Project 1001, osa 220/1001: La souriante Madame Beudet

Alkuperäinen nimi: La souriante Madame Beudet
Ohjaus: Germaine Dulac
Käsikirjoitus: Germaine Dulac, André Obey
Pääosissa: Germaine Dermoz, Alexandre Arquillière, Jean d'Yd
Valmistusmaa: Ranska
Ilmestymisvuosi: 1923
Kesto: 54 min
[imdb]

Rouva Beudet (Germaine Dermoz) elää hyvin epätyydyttävää avioelämää. Hänen aviomiehensä (Alexandre Arquillière) on huumorimiehiä ja miehellä onkin tapana parodioida itsemurhaa pistämällä lataamaton ase ohimoaan vasten ja painamalla liipaisinta. Mies tekee näin varsinkin vieraiden osuessa paikalle, mutta huvittaa hän sillä myös vaimoaan. Tai no, yrittää ainakin, sillä rouva Beudet ei  juuri jaksa enää innostua moisesta, sillä hän on nähnyt sen niin monta kertaa. Heidän välillään ei ole enää rakkautta ja rouva Beudet onkin saamassa ihan totaalisesti tarpeekseen. Niinpä kun hänen miehensä suuntaa illanviettoon muualle, rouva Beudet panee toimeen ovelan juonen miehensä päänmenoksi, mutta onnistuuko hän juonessaan?

Ehdin kirjoittaa puolet tästä tekstistä jo Vuodatuksen puolelle, mutta kun se meni nurin, ne jäivät sinne, joten kirjoitanpas nyt sitten uusiksi. Tämä elokuva oli tarjolla Sodankylässä lauantai-illan ensimmäisenä livesäestettynä mykkäelokuvana, mutta lyhyytensä vuoksi tämän jälkeen tarjoiltiin vielä toinen lyhäri. Tämä esitettiin festivaaleilla nimellä The Smiling Madame Beudet ja vaikka yleensä olen pistänytkin (yleensä englanninkielisen) festivaalinimen, jos suomenkielistä nimeä ei elokuvalla ole ollut, mutta koska elokuva on 1001 elokuvaa -kirjassa alkuperäisnimellään, en sitä lähtenyt muuttamaan. La souriante Madame Beudet ei ollut minulle ennestään tuttu, mutta valitettavasti täytyy sanoa, että perin vaisuksi tämä tahtoi jäädä.

Elokuvan nimi on aika ironinen, sillä rouva Beudet ei juurikaan elokuvassa hymyillyt tai jos hän niin teki, niin silloinkin kyseessä oli aika teennäinen hymy. Elokuvan tarina on aika simppeli, sillä se kietoutuu tasan yhden idean ympärille, mikä toisaalta sopiikin ainakin nykymittapuun mukaan lyhytelokuvalle. Toisaalta taas simppeliys näkyi myöskin siinä, että elokuvan alusta asti oli oikeastaan selvää, mitä siinä tulisi tapahtumaan ja näin vei ainakin meikäläiseltä sen suurimman katsomisen ilon, eikä tarina siten vienytkään minua mukanaan. Elokuva sisältää aseleikkejä, rouva Beudetin juonittelua ja katumisia, kunnes päästään loppuhuipennukseen, eikä siten tarjonnutkaan mitään kovin ihmeellistä, mikä sai minut sitten jälkikäteen miettimäänkin, että miten tähän kaikkeen saatiin tuhlattua 54 minuuttia. Parhaat hetket elokuvassa koetaankin näiden itsemurhaleikkien aikana, mutta sekin vain siksi, että Alexandre Arquillière roolissaan ampui (sic!) vähän yli, mutta ne eivät tahtoneet oikein riittää. Loppuratkaisusta oli annettava vielä pieni lisäpiste, sillä se ei vain yllättänyt, vaan oli myös päätöstavallaan muutenkin ihan hauska piristysruiske.

Elokuvan musiikista vastasi hollantilainen mykkäelokuvasäveltäjä Maud Nelissen, joka on ilmeisesti tehnyt tähän elokuvaan ihan uudet musiikit sävellyksestä ja sovituksesta lähtien. Hän ja hänen pieni orkesterinsa soittivat ihan kivasti niin tämän kuin tätä seuranneen elokuvankin, Vain tunnit, että musiikista elokuvan vaatimattomuus ei mielestäni johtunut, vaan sitä oli oikein mukava kuunnella.

Pisteitä: 2/5

PS. Annoin tälle alun perin pisteitä 2,5/5, mutta koska päätin siirtyä pois puolipisteistä heti, kun siirryn kokonaan Bloggerin puolelle, niin pudotin pistemäärää hiukan, sillä ilman loppuratkaisun yllättävyyttä tämä olisi muutenkin jäänyt tähän pistemäärään. Tämä on näistä lopuista Vuodatus.netiin alun perin tarkoitetuista arvosteluista ainoa, jolle tuli puolipisteitä, joten loput kolme arvostelua kertovat sen alkuperäisen pistemäärän.

Seuraavana arvosteluvuorossa: Vain tunnit