lauantai 24. marraskuuta 2012

Sinister

Alkuperäinen nimi: Sinister
Ohjaus: Scott Derrickson
Käsikirjoitus: Scott Derrickson, C. Robert Cargill
Pääosissa: Ethan Hawke, Juliet Rylance, Clare Foley
Valmistusmaa: Yhdysvallat

Ilmestymisvuosi: 2012
Kesto: 109 min


- Sweetheart, what are you doing?
- Painting. I wanted to paint her picture.


Ellison Oswalt (Ethan Hawke) on selvittämättömiä rikoksia tutkiva ja niistä kirjoittava kirjailija, joka saattaa ajoittain jopa rikoksia tutkineet poliisitkin häpeään. Hän muuttaa perheensä kanssa taloon, jossa nelihenkinen perhe on hirtetty pihapuuhun ja perheen nuori tytär Stephanie (Victoria Leigh) kadonnut jäljettömiin, mutta Oswalt ei kerro muulle perheelle, ei edes vaimolleen Tracylle (Juliet Rylance) talon menneisyydestä. Käydessään ullakolla Oswalt löytää kasan kaitafilmejä, jotka ensin tuntuvat näyttävän kuvattuja perheitä arkipuuhissaan, mutta päättyvät aina kunkin perheen surmaamiseen. Oswaltin tutkiessa mysteeriä talossa tuntuu vallitsevan pahuuden aura, joka saattaa hänen perheensäkin vaaraan...

Sinisteriä mainostetaan trailerissa sillä, että sen tuottaja (Jason Blum) toimi myös Paranormal Activityn tuottajana, mutta vaikka kyseisestä leffasta pidinkin, niin ei tuo ihan parhaana mainoslauseena minulle toiminut. Traileri oli kuitenkin uteliaisuuteni herättävä, joten mahdollisuuksieni mukaan pyrin pääsemään elokuvan näkemään, sillä olin mieltänyt tuon trailerin perusteella elokuvan olevan vähintään kelvollinen tapaus ja sellaisia menen mieluusti elokuvateatteriinkin katsomaan. No, näin jälkeenpäin ajateltuna elokuvan sanominen vain kelvolliseksi on lievästi sanottuna vähättelyä, sillä Sinister on oikein maittava kauhufilmi.

Elokuvan on sanottu olevan jonkinlainen peruskauhun ja found footage -elokuvan hybridi, mutta näin ei todellakaan ole, sillä kaitafilmit ovat liian lyhyitä, jotta todellisesta hybridista voisi puhua, vaikka tapahtumien katalysaattorina found footage -materiaalit toimivatkin. Ennemminkin elokuva on kertomus Oswaltin tutkimuksista, jotka vähä vähältä menevät eteenpäin, millä on myös vaikutusta Oswaltiin itseensä. Mitään kiirettä ei pidetä, vaan tapahtumat etenevät hiljalleen yhä syvemmälle mysteerin kiemuroihin.

Elokuvan avainasemassa on selkeästi pimeys, sillä sitä riittää niin yöllä kuin päivälläkin, sillä Oswaltien huushollissa ei juuri valoja päällä pidetä ja silloinkin kun auringonvalo pääsee asuntoon, niin nekään kohtaukset eivät ikuisuuksia kestä. Tämä pimeys yhdistettynä välillä aavemaiseen musiikkiin tekee elokuvasta todella jännittävän seurata, vaikka talossa ei outoja ääniä lukuun ottamatta pitkään aikaan mitään erikoisempaa tapahdukaan. Vaikka loppua kohden mennäänkin vähän hämärämpään (lue = yliluonnollisempaan) suuntaan, niin silti elokuva on sielläkin vähintäänkin seurattava, vaikka se kovin jännitys elokuvasta poistuukin. Säikyttelykohtauksia on useampia, joista muutama onnistuukin tehtävässään.

Todellinen meedio saa olla, jos pääpahiksen pystyy päättelemään, mutta kaikkien esiintulleiden vihjeiden perusteella totuus ainakin viimeisimmistä murhista on sen sijaan pääteltävissä jo kauan ennen kuin asia Oswaltille selviää, vaikka sittenkin riittää vielä yllätyksiä. Jännitystäkin riittää ainakin siltä osin, osuuko se oma päättely oikeaan vai ei, sillä täysin varma siitä johtopäätöksestä ei voi olla. Elokuva ei pääty täysin tyhjentävällä tavalla, mutta kun kyseessä on kuitenkin eräänlainen kummitustarina, niin ei sillä niin väliä olekaan. En tosin ihmettelisi, vaikka tästä elokuvasta tehtailtaisiin vielä jatko-osia.

Pisteitä: 4/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti