perjantai 19. lokakuuta 2012

Movie Monday #64 - Ihmisen paras ystävä

Olen viivytellyt tämä viikon Movie Monday -haasteen kirjoittamisen kanssa, sillä siinä käsitellään koiria elokuvissa, ja syy viivyttelyyn on ollut se,, etten keksi oikein mitään järkevää sanottavaa aiheesta. Olen osa-aikainen koiraihminen eli osan ajasta haluaisinkin itselleni sellaisen, mutta toisaalta tiedän, etten tule koskaan sellaista hankkimaan, sillä ainaisine (talvi)aamulenkkeineen ja niin pois päin siitä olisi sellaista vaivaa, jollaista en juuri nyt kaipaa. Toki olisihan koirasta iloakin, mutta tällä hetkellä sen huonot puolet voittavat hyvät puolet.

Mitä tulee sitten koiriin elokuvissa, niin loppujen lopuksi tärkeässä osassa olevia koiria ei nyt hirveästi tule mieleen, joten en niistä osaa juurikaan mitään sanoa. Useimmat koiraelokuvat on tullut nähtyä joskus pienenä nassikkana, enkä niiden tarinoistakaan juuri mitään muista. Jos kuitenkin pitäisi nimetä ensimmäisenä päähän tullut koira elokuvissa/tv:ssä, niin ei, se ei olisi Lassie, se ei olisi susikoira Roi (kirjat olivat minulle tutumpia kuin tv-sarjat), ei poliisikoira Rex, ei lähelle päässeestä 101 dalmatialaisesta yksikään niistä, ei ensimmäisen muistamani leffateatterikokemukseni Topi tai Tessu (no, Topi on kettu, mutta koiraeläin sekin), ei Rin Tin Tin, ei Benji, eikä edes suloinen bernhardilaiskoira Cujo. Sen sijaan varmaan aina ja ikuisesti aivan ensimmäiseksi mieleen tulee samaa rotua Cujon kanssa oleva koira, jonka seikkailuja parinkin elokuvan verran tuli moneen kertaan kulutettua (en muista, että olisin niitä myöhempiä leffoja katsonut), ja kyseessähän on tietenkin tämä hurmuri:


4 kommenttia:

  1. Itse olen kissaihminen aina siihen pisteeseen saakka, että minut nimettiin isovanhempieni kissan mukaan, mutta kissoista tehdään aika surkeita elokuvia ja aina he ovat pahiksia.

    Missä on minun Caathoven-leffani?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmekös tuo, kun kissat on sellaisia tuittupäitä ja niitä on vaikeaa saada tottelemaan oikein mitään, vaan tekevät melkein mitä huvittaa. Ei niistä ole kuin kauhuleffoihin... siitä huolimatta, että tykkään kissoistakin.

      Poista
  2. Kissaelokuvia ei tule todellakaan mieleen kuin korkeintaan Aristokatit, mutta eihän sitä lasketa. Koiraelokuvista kannattaa katsoa Samuel Fullerin Valkoinen koira, vaikka se onkin aiheeltaan aika erikoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoine koira ei mulle tuttu vielä olekaan, mutta pistetään mieleen. Aristokatit muistan lukeneeni sarjisversiona joskus, mutta sitä leffaahan en oo vielä nähnyt.

      Poista