torstai 19. heinäkuuta 2012

Yön ritari

Alkuperäinen nimi: The Dark Knight
Ohjaus: Christopher Nolan
Käsikirjoitus: Jonathan Nolan, Christopher Nolan
Pääosissa: Christian Bale, Heath Ledger, Aaron Eckhart
Valmistusmaa: Yhdysvallat, lso-Britannia

Ilmestymisvuosi: 2005
Kesto: 146 min

[imdb]

- So why steal them?
- Well, because he thought it was good sport. Because some men aren't looking for anything logical, like money. They can't be bought, bullied, reasoned, or negotiated with. Some men just want to watch the world burn.


Jokerina esittäytyvä mies (Heath Ledger) ryöstää joukkoineen pankin, johon on säilötty rahaa, jotka on Batmanin (Christian Bale) ja poliisiluutnantti Jim Gordonin (Gary Oldman) avulla merkattuja, jotta mafiosojen kanssa yhteistyötä tekevät pankit voitaisiin narauttaa. He ottavat operaatioon mukaansa uuden pääsyyttäjän Harvey Dentin (Aaron Eckhart) testatakseen miehen rehellisyyden astetta. Dent myös seurustelee Batmanin eli Bruce Waynen entisen mielitietyn Rachelin (Maggie Gyllenhaal) kanssa, mutta silti Wayne vakuuttuu Dentistä. Poliisien ratsia ei mene suunnitellusti, mutta silti roistoille jää siitä paha maku suuhun. Apuun rientää Joker, jolla on Batmanin suhteen näennäisesti yksi tavoite: paljastaa tämän henkilöllisyys...

En muista, kuinka pitkä tauko oli ensimmäisellä katselukerralla Batman Beginsin ja Yön ritarin katsomisen välillä, mutta kuten ensimmäisen osan arvostelun yhteydessä kerroin, pidin tuota osaa selvästi tätä osaa parempana. Nyt uusintakatseluiden jälkeen olen edelleenkin samaa mieltä, joskin Yön ritarikin on nostanut asemiaan selvästi, sillä nyt elokuva tuntui lähes yhtä hyvältä kuin Batman Beginskin. Tämä ei siis vieläkään noussut allekirjoittaneen arvoasteikolla kaikkien kehujen arvoiseksi tapaukseksi, mutta oli kuitenkin varsin pätevä toimintaelokuva.

Elokuvan keskiössä on totta kai Batmanin ja Jokerin välinen kissa ja hiiri -leikki, jonka välissä sitten tapahtuu myös vähän kaikkea muuta, kuten tämä tapaus Lau (Chin Han), jolla ei kuitenkaan tuntunut olevan elokuvan kokonaisuuden kannalta mitään tekemistä, vaikka Gothamin alamaailman kanssa tekikin yhteistyötä. Niin ja kuten Batmaninsa tuntevat tietävät, myös Harvey Dentillä on elokuvan tapahtumien edistymisen kannalta suurta merkitystä. Elokuvan kestoa ajatellessa alkaakin helposti pohtia, miten näin yksinkertaiselta juonirakenteella varustetusta elokuvasta on saatu näinkin pitkä... ja osin toimivakin kokonaisuus, mutta lähempi tarkastelu osoittaa elokuvan sisältävän tapahtumia vaikka millä mitalla.

Alku ei kuitenkaan vaikuttanut mitenkään erityisen lupaavalta, vaan siinä oli sellaista pientä sillisalaatin tuntua, mihin osasyynä on tietenkin turhake Lau. Alussa haettiin vielä vasta asetelmia puolin ja toisin ja niinpä "alkupuoli" vaikutti vähän näpertelyltä, kun tiedossa oli, ettei pitkään aika tapahdu kunnon yhteenottoja. Lisäksi näitä Jokerin kahnauksia muiden roistojen kanssa oli vähän turhankin kanssa ja vähempikin olikin riittänyt. Lopputuloksena oli (alkupuolen osalta) sellaista ihan kelpo toimintaa, mutta kunnolla elokuvan alkupuolisko ei kerta kaikkiaan vain vienyt minua mukanaan. Ei sillä, olihan alkuvaiheessakin joitakin yksittäisiä huippukohtauksia, mutta vastapainona oli myöskin suvantovaiheita.

Jossain vaiheessa tilanne kuitenkin muuttui, enkä ole täysin varma, että missä kohdin tarkalleen, mutta viimeistään poliisikuljetuskohtauksessa aloin minäkin tosissani innostua ja siitä eteenpäin elokuva oli erittäin makoisaa katseltavaa. Olisiko voinut olla peräti niin, että kun tavisroistoille lakattiin pääosin antamasta statistia isompaa roolia ja Joker pääsi siten rellestämään rauhassa, elokuva parani huomattavasti? Mene ja tiedä. Toisaalta syy saattoi piillä myös siinä, että loppupuolella Gothamin synkkä puoli pääsi kunnolla esille, sillä valoisaan aikaan ei ainakaan ulkosalla tapahtunut suurestikaan mitään. Joka tapauksessa tämä epämääräisesti määritelty "loppupuoli" sisälsi mukaansatempaavaa toimintaa ihan eri tavalla kuin alussa ja sitä riitti oikeastaan lähes koko ajan. Mitä parasta, tapaus Harvey Dent ei tuntunut irralliselta tai ylimääräiseltä, vaan sopi hyvin Batmanin ja Jokerin sekaan. Yllättäviltä käänteiltäkään ei vältytty ja oikeastaan suurimmat yllätykset tulivat elokuvan loppuun, joista isoimpana tietenkin Batmanin kohtalo.

Tähän väliin mainittakoon, että niistä harvoista asioista, jotka elokuvasta muistin, oli tämä ns. valeloppu, jonka kohdalla ensimmäisellä kerralla kuvittelin - ja myönnettäköön: toivoin - elokuvan olevan tosiaan lopuillaan (ei tarvitse varmaan sanoa, että mikä kohtaus?). No, tuo valeloppu oli jäänyt minulle tosiaan vahvasti mieleen ja odottelinkin, milloin näen sen taas ja hämmästyin, sillä nyt se kohtaus ei tuntunut millään tapaa lopun ajoilta, vaan vain yhdeltä käänteeltä, jonka jälkeen tarina ainoastaan jatkuisi taas uutta rataansa pitkin, niin kuin se myös teki. Niinpä siinä ei tullut sellaista katsojan huijaamisen tuntua, mitä muistelisin kokeneeni ensimmäisellä kerralla.

Koko elokuvan herra ja hidalgo on Jokerin hahmo. Olen oppinut tuntemaan Jokerin hyvin psykopaattisena ja sadistisena hahmona, mutta tässä elokuvassa Joker onkin psykopaatti ja sadisti potenssiin sata, eikä hän todellakaan kaihda keinoja saadakseen haluamansa, mikä on yleensä valtaisa kaaos. Yksi ikimuistettavimmista kohtauksista - miksi en sitten muistanut sitä? toim. huom. - oli ehdottomasti se hetki, kun Joker lähti sairaalasta, sillä se ei näyttänyt Jokeria vain erittäin julmana ja kaikessa kamaluudessaankin määrätietoisena tappajana, vaan myös sen karmean leikittelevyyden, mihin Joker oli valmis myös tehdessään äärimmäisiä tuhojaan. Lisäksi Jokerille oli kirjoitettu selvästi elokuvan parhaat dialogit, jotka eivät muuten iskeneet samalla tavalla kuin Batman Beginsissä. Toisaalta sitten opin ymmärtämään Jokerin ajatuksenjuoksua varsinkin uhkaillessaan muita, pääosin kuitenkin Batmania ja poliiseja, mutta silti sinne joukkoon mahtui yllätyksiä.

Sanoin joskus Batmanin arvostelun yhteydessä, kun olin jo nähnyt tämän, siis, että minulle se ainoa oikea Joker on Jack Nicholson, mutta nyt kyllä täytyy pyörtää sanoja sen verran, että kyllä Heath Ledger pistää Nicholsonille kuonoon 6-0, ainakin mitä tulee Jokerin esittämiseen. Ledger todella tekee Jokerista niin maanisen ihmishirviön, että on vaikea kuvitella ketään, joka olisi suoriutunut tehtävästä paremmin ja pitkälti Ledgeristä itsestään johtui sekin seikka, että yllä mainittu sairaalakohtaus oli niinkin upea kuin se oli. Loistava Ledger oli toki joka puolella, vaikka alussa vähän sopeutumista Ledgerin maskeerattu naama vaatikin, mutta silloinkin hän oli Jokerina tavallista särmikkäämmän oloinen.

Sanoin edellisen osan yhteydessä, että minun oli vaikea kuvitella Christian Balea itse Bruce Wayneksi, mutta nyt hän istui siihenkin rooliin paljon luontevammin (tai sitten ehdin parissa päivässä tottua häneen), eikä häirinnyt oikeastaan lainkaan. Batmanina Bale oli edelleen hyvä. Aaron Eckhart ei ollut läheskään niin hyvä kuin Ledger, mutta silti hänkin jäi vahvasti positiivisena mieleen. Maggie Gyllenhaal ei Rachelina ollut Katie Holmesin veroinen söpöliini, vaan oikeasti jäin kaipaamaan Holmesia. Lopuksi mainittakoon, että muistan, kuinka kuvittelin neljä vuotta sitten Morgan Freemanin esittämän Lucius Foxin päätyneen elokuvan lopussa nähtyyn ratkaisuun siksi, ettei Freeman syystä tai toisesta halunnut jatkaa tulevissa osissa, mutta onneksi nyt tiedän, ettei näin asianlaita todellisuudessa ole.

Mukana menossa: Cillian Murphy, Gary Oldman, Michael Caine sekä Colin McFarlane aiemmasta osasta sekä Nestor Carbonell (Lost) ja William Fichtner (Pako)

Pisteitä: 4/5

PS. Täytyy vielä sanoa, että se Batmanin käyttämä moottoripyörä oli upea ja vaikka realistisuudesta on tingitty lievästi sanottuna paljon, niin se eturenkaan kääntyminen oli niin upean näköinen, että oli pakko tsekata kohta heti uudestaan.

Seuraavana arvosteluvuorossa: Yön ritarin paluu (joskin ehkä vasta sunnuntaina)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti