sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Kilimanjaron lumet

Alkuperäinen nimi: Les neiges du Kilimandjaro
Ohjaus: Robert Guédiguian
Käsikirjoitus: Robert Guédiguian, Jean-Louis Milesi
Pääosissa: Jean-Pierre Darroussin, Ariane Ascaride, Gérard Meylan
Valmistusmaa: Ranska

Ilmestymisvuosi: 2011
Kesto: 107 min


- Hän ei ole eläkkeellä, hän on työtön.
- Joo, mutta hän ei tule löytämään töitä, äiti.
  

Satamatyöläisiä irtisanotaan arpomalla ja potkut saaneiden joukossa on ammattiyhdistysvastaava Michel (Jean-Pierre Darroussin), vaikka hänen ei olisikaan tarvinnut osallistua arvontaan, mutta hän ei halunnut erityiskohtelua.  Michel on jo vanha mies, sillä hänen lapsenlapsensakin ovat jo hyvää vauhtia kasvamassa, joten Michelille uuden työn saanti on lähes mahdotonta. Pian potkujen jälkeen hän ja hänen vaimonsa Marie-Claire (Ariane Ascaride) juhlivat hääpäiväänsä ja he saavat lahjaksi tukun rahaa ja matkaliput Tansaniaan Kilimanjaron juurelle. Suunnitelmat menevät kuitenkin uusiksi, kun Michelin potkuarpajaisissa esiin arpoma Christophe (Grégoire Leprince-Ringuet) ryöstää toverinsa (Anthony Decadi) kanssa heidän rahansa...

Kinokellari on täällä taas. Itse olin vähän kahden vaiheilla, menenkö katsomaan tämän syyskauden avajaiselokuvana toimineen Kilimanjaron lumet, sillä tällä kaudella tuntuisi olevan ainakin lähtökohtaisesti kiinnostavampiakin elokuvia iso liuta, joten tämän näkemisellä ei olisi ollut niin väliä, mutta koska oli tosiaan syyskauden eka leffa, niin aattelin, että mitä jottei, kun ilmakin suosi. Elokuva on ottanut ideansa Victor Hugon La Légende des siècles -runokokoelmasta löytyneestä runosta (ei suora versiointi kuitenkaan) ja se nähtiin viime vuonna muun muassa Cannesissa. Itse en ennen elokuvan alkua oikein tiennyt lainkaan mitä odottaa, mutta näin jälkikäteen on sanottava, että kannatti totisesti käydä katsomassa.

Kun tarina vielä haki muotoaan, seurasin elokuvaa jokseenkin uteliain mielin miettien, että mitähän tästä vielä sukeutuu, mutta en kuitenkaan siihen kunnolla uppoutuneena. Sama uteliaisuus seurasi matkassa vielä senkin jälkeen, kun tämä ryöstö tapahtuu ja Michel ja Marie-Claire alkavat elää ryöstön jälkeistä aikaa. Kuitenkin jossain vaiheessa huomasin seuraavani tarinaa lumotuneena, mutta en osaa lainkaan sanoa, missä kohtaa se tapahtui, sillä se tapahtui vaivihkaa vähä vähältä. Toisin sanoen elokuva vaati luuta ympärilleen ennen kuin se vie kunnolla mukanaan ja luulen, että sama vaatimus olisi päällä uusintakatseluilla, vaikka periaatteessa jo tietääkin tapahtumat. Alussa hahmot ovat vain liian vieraita, jotta elokuva pääsisi katsojan pään sisään halutulla tavalla jo siinä vaiheessa.

Noin yleisesti ottaen tarina on elämänmakuinen, lämmin ja humaani. En mahtanut sille mitään, mutta minulle tuli auttamatta tästä mieleen Aki Kaurismäen Le Havre sillä erotuksella, että yltiöhumanismistä "kärsivät" tällä kertaa vain Michel ja Marie-Claire monien muiden pyöritellessä vain epäuskoisina silmiään tehden elokuvasta hitusen uskottavamman; Jean-Pierre Darroussin muuten näytteli molemmissa elokuvissa. Moneen kertaan tuli sellainen tunne, että elokuva voisi piakkoin jo päättyä, mutta vaikka näin ei sitten pitkään aikaan käynytkään, niin se ei haitannut yhtään, sillä elokuvaa oli kuitenkin kaikin puolin mukava katsella, ja kun elokuva lopulta päättyi, oli olo kaikin puolin positiivinen.

Pisteitä: 4/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti