sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Dredd 3D

Alkuperäinen nimi: Dredd 3D
Ohjaus: Pete Travis
Käsikirjoitus: Alex Garland
Pääosissa: Karl Urban, Olivia Thirlby, Lena Headey
Valmistusmaa: Iso-Britannia, Yhdysvallat, Intia

Ilmestymisvuosi: 2012
Kesto: 95 min


In case you have forgotten, this block operates under the same rules as the rest of the city. Ma-Ma is not the law... I am the law.


Itärannikolla nykyisen Washington D.C.:n alueella on 80 miljoonan asukkaan asuttama Mega City One, jossa lainvalvojina toimivat Tuomarit, joilla on oikeus julistaa tuomio heti roiston kiinni jäämisen yhteydessä. Eräänä päivänä yksi Tuomareista, Dredd (Karl Urban) saa parikseen uuden, koulutuksessa välttävästi pärjänneen, mutta telepaattisilta kyvyiltään erinomaisen Andersonin (Olivia Thirlby). He ottavat vastaan tehtävän Peach Trees -nimisestä yli satakerroksisesta kerrostalosta, jonka keskellä olevalle pihalle on pudotettu kolme ihmistä. Murhien takana on rakennusta hallinnoiva Ma-Ma (Lena Headey), jonka laaja verkosto vastaa myös huumebisneksistä, sillä Ma-Ma valmistuttaa ja myy Slo-Mo -huumetta, joka saa ajan tuntumaan todellista pidemmältä. Dreddin ja Andersonin otettua kiinni Ma-Man bisneksistä kaiken tietävän ja kidutuksessa varmasti tietonsa paljastavan Kayn (Wood Harris) Ma-Ma sulkee koko rakennuksen ja suostuu avaamaan portit vasta kun Tuomarit ovat kuolleita, ja koko rakennus nyt vain sattuu olemaan täynnä Ma-Man aseistettua jengiä...

Olen hypetyksen uhri. Täysin! En nimittäin ole tutustunut Dredd-universumiin yhtään ja jos oikein muistan, niin Stallonen Dreddkin jäi kesken sen yhden kerran, kun sitä yritin katsoa (mikä ei kuulemma ole edes häpeäksi), ja kun tätäkin markkinoitiin täytenä (scifi)toimintapätkänä, niin ei ollut itsestään selvää, että voisin kiinnostua tästä ja itse asiassa tämä olikin allekirjoittaneelle luokkaa "mennäkö vai eikö mennä". Kuitenkin kun elokuvasta alkoi kuulua ylistäviä lausuntoja vähän joka puolelta (lähinnä faneilta), minkä lisäksi se vei nimiinsä Night Visionsin Audience Awardsin, niin päätin tämän katsastaa viime sunnuntaina, kun siihen vielä tarjoutui tilaisuus ja eipä Dredd 3D yhtään hassumpi ollutkaan.

Dreddiin vihkiytymättömätkin pääsevät heti alussa hyvin mukaan, sillä Tuomarien toimintaperiaate käy hyvin selväksi ja itselleni tuli uutena tietona se, että Dreddkin on vain yksi Tuomari monista, joskin tässä elokuvassa Dredd toimii lähinnä yksin rookie-Anderson "riippakivenään". Muutenkin dystooppinen Mega City One tulee tutuksi ja näyttääkin ilmakuvista vielä hyvältä ja kaupungissa on monia upeita rumia paikkoja, mutta harmi vain sitä kaupunkia ei niin paljon hyödynnetty koko elokuvassa, kun elokuvassa keskitytään lähinnä vain Peach Trees -talon tapahtumiin.

Ainakin minulla kesti jonkin aikaa päästä kunnolla elokuvan tunnelmaan mukaan. Okei, alun toimintajakso, jolla haluttiin tuoda esille Tuomarien toimintaperiaate, on mukavaa katsottavaa, mutta sitten varsinaisen tarinan alettua elokuva on pitkään kelvollista tasoa laskien mukaan ne ensimmäiset toimintakohtaukset Peach Treesissä. Sellaista ihan ok mättöä on tarjolla, mutta ei oikein mitään sellaista, mikä tekisi kunnolla vaikutusta. Kaiken lisäksi sitten kun Ma-Ma sulkee nämä rakennuksen portit, minulle tuli auttamatta mieleen kevään NV-hitti The Raid: Redemption, mitä nyt pääosassa on taistelulajien sijaan kunnon aseet. Enkä minä nyt ihan täysin innostunut tästä telepatiajutustakaan, vaikka sinänsä Anderson hyvä pari Dreddille olikin.

Elokuva kuitenkin muuuttuu koko ajan paremmaksi sitä mukaa mitä pidemmällen mennään ja eräänlaisena käännekohtana voidaan pitää Ma-Man suorittamaa elokuvan tuhovoimaisinta sarjatulitusta, joka kohtauksena itsessään oli jokseenkin sekava. Mikä hitto oli sen sarjatulitusta edeltäneen häkkioven tarkoitus, kun kuitenkin Dredd ja Anderson pääsivät kulkemaan kerroksessa aika vapaasti? Lisäksi sarjatulen aikana jää kovastikin kaipaamaan (kerroksen) pohjapiirustusta, sillä Dredd pitkän aikaa vain juoksee sarjatulta karkuun ja aina vaan uuden nurkan taakse ja sitä katsellessa tulee sellainen tunne kuin pakopaikkojen/kulmien pitäisi olla lopussa, mutta aina vain ammusten välttely jatkuu onnistuneesti.

Vasta tuon kohtauksen jälkeen elokuva pääsee kunnolla oikeuksiinsa, sillä sen jälkeen Dreddistä tulee juuri niin tyly tapaus kuin mitä hahmolta etukäteen odotin ja siten elokuvakin ottaa ison askeleen kaivattua tylyyttä kohti. Niinpä Dredd nouseekin ihan toiselle tasolle ja lopputapahtumat ovat niin tapahtumina kuin toiminnankin puolesta aika tykkiä kamaa ja niissä alkaa riittää potkua tavalla, joka melkein saattaa häpeään elokuvan alkupuoliskon. Tunnelma on tässä vaiheessa elokuvaa siis huipussaan, minkä vuoksi tapahtumat ja niiden kulku kiinnostavat ihan tosissaan.

Elokuva sisältää joitakin ihan komeita 3D-otoksia ja varsinkin tietyt syvyyskohtaukset Peach Treesissä ovat hyvännäköisiä. Sitten taas vaikka kuinka elokuvan hidastuksilla on se tarkoituksensa/syynsä, niin ne tuntuvat, jos nyt ei täysin turhilta, niin vähintäänkin huonosti toteutetuilta ottaen huomioon sen seikan, että jokaisen hidastuksen kohdalla sitä vain toivoo niiden olevan ohi. Toiminta on ihan hyvin toteutettua ja väkivalta niin graafista, että K-18 -leimaa ei juuri tarvitse ihmetellä. Joidenkin toimintakohtausten aikana - varsinkin alkukohtauksessa ja loppupuolela - pauhaa niin menevä musiikki, että sekin nostaa katselufiilistä.

Minulla ei siis ole Dreddistä juuri kokemusta, mutta fanien (ja vähän muidenkin) Syltty-Dreddiä koskevien ruikutusten kautta minullekin on syntynyt jonkinlainen kuva siitä, millainen Dreddin pitäisi olla ja täytyy myöntää, että Karl Urban istuu tähän mielikuvaan erittäin hyvin ollen läpi elokuvan (ilmeiltään) yhtä tympeän näköinen, joka tosin tosiaan vasta loppuvaiheilla pääsee viemään sen tylyysasteensa aivan uusiin lukemiin, mutta se johtui enemmänkin tarinasta hahmon ympärillä kuin Urbanista itsestään. Ei minulla ole rookie-Andersonia näytellyttä Olivia Thirlbyä vastaan oikeastaan mitään, mutta Urbanin lisäksi ainoaksi maininnan arvoiseksi tapaukseksi nousi Ma-Maa näytellyt Lena Headley, joka sai Ma-Man hahmon samaan aikaan tuntumaan piinkovalta konnalta kuin hieman synkältä, joskaan ei sympaattiselta, hahmolta. 

Mitä elokuvan pisteytykseen tulee, niin voin rehellisesti sanoa, että tässä on elokuva, jolle olisin voinut antaa hyvällä omatunnolla niin kolme kuin neljäkin pistettä, sillä siinä missä alkuosa ennen tuota mainittua sarjatulitusta onkin vain juuri ja juuri kolmosen luokkaan, niin sen jälkeen elokuva muuttuu puolestaan vahvan nelosen arvoiseksi. Elokuvan lopussa on kuitenkin sen verran tylyä tykitystä, että sen turvin elokuva saa tämän hieman korkeamman arvosanan. Toimintaelokuvien ystäville katson elokuvan kuitenkin olevan suunnilleen pakollista katsottavaa, sillä he saanevat tästä vieläkin enemmän irti.

Pisteitä: 4/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti