lauantai 22. syyskuuta 2012

Project 1001, osa 224/1001: Hyvää huomenta, Vietnam

Alkuperäinen nimi: Good Morning, Vietnam
Ohjaus: Barry Levinson
Käsikirjoitus: Mitch Markowitz
Pääosissa: Robin Williams, Forest Whitaker, Tung Thanh Tran
Valmistusmaa: Yhdysvallat

Ilmestymisvuosi: 1987
Kesto: 116 min


- First of all, don't make fun of the weather here, and don't say the weather is the same all the time here. Because it's not. In fact, it's two degrees colder today than yesterday.
- Two degrees colder, me without my muff.


1965 Vietnamin sodan aikana Adrian Cronauer (Robin Williams) saapuu uudeksi radio-dj:ksi Kreetalta Vietnamin Saigoniin, joka on vielä perin rauhallinen paikka ja demilitarisoitu vyöhyke keskellä sotaa. Cronauerin aloittaessa lähetyksensä hänestä tulee kertaheitolla hitti jenkkisotilaiden keskuudessa, sillä hän soittaa radiosta rokkia, mikä on ennenkuulumatonta sota-aikana, minkä lisäksi hänen juttunsa naurattavat joukkoja. Cronauer ihastuu ensisilmäyksellä vietnamilaiseen Trinhiin (Chintara Sukapatana), jonka veljeen Tuaniin (Tung Thanh Tran) hän paremmin tutustuu ryhtyessään opettajaksi Trinhin valloittamiseksi. Ihan kaikki eivät kuitenkaan syty Cronauerin radiolähetyksille ja hän saakin huomata, ettei radio-dj:nä olo Vietnamissa ole aina kovinkaan auvoista...

Adrian Cronauer on todellinen henkilö, josta Hyvää huomenta, Vietnam tarjoaa fiktiivisen tarinan, sillä juuri mikään muu kuin henkilö itse ja hänen lähetyksensä olemassaolo ei pohjaa todellisiin tapahtumiin. Itse olen nähnyt tätä joskus teinivuosinani, mutta en ole täysin varma, olenko nähnyt elokuvaa kokonaan ennen eilistä ja mikäli en, niin en tiedä, mikä on ollut syynä sen keskenjäämiseen. Nyt tartuin elokuvaan tarinaa juuri tuntematta ihan positiivisin mielin, mistä kiittäminen on Robin Williamsia, sillä hän ainakin joskus teki ihan hyviäkin elokuvia. Ihan hyvä Hyvää huomenta, Vietnam olikin, vaikka hieman laimenikin loppua kohden mentäessä.

Elokuva alkaa perin lupaavasti. Cronauer saapuu Saigoniin ja on varsinainen irvileuka radio-show'nsa ulkopuolellakin, eikä tunnu kumartelevan juuri ketään, joten hauskoja tilanteita riittää tämän tästä. Kun sitten hän istahtaa radiolaitteidensa luo ja alkaa vetää ohjelmaansa, pääsee piru irti. Cronauerin vitsit ovat todella hauskoja ja loistavan roolityön tekevä Robin Williams paukuttaa menemään kunnolla. Mitä ehkä hauskinta, hänellä on ollut joitakin aiheaihioita olemassa, mutta vanhana stand up -koomikkona (uusi tieto minulle) hän improvisoi suuren osan monologeistaan. Musiikkivalinnatkin osuivat aika nappiin ja niiden aikana nähdyt kuvamontaasitkin oli hauskasti koostettu. Kun sitten vielä mukaan lisää hyvin Cronauerin aisaparina esiintyneen Forest Whitakerin hänelle melko harvinaisessa(?) komediaroolissa sekä Cronauerin kateellisen, vain omasta mielestään hauska, kollegan Stephen Haukin (Bruno Kirby), niin paletti tuntui olevan hyvin kasassa. Richard Nixon -pätkä ehkä yksi parhaista vedoista.

Sitten yhtäkkiä tunnelma muuttuu kertaheitolla synkemmäksi, kun Cronauer havaitsee kantapään kautta, ettei Saigon olekaan ihan paras paikka työskennellä vallitsevan sotatilan vuoksi ja tavallaan elokuva tarvitsi jotain tällaista. Cronauerin ystävyydestä Tuanin ja Trinhin kanssa ei kummoista tarinaa tahtonut syntyä, vaikka loppupeleissä niilläkin ystävyyssuhteilla oli merkitystä, ja tämän käänteen kautta Cronauer muuttui ainakin vähän henkisesti eli toisin sanoen tarinaa vietiin eteenpäin tätä kautta. Sitten taas tämä käänne oli jotain, mitä en odottanut ja mitä en suoraan sanoen myöskään toivonut. Toki sotaleffaan aina draamaakin mahtuu, mutta jotenkin Cronauerin masistelut veivät elokuvasta suurimman puhdin, vaikka Williamsissa ei juuri vikaa ollut myöskään synkempänä. Lisäksi tämä draamavaihe kesti sen kunnolla alettua pienin katkoin sitten pitkälle loppuun asti, eikä siihen syntynyt samanlaista mielenkiintoa kuin elokuvan hauskoihin hetkiin. Fiilis nimittäin nousi heti, kun Cronauer taas lateli näitä hersyviä juttujaan. Edes vähän vähemmän tätä draamallista puolta, niin elokuva olisi saanut korkeamman pistemäärän.

Pisteitä: 3/5

2 kommenttia:

  1. Tyylin muutoksen idea on sen muistamisessa, että sota ei ole vitsi. Levinsonin käsi on tässä kohtaa ehkä tarpeettoman raskas, mutta uusintakatseluiden myötä sitä ymmärtää paremmin. Muuten Levinson ansaitsee tunnustusta elokuvan mainiosta rytmistä. Nautittava leffa tosin M.A.S.H.:in rinnalle laitettuna väistämättä kalpenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, käsitin sen kyllä ja itse asiassa taisin miettiäkin elokuvan alkupuolella vähän sitä, nähdäänkö jokin vakavampi tapaus. Cronauerin ensireaktio oli ainoa oikea, mutta silti muutti hahmoa vähän liikaa.

      Poista