sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Omen IV - Riivaajan paluu

Alkuperäinen nimi: Omen IV: The Awakening
Ohjaus: Dominique Othenin-Girard, Jorge Montesi
Käsikirjoitus: Brian Taggert
Pääosissa: Faye Grant, Michael Woods, Asia Vieira
Valmistusmaa: Yhdysvallat

Ilmestymisvuosi: 1991
Kesto: 97 min


- You think it's possible for a child to be born evil?


Gene ja Karen York (Michael Woods ja Faye Grant) adoptoivat pienen Delia-vauvan (Asia Vieira, Brianne Harrett, Rebecca Cynader, Shelby Adams) nunnien hoitamasta orpokodista, koska he eivät ole onnistuneet saamaan omaa vauvaa, vaikka kaiken pitäisikin olla kunnossa. Heidän lähdettyään yksi nunnista (Joy Coghill) saa sydänkohtauksen ja toinen, sisar Yvonne (Megan Leitch), musertuu syyllisyydentunnosta, mikä liittyy oleellisesti Delian adoptointiin. Pian adoption jälkeen Gene pääsee kongressiin entisen kongressiedustajan uran kaaduttua seksiskandaaliin, kun taas Karen jää hoitamaan Deliaa, mutta vuosien vieriessä Karen alkaa nähdä Deliassa yhä huolestuttavampia, suorastaan paholaismaisia piirteitä...

Lyhytaikaisen jatko-osien systemaattisen keräilyn aloitti tämä tv:lle tehty Omen IV - Riivaajan paluu, jonka jo aiemmin arvostellut muut osat katselin tässä tällä viikolla ja ne olivat edelleen ihan mukiinmeneviä. Noista osista ei ole tähän osaan jäänyt oikeastaan mitään muuta kuin kaikissa osissa tuottajana häärinyt Harvey Bernhard, minkä lisäksi hän oli myös kirjoittamassa tämän elokuvan tarinaa. No, tv-elokuvamaisuuden tietäen kovin suuret odotukset mulla ei ollut, mutta annoin itselleni luvan yllättyä iloisesti, mutta elokuva valitettavasti jäi kuin jäikin melkoisen vaatimattomaksi.

Pohjimmiltaan elokuva toistelee ensimmäisen osan teemoja, mitä nyt pääosassa onkin nyt tyttö eli taaskin nuori lapsi totuttelee pahuuden teille, mutta tekee sen paljon laimeammin. Elokuva kuitenkin toimii pääosin itsenäisenäkin jatko-osana, vaikka viittauksia aiempiinkin osiin toki on. Tarina tempoili vähän joka suuntaan, kun yhteenkään hahmoon ei varsinaisesti keskitytty, vaan välillä keskiössä oli Delia, välillä tämän äiti Karen ja välillä Karenin palkkaama yksityisetsivä Earl (Michael Lerner). Mitä pidemmälle elokuva etenee, sitä typerämmäksi tarina muuttuu, mutta en tiedä mistä mahtoi johtua se, että kaikesta typeryydestä huolimatta elokuvan katsoi melko vaivatta. Delia totta kai aiheutti kuoleman jos toisenkin, mutta harvoin mitenkään näyttävästi tai ainakaan tyydyttävästi. Ehkä ainoa kunnolla mieleenjäävä kohtaus oli yllä kuvassakin näkyvä joulukuorokohtaus, jollaisen voisin haluta toteuttaa livenäkin joskus. Lopputapahtumat selityksineen menivät jo absurdiuden puolelle, eikä loppuratkaisukaan tarjonnut enää aiemmat osat nähneenä mitään kovin uutta.

Tuotannollisesti elokuva oli taattua tv-sarjatasoa tai itse asiassa vielä vähän heikompikin, eikä elokuvan kuvanlaatu siten kovin hyvältä tuntunutkaan varsinkaan, kun näyttelijätkin olisivat sopineet hyvin johonkin keskinkertaiseen draamasarjaan; Deliaa pääasiassa näytelleessä Asia Vieirassa oli sentään vähän eloa. Jonathan Shefferin elokuvaan tekemä oma musiikkikaan ei oikein napannut, mutta onneksi mukaan oli otettu Jerry Goldsmithin musiikkia ensimmäisestä ja kolmannesta Omen-elokuvasta, sillä hänen musiikillaan oli selvästi hieman positiivisempi vaikutus koko elokuvaan.

Mukana menossa: Don S. Davis (Tähtiportti, Twin Peaks, Salaiset kansiot)

Pisteitä: 2/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti