maanantai 2. heinäkuuta 2012

Pieni suuri seikkailu

Alkuperäinen nimi: Innerspace
Ohjaus: Joe Dante
Käsikirjoitus: Jeffrey Boam, Chip Proser
Pääosissa: Dennis Quaid, Martin Short, Meg Ryan
Valmistusmaa: Yhdysvallat

Ilmestymisvuosi: 1987
Kesto: 120 min

- Uh, good news Jack! I think we can rule out demonic possession right off the bat.
- But, the little voice from inside was talking to me.
- See, that proves it: demons talk through you - not to you.



Armeijan leivissä toimiva luutnantti Tuck Pendleton (Dennis Quaid) aiheuttaa humalapäissään kohtauksen ansioituneiden lentäjien juhlatilaisuudessa ja hänet potkitaan pihalle ja tapauksen johdosta Tuckin tyttöystävä Lydia (Meg Ryan) jättää Tuckin. Hänen toimintakykyynsä eivät ihan kaikki luota, mutta silti hänet valitaan salaiseen hankkeeseen, jossa on tarkoitus pienentää ihminen avaruuskapselia muistuttavassa aluksessa ja siirtää jänikseen, jotta tiedemiehet saisivat lisätietoja jäniksen elimistön toiminnasta. Jokin menee kuitenkin pahasti pieleen, sillä rahanahneet rikolliset asemyyjät murtautuvat laboratorioon juuri, kun Tuck on pienennetty ja koetta valvova tutkija Ozzie Wheeler (John Hora) pakenee pienennetyn Tuckin sisältävän ruiskun kanssa, mutta saa peräänsä aseproteesikädellä varustetun Igoen (Vernon Wells). Wheeler hätääntyy ja ostoskeskuksessa sitten hätäratkaisuna pistää ruiskun sisällä kaupan myyjänä toimivan Jack Putterin (Martin Short) sisälle ja pian Tuck ja Jack joutuvat yhdessä toimimaan estääkseen rikollisten juonet...

Sodankylän lauantaipäivä starttasi tällä elokuvalla, sillä vaikka en onnistunutkaan täyttämään koko aikataulusuunnitelmaa Joe Danten elokuvilla, niin nyt tällä esityspaikalla oli tarjolla Mestariluokkaa, joita olin katsonut jo pari kappaletta, Miss Farkku-Suomea, jonka nimi ei herättänyt mielenkiintoa sekä elokuva Béla Tarrilta, jolta olin myöhemmin samana iltana menossa katsomaan toisen elokuvan, joten tämä esityspaikka sopi oikein hyvin käyttää Dantelle, joka kuitenkin lukeutui allekirjoittaneella festivaalin kiinnostavimpien (lue = minulle tunnetuimpien) vieraiden joukkoon. Tiesin kyllä Danten Gremlinsien perusteella ihan hyväksi ohjaajaksi, mutta minulle tuli yllätyksenä se, kuinka paljon tästä elokuvasta pidinkään. Pieni suuri seikkailu nimittäin oli näistä monista festivaaleilla nähdyistä neljän tähden elokuvista ainoa, jonka kohdalla harkitsin jossain vaiheessa jopa korkeampaa pistemäärää.

Vaikka elokuvan suomen- ja englanninkielisten nimien perusteella pystyikin päättelemään jo jotain, niin kunnolla kuulin elokuvan aiheen vasta esitystä edeltäneessä esittelyssä ja myönnettävä on, että olin hieman pettynyt, kun kuulin elokuvan sisältävän enemmän komediaa kuin scifiä, sillä aiheesta olisi saanut kiehtovan scifiseikkailun. Nopeasti pettymys vaihtui suureksi iloksi, sillä huomasin todellakin viihtyväni tämän elokuvan parissa, sillä elokuvan huumori oli kuin olikin todella hauskaa, eikä elokuvaan hirveästi suvantovaiheita mahtunut (ihan vähän kuitenkin). Tähän auttoi eittämättä tarinan totaalinen älyvapaus, sillä eipä siinä hirveästi järkeä ollut, mistä hyvänä esimerkkinä kävi vaikkpa tämä aseilla varustetulla proteesikädellä varustettu Igoe. Elokuva sisälsi pieneksi yllätyksekseni vähemmän seikkailua itse Jackin kehon sisällä kuin etukäteen kuvittelin, mutta mitäpä siitä, kun kehon ulkopuoliset tapahtumatkin naurattivat kovasti, sillä elokuvassa oli monia hulvattomia käänteitä, joita ei tosiaankaan voinut etukäteen arvata. Eniten minua kuitenkin hauskuutti Tuckin ja Jackin yhteiset hetket, joita sattuneista syistä riittikin aika paljon. Tuckin seikkailut Jackin sisällä sisälsivät niin ikään monia absurdeja tapahtumia, vaikka Jackin sisäinen maailma menikin visuaaliselta ilmeeltään melkein campin puolelle. Viitaten humalakohtaukseen, niin kaikenlaisia lisävarusteita siinä pienennyskapselissa olikin! Kuin kaiken kruunuksi elokuva päättyi melko hulvattomalla tavalla viitaten mahdolliseen jatko-osaan, jota ei koskaan tullut, vaikka suunnitteilla se taisikin olla.

Yksi elokuvan suoloista oli sen hahmot, jotka olivat todella pöhköjä, mutta juuri siksi niin hauskoja. Varsinkin elokuvan pahikset olivat mieleeni eli heidän näyttelijänsä tekivät verratonta työtä. Vernon Wells Igoena oli varsinkin todella hauska, mutta myös muita pääpahiksia tohtori Margaret Cankeria ja Victor Scrimshawia näytelleet Fiona Lewis ja Kevin McCarthy tekivät kanssa hyvät suoritukset. Ei sillä, elokuvan päätähti Dennis Quaid oli kyllä elementissään tässä virkaheiton lentäjän roolissaan ja hän sai aikaan monituiset naurut. Eipä Martin Shortissa tai Meg Ryanissakaan kauheasti mitään vikaa ollut, mutta ihan näiden muiden tasolle he eivät nousseet, vaikka Short ajoittain loistava olikin. Mukana menossa: Henry Gibson (Ihmemies MacGyver) ja Dick Miller (Gremlins; Danten luottosivuosanäyttelijä).

Pisteitä: 4/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Tytöt

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti