keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Boogeyman 3

Alkuperäinen nimi: Boogeyman 3
Ohjaus: Gary Jones
Käsikirjoitus: Eric Kripke
Pääosissa: Erin Cahill, Chuck Hittinger, Mimi Michaels
Valmistusmaa: Yhdysvallat

Ilmestymisvuosi: 2008
Kesto: 90 min


- When you said Audrey was strangled, who did you think... I mean, you didn't...
- Let's change the subject, okay?


Hillridge-klinikalla kuolleen tohtori Mitchell Allenin (Tobin Bell) tytär Audrey (Nikki Sanderson) löytää isänsä muistiinpanot, joissa Allen epäilee Boogeymanin olevan totta ja Audrey saa vaikutteita, eikä aikaakaan, kun Boogeyman hyökkääkin Audreyn kimppuun. Audrey kuitenkin selviytyy hyökkäyksestä, mutta on luonnollisesti shokissa mennessään kampukselle, jossa hän nukkuu yhdessä psykiatriaa lukevan ja psykologisia neuvoja radion välityksellä antavan Sarahin (Erin Cahill) kanssa. Sarah tietää Audreyn olevan kovilla isänsä menetyksen johdosta, vaikka ei tätä uskokaan. Boogeyman kuitenkin seuraa Audreyn perässä kampukselle tappaen Audreyn niin, että Sarah näkee kaiken ja pian Sarah tovereineen on todellisessa vaarassa...

Viime viikolla tuli katsottua toistamiseen ensimmäinen Boogeyman-elokuva, ja ihan luonnolliselta tuntui sitten samaan hengenvetoon katsoa nämä muutkin Boogeymanit. Ensimmäinen Boogeyman ei iskenyt oikein, kun taas toisesta pidin edelleen, vaikken ihan niin paljon kuin muutama vuosi sitten arvostellessani sen. Tuo toinen osa huusi suorastaan jatko-osaa, mutta vaikka taustatarinassa tuttuja hahmoja mainitaankin ja Tobin Bellkin tekee voice cameon, niin kyllä tämä suoraan videolle tehty Boogeyman 3 on myöskin aika itsenäinen eli aiempia elokuvia ei ole pakko tuntea tämän katsoakseen. Joskin nyt kun tarkemmin ajattelen, niin eipä tätäkään osaa olisi tarpeellista tuntea lainkaan, sillä sen verran heikkoa menoa oli ja onkin trilogian huonoin osa.

Pidin kakkososasta siksi, että se antoi katsojan oikeasti miettiä Boogeymanin olemassaoloa tai sitä, kuka maskin takana voisikaan olla, jos kukaan, mutta tämä ei tarjonnut senkään vertaa, vaan Boogeymanin todellinen olemus on selvää heti alusta asti, eikä elokuva siten jätä kauheasti varaa jossitteluille. Elokuvasta menettääkin sen vähäisenkin hohdon, jos elokuvaa miettii nimenomaan jatko-osana, eikä itsenäisenä osana, sillä selvemmin kuin kahden ensimmäisen osan kohdalla, tällä on edeltäjäänsä suorempi yhteys. Niinpä onkin melkein käsittämätöntä, miten koko Boogeyman-juttu onnistuttiin ryssimään näinkin pahasti. Itsenäisenä elokuvana ajateltuna Boogeyman taas on vain yksi kauhupahis muiden joukossa

Muukaan elokuvan anti ei juuri napannut. Kyseessä kun on melko suoraviivainen splatter-tapaus eli Boogeyman napsii tutulla tyylillä hahmot yhden kerrallaan. Tätä splattermaisuutta korosti vain se seikka, että kaikki hahmot olivat ehkä Sarahia lukuun ottamatt hyvin yksiulotteisia, eikä Sarahkaan nouse kovinkaan korkealle parhaita splatter-päähahmoja listattaessa. Elokuvasta puuttui jännitys tyystin, jos ei sitten jännitykseksi lasketa sitä pohdintaa, että millä tyylillä kukin hahmo lähtee. Pari ihan tyylikästä tappoa nähtiinkin, mutta noin yleisesti ottaen tapot saivat aikaan vain plääh-efektin. Tarinallisesta puolesta ei kannata nyt hirveästi sanoa yhtään mitään, mitä nyt myönnän pitäneeni jonkin verran elokuvan alusta, mutta kökkö toteutus (Boogeyman ok) ja kököt näyttelijät veivät puhdin siltäkin. Boogeymanin syy tehdä itsensä tietoiseksi muille oli sinänsä ihan kiva idea, vaikkakin samaa teemaa on nähty myös muissa elokuvissa eri muodoissa.

Pisteitä: 2/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti