maanantai 27. elokuuta 2012

Project 1001, osa 223/1001: Titanic

Alkuperäinen nimi: Titanic
Ohjaus: James Cameron
Käsikirjoitus: James Cameron
Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Kate Winslet, Billy Zane
Valmistusmaa: Yhdysvallat

Ilmestymisvuosi: 1997
Kesto: 187 min


So this is the ship they say is unsinkable.
- It is unsinkable. God himself could not sink this ship.


Rose Dewitt Bukater (Kate Winslet, Gloria Stuart) on lähdössä vuonna 1912 Yhdysvaltoihin maailman suurimmalla valtamerilaivalla seuranaan rikas sulhanen Cal Hockley (Billy Zane), äitinsä Ruth (Frances Fisher) sekä joukko muita ylemmän luokan edustajia ja he seilaavatkin laivan ylimmässä luokassa. Samaan aikaan toisaalla satamakapakassa Jack Dawson (Leonardo DiCaprio) voittaa ystävänsä Fabrizion (Danny Nucci) kanssa liput samaiseen laivaan, joskin vain kolmanteen luokkaan eli heidän hyttinsä sijaitsevat suurin piirtein siellä missä rotatkin. Laivan lähdettyä Jack tulee pelastaneeksi Rosen karmealta kohtalolta ja vähitellen heidän välinsä lämpenevät. Ongelmia ei seuraa kuitenkaan vain mustasukkaisesta puolisosta, vaan myös itse laivasta, joka sattuu kantamaan nimeä RMS Titanic...

Titanic, tuo aikansa kallein elokuva, meinasi jäädä minulta aikoinaan teatterikierroksella väliin, kun en liiemmin innostunut elokuvasta, mutta kun Rauman Iso-Hannussa sitten järjestettiin alepäivä elokuvan ollessa viimeisillä esitysviikoilla, kävin minäkin sen katsomassa. Sen jälkeen olen nähnyt elokuvan ainakin kahdesti ennen eilistä, joten aika hyvin elokuvan tapahtumat olivat mieleen painuneet. Kuriositeettina sanottakoon, että kolmaskin kerta oli lähellä 3D:n muodossa, mikä tekee siitä toistaiseksi ainoan 3D-uusinnan, jonka olen meinannut mennä katsomaan, mutta kun elokuvan edellisestä näkemisestä oli aikaa ja tämä oli kuitenkin tulossa katseluun, niin en sitten mennyt. Muistelisin kuitenkin tykänneeni tästä elokuvasta aikoinaan enemmänkin, mutta nyt elokuva oli kadottanut ainakin hieman silloisesta vetovoimastaan.

Elokuvan taustatarinana eli niin sanottuna prologina oli historiallisen timantin metsästys Titanicin hylystä ja asiasta kiinnostuu sitten vanha Rose, joka saapuu hylkypaikalle kertomaan huimaa tarinaansa. Minusta jonkinlainen prologi oli ihan paikallaan, mutta ottaen huomioon, kuinka pitkästä elokuvasta onkaan kyse, olisi sitä ihan hyvin voitu tiivistääkin vähän. Väittäisin melkein, että tässä prologissakin ohjaaja James Cameronia on vaivannut pieni näyttämisen halu, minkä vuoksi Titanicin hylkyä näytettiin niinkin kovasti. Tämän prologin pituutta selitti myös osittain se, että katsojalle on haluttu kunnolla täsmentää, miksi Titanic upposi niin kuin se upposi. Seurasi siis lyhyt uppoamisen fysiikan oppitunti, joka ei ollut vaikeaselkoista, mutta tylsää.

Varsinaisen tarinan voisi jakaa melkein kahteen osaan eli tähän Jackin ja Rosen rakkaustarinan syntymiseen ja siihen varsinaiseen uppoamiseen, ja itse asiassa näiden osien välissä palataankin hetkeksi nykyaikaan. Näistä tämä rakkauspuoli noudatti loppujen lopuksi aika tuttua kaavaa ja suurena erona oli vain se, että rakkaustarina tapahtui Titanicilla. Oli mahdoton rakkaus kahden tyystin eri yhteiskuntaluokista olevan ihmisen välillä, oli ylemmän luokan puoliskon äiti, joka katsoi hyvin karsaasti alempiluokkaista tyttärensä piirittäjää ja oli tietenkin myöskin se toisen mustasukkainen tuleva puoliso. Ei siis mitään uutta auringon alla, mutta kieltämättä Titanic tarjosi tälle rakkaustarinalle sen verran mukavat puitteet, että kyllä sitä jaksoi kohtalaisen hyvin katsoa. Tällä puoliskolla tarjotaan myöskin monta dialoginpätkään, jonka tarkoitus on ainoastaan antaa asioiden todellisen laidan tietäville katsojille (eli kaikille) mahdollisuuden vahingonilon/myötähäpeän täyteiseen jälkiviisasteluun ja näihin kuuluvat mm. keskustelut laivan uppoamattomuudesta ja pelastusveneiden määrästä. Itse olin näissä kohdin ainoastaan silleen "Joo joo, tajusin suurten puheiden pointin, joten voitaisko mennä eteenpäin".

Ns. toisella puoliskolla eli vanhan Rosen kertomuksen jatkuessa aletaankin jo valmistautua tähän suureen törmäykseen, vaikka hetken keskityttiinkin vielä Jackin ja Rosen tarinaan. Olin muistellut, että tämä jälkipuolisko olisi uppoamisen vuoksi ollut paljon toiminnantäyteisempi eli viihdyttävämpi, mutta ei, sillä melko draamallisissa tunnelmissa elokuvaa vietiin loppua kohden. Itse asiassa meno tuntui välillä turhankin rauhalliselta niin, että kuten prologiin, niin myös tähän uppoamisjuttuun olisin kaivannut tiivistystä, sillä siitä tahtoi puuttua jännitys kokonaan, kun pientä toimintajaksoa seurasi monesti pidempi draamahetki. Toki sitä jännitystäkin ajoittain yritettiin saada aikaan niin, että Jack ja Rose pelastautuivat pulasta kuin pulasta aina viimeisellä hetkellä; kuinka yllättävää. Loppu meni aika siirapiksi.

Se vielä tästä tarinapuolesta pitää sanoa, että olen melko varma siitä, että suhtautumiseni elokuvaan saattaa johtua juurikin siinä, ettei tämä kestä minulla ainakaan samalla tavalla uusintakatselua kuin monet muut elokuvat, sillä vaikka elokuvan näkemisestä on ikuisuuksia, niin silti elokuva pääpiirteittäin oli muistissa. Niinpä Jackin ja Rosen taipaleen vaiheiden seuraamisessa oli kaikki mielenkiinto poissa, kun koko ajan tiesi, että mitä oli seuraavaksi vuorossa ja sen, että kaikki nämä edellisessä kappaleessa mainitut jännityksen ainekse eivät johtaisi vielä mihinkään lopulliseen. On paljon elokuvia, jotka onnistuvat syystä tai toisesta jännittämään uudestaan ja uudestaan, mutta Titanic ei siihen pystynyt, sillä koko ajan oli selvillä, miten pariskunnan käy ja milloin. Luulen, että olisin saanut tarinasta paljon enemmän irti, jos näkisin sen nyt ensimmäistä kertaa.

James Cameron on pyrkinyt täydellisyyteen ja niinpä ei olekaan ihme, että leffa on (vieläkin) tekniseltä puolelta upea kokemus. Hänhän rakennutti aidon kokoisen kopion laivasta ja sisälavastuksen puolelta etsi käsiinsä firmat, jotka olivat olleet sisustamassa alkuperäistä Titanicia, jotta kaikki näyttäisi autenttiselta, joten ihmekös tuo, että lopputulos on yksi kalleimmista elokuvakokemuksista koskaan. Niinpä en voinut kuin ihastella näitä elokuvan lavasteita ja etenkin tämä ns. porraskäytävä oli upea, kuten oikeastaan kaikki ykkösluokan tilat. Minäkin melkein haluaisin sinne tallustelemaan tietenkin vailla pelkoa hukkumisesta.

Kestosta vielä sen verran, että tavallaan sitä oli liikaa, sillä kuten jo pariin otteeseen mainitsin, olisin kaivannut selvästi runsaampaa editointia varsinkin prologissa ja loppupuoliskon osalta. Toisaalta taas runsaasta kestostaan huolimatta elokuva ei tylsistyttänyt missään vaiheessa, vaan se soljui eteenpäin melko vaivattomasti ilman, että kelloa olisi pitänyt katsoa kertaakaan. Niin ja vaikka nurisinkin vähän siitä loppupuoliskosta, niin silti ei voinut kuin ihmetellä, kuinka paljon siihen uppoamisvaiheeseen saatiinkaan käytettyä aikaa, sillä siinä totisesti riitti yhtä jos toista ennen kuin laiva saatiin upotettua.

Tämän elokuvan myötä ymmärrän täysin, miksi jotkut eivät voi sietää Leonardo DiCapriota tai oikeastaan miehen nuoruusvuosien rooleja, sillä ainakin omaan silmään hän tuntui olevan hyvin tietoinen omasta kiiltokuvamapoikamaisuudestaan, eikä tuntunut oikein tarjoavan mitään sen lisäksi ja muistaakseni hän vaikutti vähän samanlaiselta myös Romeossa ja Juliassa. The Beachissa se pahin kiiltokuvamaisuus oli jo miehen harteilta karissut ja myöhemmin on noussutkin omien suosikkien joukkoon, mutta tässä elokuvassa hän ei liiemmin minuun iskenyt ja samaa voisin sanoa myös Kate Winsletistä, joka näistä kahdesta kuitenkin vähän paremmin miellytti. Näitä kahta enemmän pidin Rosen mustasukkaista sulhoa esittäneestä Billy Zanesta ja oma suosikkini kaikista näyttelijöistä oli muun muassa Armottomassakin nähty Frances Fisher, joka esitti Rosen äitiä Ruthia.

Mukana menossa: Kathy Bates, Bill Paxton ja Michael Ensign (Frendit, Salaiset kansiot)

Pisteitä: 3/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti