keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Käsi, joka kehtoa keinuttaa

Alkuperäinen nimi: The Hand That Rocks the Cradle
Ohjaus: Curtis Hanson
Käsikirjoitus: Amanda Silver
Pääosissa: Annabella Sciorra, Rebecca De Mornay, Matt McCoy
Valmistusmaa: Yhdysvallat

Ilmestymisvuosi: 1992
Kesto: 105 min


- Peyton, if something happens to my mommy, would you take care of me?
- Of course I would... and your daddy, too! I'd take care of all of you!
 

Claire Bartel (Annabella Sciorra) odottaa toista lastaan ja käy rutiinitarkastuksessa gynekologi Victor Mottin (John de Lancie) luona. Mott käyttää Clairea seksuaalisesti hyväkseen mm. hyväilemällä Clairen rintoja. Kerrottuaan asiasta miehelleen Michaelille (Matt McCoy) he päättävät nostaa oikeusjutun ja pian muitakin naisia astuu esiin. Mott tekee itsemurhan, minkä jälkipuinnin yhteydessä hänen vaimonsa (Rebecca De Mornay) saa keskenmenon ja rouva Mott syyttää siitä Barteleja. Puoli vuotta myöhemmin Bartelien vauva Joey (Eric, Jennifer ja Ashley Melander) on syntynyt ja koska Claire haluaa rakentaa ja hoitaa omaa kasvihuonetta, he tarvitsevat lastenvahtia ja hätiin tulee näennäisen täydellisen Peyton Flanders, mutta hän onkin todellisuudessa rouva Mott...

Olen listannut aikoinaan Rebecca De Mornayn Peyton Flandersin yhdeksi pelottavimmista hahmoiksi ja tämä muisto sijoittuukin niihin aikoihin, kun näin elokuvan ensimmäistä kertaa joskus 1990-luvun puolivälissä tai vähän ennen ja itse asiassa Käsi, joka kehtoa keinuttaa sijoittuukin niihin varhaisimpiin "kauhuelokuviin", joita olen nähnyt. Eihän tämä kauhua ole, vaan psykologinen trilleri, mutta silloinen lapsenmieleni koki tämän kauhuna, mutta moisista harhakuvitelmista olen sittemmin päässyt eroon. Sittemmin olen kertaalleen nähnyt tämän ja silloin vissiin pidin tästä hitusen vähemmän kuin ensimmäisellä kerralla, mutta pidin kuitenkin, ja edelleenkin elokuva oli ihan kelvollista katseltavaa.

Elokuvan tarina on ihan jees, sellainen pienimuotoinen ja vähäeleinen perhetarina, joka vähitellen saa yhä tummempia sävyjä. Elokuva ei loista tyylikkäällä toteutuksella tai hienoilla kuvilla, vaan antaa tilaa juurikin tarinalle, minkä vuoksi se muistuttikin enemmän tv-elokuvaa. Harmi vain tarinankin osalta jäädään vähän puolitiehen, eikä elokuva sitten kunnolla koskaan lähde lentoon. Suhteellisen tavallinen psykologinen trilleri, joka etenee ilman suuria yllätyksiä aluksi melko rauhallisesti, mutta vähitellen tunnelma muuttuu jännittäväksi, vaikka tapahtumat etenevätkin pitkään tasan niin kuin rouva Mott / Peyton Flanders on ne käsikirjoittanut.


Yksi laimentava seikka oli elokuvan tiukkaakin tiukempi kronologisuus, sillä mitään ei jätetty katsojan arvailujen varaan, vaan katsoja on koko ajan kaikesta perillä. Olisi ollut parempi, jos rouva Mottin keskenmeno olisi jätetty näyttämättä niin, että ainoan kerran häntä olisi nähty vain tässä miehensä itsemurhakohtauksessa pöydällä olleesta valokuvasta, sillä silloinkin useimpien katsojien huomio olisi keskittynyt kuvassa näkyneeseen tv-ruutuun rouva Mottin kuvan jäädessä vähän sivummalle. Näin monelle olisi voinut tulla jopa yllätyksenä, että Peyton Flanders on itse asiassa rouva Mott, jonka keskenmenostakin olisi voitu kertoa Bartelien katsomasta uutislähetyksessä.

No, onneksi oli Rebecca De Mornayn näyttelemä rouva Mottin alter ego Peyton Flanders. Heti selviää, että Peytonilla ei ole kaikki muumit kanootissa, vaan hänen taannoinen keskenmeno on järkyttänyt hänen mieltään kovastikin, minkä johdosta hän haluaa tuhota koko Bartelien perheen aloittaen tietenkin pienestä Joeysta, joka vieraantuu vähitellen äidistään. En tiedä, kuuluiko rooliinsa, mutta De Morneyn ulosanti oli hieman tönkköä, minkä vuoksi en hirveästi pitänyt hänestä hänen teeskennellessään hyvätapaista lastenhoitajaa, mutta annas olla, kun Peyton vakavoitui tai suuttui, niin johan oli naisessa uskottavuutta. Nämä pelottavat hetket kuitenkin jäivät lopulta verrattain vähiin, mutta sen verran niitä kuitenkin oli, että elokuva paikoitellen ahdisti vielä näin kolmannellakin katselukerralla. Kuin köyhän naisen versio Melrose Placen Marcia Crossin näyttelemästä Kimberly Shaw'sta.

Noin muuten näyttelijät eivät järin onnistuneita olleet ehkä lukuun ottamatta sivuosassa nähtyä Julianne Moorea, jonka ensimmäinen valkokangasesiintyminen tämä oli ja varsinkin elokuvan loppusuoralle kääntyessä pidin Mooresta aika paljon. Sen sijaan Annabella Sciorri ja Matt McCoy jäivät päärooleissaan melko hajuttomiksi, sillä molemmat olivat rooleissaan aika tavallisen oloisia jäämättä kunnolla edes mieleen. Ernie Hudson (Ghostbusters - Haamujengi, Kylmä rinki) oli ihan ok vammaisena apulaisena, vaikkakin vähän stereotypioitu.

Pisteitä: 3/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti