tiistai 10. heinäkuuta 2012

Project 1001, osa 221/1001: Sátántangó

Alkuperäinen nimi: Sátántangó
Ohjaus: Béla Tarr
Käsikirjoitus: László Krasznahorkai, Béla Tarr
Pääosissa: Mihály Vig, Putyi Horváth, László feLugossy
Valmistusmaa: Unkari, Saksa, Sveitsi

Ilmestymisvuosi: 1994
Kesto: 450 min
[imdb] 

- Minun ei pitäisi juoda. Kun juon, ajattelen ruumiita.


Unkarilaisella farmikylällä menee huonosti ja muutama maanviljelijä on päättänyt lähteä pois mukanaan kaikkien maanviljelijöiden hankkima palkka. He kuitenkin kuulevat, että kauan sitten kuolleeksi luultu profeetan viittaa kantava huijari Irimiás (Mihály Vig) on palaamassa kylään ja jäävät. Myös paikalliset viranomaiset ovat kiinnostuneet Irimiasista ja tämän opetuslapsesta Petrinasta (Putyi Horváth) ja pääjehu (Péter Dobai) pitää heille puhuttelun ja haluaa heidän seuraavan lain oikeaa puolta. Irimiás ja Petrina kuitenkin tulevat tuohon epäonnesta kärsivään kylään ja Irimiás maalailee kyläläisille suunnilleen kuuta taivaalta ja pian he ovatkin Irimiáksen vietävissä...

Sátántangó on kulkenut minulla niin Sodankylässä kuin sen jälkeenkin lisänimellä "festivaalien pääelokuva", vaikka sellainen se ei missään nimessä oikeasti ollutkaan, mutta se vain tuntui minusta sellaiselta. Tähän vaikutti elokuvan huima kesto, peräti seitsemän ja puoli tuntia, minkä vuoksi se täyttikin sitten useamman esityspaikan. Elokuvan ohjaajalla ja yhdellä päävieraista Béla Tarrilla oli festivaaleilla tarjolla useampikin elokuva, mutta koska tämä elokuva oli näinkin pitkä, jätin ne muut huomiotta. Tietenkin voisin sanoa, että menin katsomaan elokuvan siksi, että se löytyy 1001 elokuvaa -kirjasta, mutta se olisi vain osatotuus ja melkeinpä puolivalheellinen sellainen, sillä ilman 1001-kytköstäkin olisin mennyt tämän katsomaan ihan vain hullun pituutensa vuoksi. En tiennyt oikein, miten suhtautua tähän elokuvaan (tai Tarriin) etukäteen, vaikka kesto aiheuttikin epäilyksiä, mutta lopputuloksena olikin todella hyvä elokuva.

Aina kun joku kysyy minulta tästä elokuvasta, muistan aina ensimmäiseksi mainita lehmät, joiden tallustelua seurataan ensimmäiset noin kymmenen minuuttia. Tämä siksi, että olin kuullut etukäteen Tarrin viivyttelevästä tyylistä ja minusta pelkkä lehmien kuvaus näinkin pitkään oli vain huvittavaa. Pian tämän kohtauksen jälkeen huvittavuus kuitenkin kaikkosi, sillä elokuvasta tuli oikeasti melko vangitseva. Elokuva oli nimittäin äärimmäisen hidastempoinen, mutta ei suinkaan pitkäveteinen.

Ihmiset kuitenkin liikkuvat normaalisti ja puhuvat juuri sillä nopeudella, kuin mitä voisi olettaakin hahmojen kaltaisten henkilöiden puhuvan, joten hahmoista itsestään ei elokuvan hitaus ollut kiinni. Ehkä jopa hitaus on hieman väärä sana, sillä ennemmin käyttäisin sanaa normaali. Kun Irimiás ja Petrina kävelevät roskien ja lehtien seassa kylätietä pitkin toiseen päähän kadoten melkein horisonttiin, se ei käy käden käänteessä, vaan siinä menee aikaa, ja kun he odottavat pääsyä viranomaisen pakeille istuen pitkään liikkumattomina ja vähäpuheisina, kuvastaa kohtaus sitä aivan normaalia odottelua, jota virastoissa joutuu kokemaan. Elokuva oli muutenkin täynnä vastaavanlaisia esimerkkejä, mutta tärkeää elokuvassa ei tuntunut olevankaan liike tai sen hitaus, vaan äänet ympärillä ja paikoitellen jopa (hahmojen aikaansaama) musiikkikin.

Pieniä komediallisia elementtejä sisältävä, mutta pääosin draamavetoinen tarina on jaettu tangon 12 askeleen mukaisesti yhtä moneen osaan - asia, jonka lunttasin jälkikäteen; en jaksanut laskea - ja sijoittui parin viikon ajanjaksolle seuraten useaa eri henkilöitä. Niinpä elokuvassa nähdään muun muassa farmari Futaki (Miklós Szekely B.) vehtailu naapurinrouvan (Éva Almássy Albert) kanssa, pahasti ylipainoisen tohtori Orvos (Peter Berling) juopottelemassa varmaankin melkein tunnin ajan, tietenkin Irimiás ja Petrina, pikkutyttö Estike (upeasti näyttelevä Erika Bók) kiduttamassa kissaansa ja paljon muuta. Myöskin koetaan luostarin kellon soitantaa kuin myös todella kauan kestävää tanssia kapakassa. Paljon tapahtumia (ei tässä ollut edes vielä kaikki), joita ei kuitenkaan kerrota lineaarisesti, vaan samoja tapahtumia kuvataan usean eri henkilön kautta. Minusta oli hieno ratkaisu, että henkilöstä toiseen siirryttäessä jo nähtyihin tapahtumiin ei tullut yleensä varsinaisesti lainkaan lisävalaistusta, vaan kunhan nyt muuten vain tarkasteltiin asioita uuden henkilön kautta. Näiden henkilöiden tarina saattoi sitten jatkua omaa polkuaan senkin jälkeen, kun edellisten henkilöiden osalta tapahtumien tarkastelu oli lopetettu.

Kuten sanoin yllä, musiikki ja äänet olivat tärkeässä osassa tässä elokuvassa, mutta kyllä muussakin toteutuksessa oli onnistuttu varsin hyvin vai miksi muutenkaan olisin tämän parissa niin hyvin viihtynyt? Tarinallisten kohtausten välissä saattoi olla sellaisia pieniä tunnelmapaloja tyyliin junan, auton tai muun kulkuneuvon avulla kuvattuja pitkiä maisemaotoksia, jotka saivat aikaan ainakin minussa pientä rauhoittumisen tunnetta kaikkien tapahtumien välissä. Kamerat olivat usein juuri siellä missä pitikin, eikä sen liikuttelussa tosiaankaan pidetty mitään kiirettä. Ei uskoisi, että esimerkiksi puoliksi jonkun henkilön selän takaa kuvattu kohtaus tai sen osa voisi olla järinkään onnistunut, mutta niin vain sekin puolusti hyvin paikkaansa. Näyttelijöistäkään ei jäänyt pahaa sanottavaa, mutta parhaiten mieleen jäivät tosiaan Etsikea näytellyt Erika Bók ja tohtori Orvosia näytellyt Peter Berling.

Elokuva oli tosiaan pitkä ja vaikka kahdella tauolla varustettu elokuvan toisella jaksolla luulin jo jonkin aikaa järjestäjien luopuneen toisesta tauosta, niin aika ei missään nimessä käynyt pitkäksi. Kuten perusvalitus taitaa kuulua, olisihan tämä voitu tehdä toki lyhyemmässäkin ajassa, mutta... olisiko elokuva ollut silloin yhtä vakuuttava? Elokuvan kesto ei siis minua säikäyttänyt, vaan siitä huolimatta haluan saada elokuvan itselleni ja katsoa jossain vaiheessa uudestaan ja haluaisin näin ilman 1001-kytköstäkin (tapanani kun on keräillä niitä).

Pisteitä: 4/5

PS. Totta kai ymmärrän, että näin pitkässä elokuvassa pitää olla väliaikoja ja ovat suorastaan välttämättömiä, varsinkin kun ihmisten pitää käydä vessassakin (niin minunkin piti), mutta kieltämättä olisin katsonut elokuvan mieluummin putkeen ilman 10-15 minuutin taukoja. No, sitten kun hankin elokuvan kotiini, pidänkin vain ne pakolliset vessatauot.


Seuraavana arvosteluvuorossa: Back to Stay

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti