lauantai 27. lokakuuta 2012

007 Skyfall

Alkuperäinen nimi: Skyfall
Ohjaus: Sam Mendes
Käsikirjoitus: Neal Purvis, Robert Wade, John Logan
Pääosissa: Daniel Craig, Javier Bardem, Judi Dench
Valmistusmaa: Iso-Britannia, Yhdysvallat

Ilmestymisvuosi: 2012
Kesto: 144 min


- Everybody needs a hobby.
- So what's yours?
- Resurrection.


MI6:n terroristijärjestöissä peiteoperaatioissa olevien agenttien nimet paljastavan listan sisältävä kovalevy ajautuu rikollisten käsiin ja James Bond (Daniel Craig) lähetetään sieppaamaan kovalevy takaisin toisen agentin, Even (Naomi Harris), kanssa. Operaatio menee kuitenkin pieleen, sillä Bondin tapellessa roiston Patricen (Ola Rapace) kanssa lähitaistelutilanteessa, kaukana oleva Eve saa M:ltä (Judi Dench) käskyn ampua roistoa, mutta Eve osuukin Bondiin, joka putoaa sillalta kymmeniä ja kymmeniä metrejä veteen ja Bondin oletetaan kuolleen. Näin ei kuitenkaan ole, vaan Bond on vetäytynyt maan alle, mutta kuullessaan MI6:ta vastaan tehdystä terrori-iskusta, Bond palaa Englantiin. Näyttäisikin siltä, että pommi-iskun ja agenttilistan sieppaamisen taustalla olisi sama henkilö, mutta mikä onkaan tuon henkilön motiivi?

5.10. tuli kuluneeksi 50 vuotta ensimmäisestä James Bond -elokuvasta Salainen agentti 007 ja Tohtori No, joten juhlavuotta on juhlittu monin tavoin. Esimerkiksi Lontoossa on avoinna iso Bond-näyttely ja hyppäsipä Bond itse kuningatar Elisabethin kanssa helikopterista Lontoon olympialaisten avajaisissa. Niinpä olikin vain suotavaa, että tänä vuonna julkaistiin myös tämä järjestyksessään 23. Bond-elokuva 007 Skyfall, jonka osa brittimedioistakin on julistanut kaikkien aikojen Bond-elokuvaksi, mutta olin epäillyt kyseessä olevan vain se valtaisa juhlavuoden Bond-hype, mikä Englannissa tällä hetkellä vallitsee. Siitäkin huolimatta, etten koskaan ole innostunut uudesta James Bondista niin paljon kuin tästä, mistä on kiittäminen elokuvan hienoa traileria, minkä perusteella arvasin 007 Skyfallin olevan vähintäänkin hyvä elokuva, mutta että vuoden (toistaiseksi) paras elokuva ja todellakin vahva kandidaatti kaikkien aikojen Bond-elokuvaksi? Ei! Sitä en arvannut!

Koska nyt on kyse Bond-leffasta, niin pitäähän sitä siitä elokuvan tunnusmusiikistakin jotain sanoa. Adelen esittämä tunnusmusiikki ei ole mitenkään ikimuistoinen, mutta on kuitenkin hyvä lisä Bond-tunnareiden joukkoon. Aivan kappaleen alussa oli pieniä epäilyksiä kappaleen toimivuuden suhteen, mutta mitä pidemmälle kappale eteni, sitä voimakkaammaksi sen vaikutus osoittautui. Samaan aikaan nähdyt David Kleinmannin suunnittelemat alkutekstit - mikäköhän olisi paras suomennos title sequencelle? - soljui sitten hyvin eteenpäin Adelen kappaleen tahdissa, joten kombinaatio toimi hienosti.

Varsinainen tarina lähtee käyntiin jo ennen alkutekstejä tällä tutuksi tulleella prologilla, joka ei siis tällä kertaa ole irrallinen muusta elokuvasta, ja Bond-perinteen mukaisesti se on hyvinkin vauhdikas, kun Bond ajaa takaa kovalevyn varastanutta Patricea Istanbulin kaduilla sekä niin talojen kuin junavaunujenkin katoilla useammallakin eri menopelillä. Tämän prologin toiminta oli hyvin toteutettu eli toisin sanoen se oli todella näyttävää tehden koko alkupätkästä todella viihdyttävän katsoa.

Ei sillä, että muu elokuva olisi hävinnyt tippaakaan prologille, vaan päinvastoin jopa pisti sitä paremmaksi, sillä elokuvasta ei valittamista jäänyt. Tällä kertaa ei oltu minkään suuren maailmanvalloitusta vastaavan hankkeen kimpussa, vaikka siihenkin edellytykset olisi Javier Bardemin esittämällä pääpahiksella ollut, vaan kyseessä oli enemmänkin melko yksinkertainen, mutta sitäkin toimivampi kostotarina. Yksinkertaisuus ei tarkoita kuitenkaan tavanomaista tai huonoa tarinaa, vaan päinvastoin tämä oli kaukana niin huonosta kuin tavanomaisuudesta ollen todella mukaansatempaava agenttijännäri, jossa pääpaino oli tarinalla, ei toiminnalla. Elokuva oli nimittäin jännittävä alusta loppuun ja missään vaiheessa ei oikeastaan voinut tietää, mihin suuntaan elokuva seuraavaksi lähtisi, mikä tietenkin lisäsi sitä jännitystä. Meno oli välillä näennäisen rauhallista, mutta silti koko ajan kuljettiin eteenpäin eikä paikalleen pysymisen vaikutelmaa syntynyt. Tunnelma siis oli kohdillaan ja sitä lisäsi Thomas Newmanin musiikki, joka sai tavallisen kasinokohtauksenkin tuntumaan tavallista sähäkämmältä. Dialogeissa kukki brittihuumorin kuiva kukka, josta henkilökohtaisesti tykkään paljon, mutta sitäkään ei tarjoiltu liikaa, vaan juuri sopivasti. Samalla elokuva oli tietyllä tapaa erään aikakauden loppu, mutta toisaalta kenties toisen ja kolmannenkin aikakauden alku.

Kuvauksen suhteen elokuva onnistui suurin piirtein joka alueella. Elokuva oli nimittäin visuaalisesti todella tyylikäs oltiinpa sitten punaisissa väreissä sädehtivässä Macaossa, tummaa sinistä huokuvassa Shanghain yössä tai vaikkapa vain sateenharmaassa Lontoossa. Pitkin elokuvaa tuli sellainen tunne, kuin jokaista kohtausta oli hiottu (kuukausikaupalla) äärimmäisyyksiin asti, jotta lopputulos näyttäisi mahdollisimman täydelliseltä, mitä se myös monin paikoin tekikin. Toimintakohtaukset, jotka eivät onneksi täyttäneet koko elokuvaa, olivat nekin hyvin toteutettuja eli luvassa ei ole mitään ADHD-leikkauksia, mikä vaivasi edellistä elokuvaa Quantum of Solacea, vaan lähitaistelutkin näkyvät selkeästi.

Olen pitänyt aiemmissakin osissa Daniel Craigistä, mutta onhan juttu vain niin, että Craig tekee 007 Skyfallissa parhaan Bondinsa ja nyt tuli sellainen olo kuin Craig todellakin olisi oikeasti tällainen seikkailuihin joutuva agentti. Tähän auttoi eittämättä myös se, että Craigin kasvoilta oli hyvin luettavissa kulloinkin Bondin tunnetilat, vaikka sanaakaan ei olisi vaihdettu. Myös Judi Dench oli hänkin edelleen elementissään M:nä. Javier Bardemin esittämä Silva oli samaan aikaan julma, määrätietoinen, mutta myös karismaattinen ja älykäs pääpahis, mitä nyt vähän vinksahtanut ja oi että kun Bardem esitti hahmoa niin antaumuksellisesti, että pöpipäisyydestään huolimatta Silva nousee uskottavuudessaan (muistamieni) Bond-pääpahisten joukossa ehdottomaan kärkikastiin. Niin ja olenko ainoa, jonka mielestä se yksi Bondin kanssa Macaossa taistellut pahis (jonka nimeä en löytänyt) muistutti ihan Oddjobia?

Niin pauloihinsa elokuva minut sai, että oikeasti olin vähän hämmentynyt, kun salista lähdettyäni katsoin kelloa ja havaitsin, kuinka paljon se on; pitkästä kestosta huolimatta ajankulua ei edes huomannut saati, että olisin ajatellut sitä missään vaiheessa. Itse asiassa tämä on yksi niistä harvoista elokuvista, joiden kohdalla olen puolitosissani miettinyt, menisikö katsomaan elokuvan uudestaan heti seuraavaan näytökseen. Eittämättä toistaiseksi vuoden paras elokuva ja Bond-elokuvien joukossakin siellä kärkipäässä ellei peräti se kirkkain kruunu. Useimmat Bondit muistan heikosti jos lainkaan, joten siksi en vielä menekään sanomaan varmasti tätä parhaimmaksi (007 ja Kultasormen tämä kyllä pesi), vaikka vaikeaa 007 Skyfallin lyöminen onkin. Sam Mendes saa puolestani ohjata tästä lähtien kaikki Bondit!

Mukana menossa: Ralph Fiennes

Pisteitä: 5/5

PS. Täytyykin yrittää katsoa kaikki Bondit ennen seuraavaa Bond-seikkailua ja mitä jottei kenties jo ensi vuonna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti