

Alkuperäinen nimi: Elokuvan historia
Kirjoittaja: Peter von Bagh
Valmistusmaa: Suomi

Ilmestymisvuosi: 1975/1998/2004

Painos: 4. painos
Sivuja: 736


Allekirjoittanut kirjakriitikkona? Ja hah! Enemmänkin kommentoija, jolle tätä kirjaa lukiessa tuli mieleen ajatuksia, joita ajattelin jakaa myös tämän blogin lukijoiden kesken (lue: teki mieli kirjoittaa niistä). Mitään muistiinpanoja en tehnyt kirjaa lukiessani, vaan kirjoittelen fiilispohjalta siitä, mitä kirjasta jäi aivojen sopukoihin. Samalla tuli mieleen, josko sitä kirjoittaisi myös muista tulevista elokuva-aiheisista kirjoista, mutta mitään kirjojen tulvaa ei ole tulossa, sillä ensi vuonna tullee luettua näitä maksimissaan kolme, joista yksi kaiken lisäksi on aiheeltaan samansisältöinen tämän kirjan kanssa.

Monessa liemessä keitetyllä Peter von Baghilla on jonkinlainen asema Suomen johtavana elokuva-asiantuntijana, mikä luonnehdinta onkin mielestäni varsin pätevä, joten kun hänen perustamillaan Sodankylän elokuvajuhlilla, joissa nykyään vuosittain pyrin käymään, oli myynnissä von Baghin kirjoja, ajattelin alkaa kerätä niitä enemmän tai vähemmän satunnaisessa järjestyksessä, ja mikä olisikaan parempi aloitus kuin käyminen käsiksi Elokuvan historiaan josta von Bagh sai Valtion tiedonjulkistamispalkinnon, ja joka nimensä mukaisesti luo jonkinasteisen yleiskuvan elokuvan historiaan, mistä onkin sitten "helppo" lähteä syventämään tietämystään muilla kirjoilla. Elokuvan historia onkin oikein pätevä opus.

Kirja murskasi tehokkaasti ainakin sen harhaisen kuvitelmani, että olisin tiennyt elokuvista jotain ennen kirjan lukemista, vaikka todellisuudessa en tiennyt niistä mitään; noin niin kuin laajimmalla mahdollisella skaalalla mitattuna. Kirja nimittäin tykittää tietoa maailman elokuvista ja niiden tekijöistä sellaisella vimmalla, että oksat pois. Elokuva esittelee karkean arvioni mukaan kolmisentuhatta elokuva-alan parissa työskentelevää - tuottajia, näyttelijöitä, kriitikkoja jne., mutta lähinnä ohjaajia, joten yleistän heihin - ja eri elokuvia mainitaan ehkä viisituhatta, mutta silti useimmiten yksittäisin elokuviin tai ohjaajiin pystytään paneutumaan huolella. Vaikka tietenkin näin massiivisen teoksen äärellä kaikki ei jäänytkään mieleen, niin voin huoletta sanoa, että tiedän tämän kirjan ansiosta elokuvista hyvin paljon enemmän kuin ennen siihen tarttumista; en tietenkään lähelläkään kaikkea, sillä siihen ei yksi kirja riitä.

Jos akateemisuuden määrittelisi vaikealukuisuudeksi, niin silloin von Baghin kädenjälki olisi vähintäänkin semiakateemista poiketen vain paikoitellen akateemiseksi. Semiakateemisuus tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että periaatteessa teksti on ihan helppolukuista, mutta silti lukeminen pitää hoitaa ajatuksella - tietokirja kun on. Jokainen sivu on jaettu kahteen palstaan sekä pienempifonttisempaan marginaaliin, joten vaikka melkein joka aukeamalle niitä kuviakin mahtuu (yhteensä tuhatkunta), niin lukemista toden totta riittää ja kymmenen sivun, mikä minulla oli päivätavoitteena, läpikäymiseen menee helposti tunti, mutta sitten taas se tunti menee kirjan kiinnostavaa antia lukiessa kuin heittämällä.

Von Bagh on onnistunut kirjoittamaan niin, että noin yleisesti ottaen asiat toden totta jäävät mieliin paremmin kuin vain pelkkiä elokuvia katsomalla. Tiettyjä merkittäviäkin elokuvia katsottuani jonkin ajan kuluttua en ole enää muistanut niiden ohjaajia ja näin oli laita esimerkiksi Viimeinen tango Pariisissa -elokuvan ja Bernardo Bertoluccin kohdalla huolimatta siiitä, että Bertoluccin maineesta jotain olinkin tiennyt. Tämän kirjan kautta tällaiset tärkeätkin yksityiskohdat muistaa helpommin. Joskin myönnettäköön, etten ole nyt täysin varma, voiko tätä laskea nimenomaan von Baghin ansioksi vai koskeeko seikka kohdallani kaikkea kirjoitetussa muodossa löytyvää informaatiota, jota tulee luettua yhtä keskittyneesti kuin tätä kirjaa, mutta ainakin von Bagh siinä on onnistunut.

Elokuvan historia on jaettu seitsemään osaan, joissa kussakin käsitellään tiettyä ajanjaksoa ja jokainen osa on jaettu omiin lukuihinsa pääosin maiden mukaan ja silloin tällöin nämä luvut sisältävät alalukuja tyyliin Dokumenttielokuva tai Yhdysvaltojen 1960-1974 elokuvien kohdalla alaluvut keskittyen Hollywoodiin ja Hollywoodin ulkopuolelle. Noin yleisesti ottaen jaottelu toimii edukseen, vaikka niissä näkyykin suurimpien elokuvamaiden muutosten mukaan meneminen. Vaikka osat onkin jaoteltu aikakausien/vuosikymmenten mukaan, niin näissä puitteissa ei kuitenkaan toimita orjallisesti, vaan esimerkiksi aiemmilla vuosikymmenillä väliin jääneiden elokuvamaiden historiat käydään nopeasti lävitse käsiteltävän vuosikymmenen alussa ja maan myöhempiäkin vaiheita valaistaan, jos niihin ei palata. Tähän jaotteluun mahtuu mielestäni yksi selkeä virhe, sillä Japania (toistamiseen) käsitellään 1975-1998 -vuosia kartoittavassa osassa, kun taas se sisältönsä puolesta olisi pitänyt liittää edelliseen osaan, sillä useimmat käsittelyn alla olleet elokuvat ovat 1960-luvulta, vaikka ohjaajiensa urat olisivatkin kestäneet vuosikymmeniä enemmän. Niin ja vaikka muutamia ohjaajia, kuten Alfred Hitchcockia, käsitellään kahdessa eri osassa, niin onneksi pääosin elokuvantekijöiden filmografiat käydään läpi saman osan puitteissa, vaikka sitten osa tuotannosta olisikin syntynyt ennen tai jälkeen kyseisen aikakauden.

Elokuvan synnyttyä Yhdysvallat, Ranska ja Venäjä/Neuvostoliitto/Neuvosto-Venäjä ovat saaneet oman lukunsa jokaiselle aikakaudelle ja Saksa, Iso-Britannia ja Italiakin useimmiten, mutta sitten joukossa on elokuvamaita, joita käsitellään lähinnä vain yhdessä osassa ja käydäänpä koko Irlannin elokuvahistoria läpi yhdellä ainoalla sivulla! Elokuvamaiden järjestys vaihtelee eri osissa, mutta epäilen syynä olevan lähinnä vaihtelunhalun, eikä esimerkiksi aikakauden merkitsevyyden, sillä merkitsevyyden perusteella Japani ei milloinkaan olisi 1945-1959 vuosia käsittelevässä osassa viimeisten joukossa. Painopiste on kuitenkin Yhdysvaltain jälkeen Euroopassa. Pitkään odottelin (sisällysluetteloa selaamatta), että missä vaiheessa se Suomi oikein mainitaan, mutta sitä saadaan odottaakin ihan kirjan loppuun asti, sillä Suomen elokuvahistoria käydään nopeasti läpi parilla aukeamalla ennen jälkisanoja; tuntuu ihan siltä kuin tähän ratkaisuun päätyessään von Baghilla olisi ollut tarkoitus tehdä oma kirja suomalaisesta elokuvasta.

Lajityyppejä von Bagh käy läpi aika hyvin, vaikka draamat, komediat ja trillerit suureen osaan nousevatkin siinä missä minulle rakas genre eli kauhu jää verrattain varjoon, vaikka kyllä sekin nousee esille ihan tyydyttävällä tavalla. Suurena dokumenttien ystävänä von Bagh on antanut paljon tilaa myös dokumenttielokuville, joita joku muu ehkä käsittelisi paljon maltillisemmin, mutta se hänelle toki suotakoon. Ihan kiinnostavana sivuhuomiona mainittakoon, että von Bagh on niputtanut kovan pornon 1960-1974 -osassa juurikin dokumenttielokuvien alle. Animaatiokin pääsee jalustalle, mutta vasta oikeastaan kirjan lopussa, jossa määriteltyjen vuosien (1975-1998) sijaan käydään läpi animaatioelokuvien koko historia; toki yksittäisiä mainintoja on aiemmissakin osissa.

Tämä Sodankylästä ostamani painos on vuodelta 2004, mutta käytännössä kyseessä on vuoden 1998 versio, johon von Bagh on lisännyt yhden kokonaisen osan eli vuodet 1975-1998 ja ilmeisesti koska kyseessä on sen verran tuore aikakausi, monille maille ei löydy tilaa kuin parin aukeaman verran eli keskimäärin selvästi vähemmän kuin aiemmilla aikakausilla, vaikka onhan joukossa toki niitäkin maita, joista riittää juttua vähän pidemmältikin. Vuoden 1998 jälkeisiä juttuja von Bagh ei mainitse kuin muistaakseni kertaalleen ennen Jälkisanat-osastoa, jossa von Bagh pääsee marisemaan tutut mielipiteensä siitä, miten nykyaikana tehdään vain pelkkää paskaa, koska digitaalisuus (ei näillä sanoilla, mutta ajatus on samansuuntainen).

Von Bagh on pyrkinyt näennäiseen objektiivisuuteen ja siinä ihan hyvin onnistunut, eikä hänen omat mielipiteensä näy juurikaan kuin korkeintaan toisinaan sivulauseissa (ja marginaaleissa) ja kun tarvitaan subjektiivisuutta, suunvuoro annetaan muille alan asiantuntijoille tai ohjaajille itselleen; toki valitut lainauksetkin heijastuvat von Baghin omiin mielipiteisiinsä, ei kai hän muuten niin innokkasti niitä lainailisi? Viimeisellä aikakaudella on myös lainauksia selvästi vähemmän, mutta johtunee vain siitä, että "kukaan" ei ole ehtinyt sanoa niistä vielä mitään kunnolla tähdellistä... ainakaan samalla tavalla kuin aiempien vuosikymmenten elokuvista. Jotkut aiempien(kin) versioiden lukijat ovat itkeneet lähdeluetteloiden perään, mutta itseäni tällaisella ei ole niin väliä, vaikka ymmärränkin ärtymyksen, sillä kirjassa lainaillaan paljon muita.

Onhan kirjassa puutteensakin ja omituisuutensa ja joitakin lähes merkityksettömiä tällaisia olen sivunnut yllä, mutta suurin (ja ainoa iso) ongelma on marginaalit, joissa siis varsinaisten artikkelien ohessa on ylimääräisiä kommentteja ja no, oikeastaan filmografiatkin ovat osa marginaaleja. Oikein koskaan ei voi tietää, missä vaiheessa kannattaa vaihtaa katseensa marginaaliteksteihin eli palstoilla ei ole mitään vihjauksia (alleviivausta, lihavointia tms.) siitä, että kyseisen kappaleen jälkeen kannattaa vilkaista marginaaleihin. Filmografioiden kohdalla on helpompaa, kun itse tutkailin niitä aina ennen kuin uudesta ohjaajasta kertova ensimmäinen kappale koitti, kun kyseinen kappale selviää isoilla kirjaimilla kirjoitetusta nimestä. Muihin juttuihin tällaista apukeinoa ei ole. Toki marginaalitekstejä voi aina silmäillä läpi uuden sivun kääntäessä, mutta silloinkin se menee sen verran lukemiseksi jo, että toisinaan suuri osa marginaalitekstistä tulisi luettua ennen aikojaan. Sivulla saatetaan mainita useampikin elokuva, mutta sitten marginaalissa puhutaan vain "tästä elokuvasta" ja saa toisinaan oikeasti lukea melkein tekstin alalaitaan asti, että mistä sivun useista elokuvista nyt puhutaan; näin esimerkiksi painokseni sivulla 295. Selvästi pahin esimerkki löytyy sivulta 636, jossa ensimmäinen marginaaliteksti alkaa "Niinpä Satōn mukaan Imamuran elokuvissa seksi on...", enkä tekstin luettuanikaan tiennyt, missä vaiheessa se oikeaoppisesti olisi pitänyt lukea; seksistä puhuttiin sivun ensimmäisellä palstalla ja (Shōhei) Imamurasta toisella. Nopeasti ratkaisin ongelman niin, että luin marginaalitekstit ennen sivun viimeistä kappaletta, jolloin varmasti olin lukenut kaikki marginaaliteksteihin liittyvät jutut, mutta olisihan se ihan jees, jos tähänkin olisi ollut jokin simppelimpi ratkaisu.

No, yksi (sinänsä jatkuva) marginaaliongelma on sekin aika pieni haitta muuten mielestäni erinomaisesti kirjoitetun ja taitetun kirjan kanssa, eikä siten minulle juuri muita mielipahan aiheita jääkään. Tulenko ottamaan kirjaa uudelleen luettavaksi, niin se jää nähtäväksi, mutta veikkaanpa, etten ainakaan seuraavaan kymmeneen vuoteen johtuen juurikin kirjan massiivisuudesta, mutta ehkä sen kymmenen vuoden jälkeen voisikin intoa löytyä, varsinkin, jos saan elokuvateorian itseopiskelun kunnolla käyntiin. Ennen sitäkin tosin pidän hyvinkin mahdollisena, että syystä tai toisesta tartun välillä johonkin kirjan yksittäiseen lukuun ja luen esimerkiksi jonkin maan tietyn aikakauden elokuvista, kokonaisesta aikakaudesta tai mitä jottei vaikkapa vain yksittäisestä ohjaajasta ja sellaiseenkin lukemiseen tämä käy hyvin.

En tietenkään voi tietää, mitä alaan vihkiytyneet pitävät kirjasta eli toisteleeko se vain samoja asioita kuin kaikki muutkin elokuvaan keskittyvät historiaopukset, mutta tällaiselle harrastajalle opus on kuitenkin mainio, eikä kirjasta sisältönsä puolesta jää oikein mitään kaipaamaan. Ellei sellaiseksi sitten lasketa halua päästä näkemään useita kirjassa mainittuja elokuvia, vaikka ei nyt palavaa halua jokaisen kohdalla syntynytkään. Joka tapauksessa jos haluaa hyllyynsä elokuvan historiaa valottavan perusteoksen, niin Peter von Baghin Elokuvan historia on mielestäni erittäin hyvä valinta.

Pisteitä: 4/5

3 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen kirjoitus. Toivottavasti jaksat kirjoitella tulevistakin lukukokemuksista, kun vastaavaa tietokirjallisuutta tankkaat.

    Itselläni vuoden 1975 painos, jossa ei ole "marginaaliongelmaa". Lainaukset yms. sijoitettu hyvin selkeästi tekstin yhteyteen.

    Itselleni Von Baghin kirjallisuudesta juuri marginaalimalliset painokset ovat olleen helpompia edetä. Sama pätee tietokirjallisuuteen muutenkin. Varmasti lukijakohtaista.

    Teos on kattava, mutta ei noin laajasta aiheesta saa kovinkaan yksityiskohtaista, omasta mielestäni ansaitsemaansa tarkastelua läheskään kaikki elokuva.

    Paikoitellen sieltä täältä paistaa enemmän, että kyseessä on juuri von Baghin Elokuvan historia. Siinä on puolensa.

    VastaaPoista
  2. Hyvä teksti ja kuten Eugen tuossa yllä jo kommentoikin, näitä lisää.

    Elokuvan historia on mielestäni von Baghin kirjoista se kiinnostavin (itselläni on vuoden 1998 painos), lähimmäksi pääsevät Elämää suuremmat elokuvat I-II sekä Suomalaisen elokuvan kultainen kirja. Elokuvan historia on kahlattu (lähestulkoon) läpi niin monet kerrat, etteivät taida kahden käden sormetkaan riittää. Tämän rinnalle kun lisää pari englanninkielistä elokuvahistorian kirjaa, saa taiteenalan vuosista todella laajan näkemyksen.

    VastaaPoista
  3. Eugen Gurjasti, joo siis lainaukset on tässäkin painoksessa pääosin tekstin yhteydessä. Marginaalissa on sitten juuri näitä sivuhuomioita kullakin sivulla kirjoitetuista elokuvista ja asioista.

    Ja siinä oot oikeessa, ettei kaikkien elokuvien kanssa kovin yksityiskohtaiselle tasolle ole mahdollista päästä, mutta ottaen tämän huomioon von Bagh on suoriutunut tehtävästään ihan kunnialla.

    Kari Glödstaf, juuri tuon laajan näkemyksen saaminen on yksi syy siihen, miksi hyllyssä odottaa jo toinen elokuvan historiaa käsittelevä opus. Vieläkin kun saisi pari muista maanosista lähtöisin olevia historiikkeja, niin oltaisiin jo aika hyvällä mallilla.

    VastaaPoista