torstai 8. marraskuuta 2012

Thale

Alkuperäinen nimi: Thale
Ohjaus: Aleksander Nordaas
Käsikirjoitus: Aleksander Nordaas
Pääosissa: Erlend Nervold, Silje Reinåmo, Jon Sigve Skard
Valmistusmaa: Norja

Ilmestymisvuosi: 2012
Kesto: 76 min


Poliisi löysi noin puolet ruumiista.
- Ja meidän pitäisi löytää loput?


Leo ja Elvis (Jon Sigve Skard ja Erlend Nervold) ovat rikospaikkasiivoojia, jotka tittelinsä mukaisesti siivoavat rikospaikkoja eli useimmiten mm. ruumiiden jättämiä verijälkiä, suolenpätkiä kuin muuta vastaavaa. Heidät lähetetään keskelle metsää järvimökin kupeeseen etsimään ruumiinpalasia silvotusta miehestä (Roland Astrand, ääni). Siivousta tehdessään he löytävät tiensä mökin hieman piilossa olevaan hämyisään kellariin ja painuvat tutkimaan sitä. Elvis ei alalla uutena malta olla koskematta joka paikkaan, vaan hän tutkii kellaria enemmän kuin heillä olisi edes lupaa siihen. Leon puhuessa esimiehelleen puhelimessa Elvis löytää kasetteja ja pistää yhden niistä pyörimään, jolloin tuon silvotun miehen ääni saa viereisessä kylpyammeessa maidonvalkoisessa nesteessä pinnan alla happilaitteen varassa olleen Thalen (Silje Reinåmo) heräämään, mutta mikä salaisuus Thaleen piileekään?

Hännällinen naishahmo Night Visionsin sivuilla herätti siinä samassa kiinnostuksen, sillä arvasin, että odotettavissa olisi jotain perin erikoista ilmausta käyttäen vain sanan kaikissa positiivisissa merkityksissä, joten elokuvan katsominen muuttui selviöksi. Sittemmin selvisi, että kyseinen naishahmo on osa Norjan mytologiaa, josta on peräisin myös parin vuoden takainen Troll Hunter, joka tosin vielä on itseltäni näkemättä, mutta pistinpä senkin nyt saman tien hankintalistalle. Thale olikin oikein positiivinen tapaus ja itse asiassa kuuluikin tämän syksyn Night Visionsin parhaimmistoon.

Elokuvan alussa oli kyllä pienet epäilykset laadun suhteen, sillä eräänlainen prologi, jossa Leo ja Elvis esitellään, antoi odottaa hyvin halvalla tuotettua elokuvaa - sellainen Thale ainakin festareilla piipahtaneen Silje Reinåmon mukaan olikin - ja tuon alkukohtauksen perusteella halpa tarkoitti myös kehnohkoa vammailua. No, koko elokuvasta paistoi läpi halpa tuotanto, mutta kehno se ei tosiaankaan ollut ja vammailukin tai sen tuntu jäi oikeastaan tuohon alkukohtaukseen. Päinvastoin onkin todettava, että Thale todistaa oikeaksi sen väitteen, että joskus halvallakin saa aikaan hyvää.

Elokuva nimittäin muuttui ahdistavaksi oikeastaan siitä hetkestä hetkestä asti, kun kaksikko tekee ensimmäisen löytönsä eli löytävät tiensä kellariin ja siitä eteenpäin ahdistava tunnelma seurasi läpi elokuvan. Sinänsä tarina oli ainakin aluksi melko simppeli eli Elvis ja Leo viettävät aikaa Thalen kanssa kellarissa samalla, kun ulkona pyörii muun muassa Thalen lajitovereita, jotka syystä tai toisesta saivat joissakin katsojissa aikaa huvittavia reaktioita, mutta loppua kohden tarina kasvaa hieman suuremmaksi ja jos suoraan sanotaan, niin myös oudommaksi. Tämä ei sinänsä haitannut, sillä painostava tunnelma oli kuitenkin kohdillaan jopa siellä kellarissa rauhallisissa oloissa, sillä koko ajan oli sellainen tunne, ettei kaikki ole ihan kohdillaan. Ahdistavuus vei voiton jopa siitä seikasta, että nämä mytologiset huldra-otukset eivät ole näin suomalaiselle mitenkään tuttuja, mutta toisaalta sillä ei ollut mitään väliä, mistä lähteestä nämä otukset olivat lähtöisin, sillä hyviä ne olivat yhtä kaikki. Leon ja Elviksen sanailu ainakin vähän kevensivät tunnelmaa (ei liikaa), sillä varsinkin Leo onnistui olemaan hauska ihan vain yrittämättä eli hän ei useinkaan suoltanut vitsikkäitä repliikkejä, mutta jokin Jon Sigve Skardin olemuksessa oli sellaista, että melkein kaikki hänen sanomansa tuntui (tarkoituksella?) hauskalta. Loppu oli söötti.

Pisteitä: 4/5

1 kommentti:

  1. Hei! Haluaisin tietää lisään thalen kaltaisia elokuvia tai jotka perustuisivat ''taruolentoihin'' huldrat, menninkäiset jne... Tiedätkö muutamia vastaavia?

    VastaaPoista