sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Härmä

Alkuperäinen nimi: Härmä
Ohjaus: JP Siili
Käsikirjoitus: JP Siili
Pääosissa: Lauri Tilkanen, Mikko Leppilampi, Pamela Tola
Valmistusmaa: Suomi

Ilmestymisvuosi: 2012
Kesto: 128 min

- Son syytä tajuta, että Välitaloa ei jaeta ikään.
- Isä antoo Välitalon mulle.

 
 
1800-luvulla Pohjanmaan Härmässä on tapana, että perheen vanhin poika perii maan. Välitalon esikoinen Esko (Mikko Leppilampi) on kuitenkin väkivaltainen puukkojunkkari, kuten moni tuon ajan Härmässä, sekä yleisestikin ottaen rettelöitsijä, kun taas Eskon pikkuveli Matti (Lauri Tilkanen) on rauhallisempi ja rehellisempi. Matti on myös kihloissa naapurintilan tyttären Ainon (Pamela Tola) kanssa, mutta salaa, sillä he epäilevät, ettei Ainon isä Sakari (Taneli Mäkelä) pitäisi Mattia soveliaana vävynä. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Välitalon isäntä Antti (Esko Salminen) päättääkin ohittaa perinnönjaossa Eskon ja antaa tilan Matille, sillä sen jälkeen Sakari onkin hyväksyvämmällä kannalla Matin suhteen. Esko ei sulata kuitenkaan päätöstä, vaan tappaa isänsä, ja estää testamentin muutoksen toimeenpanon ja julistautuu Välitalon isännäksi. Matti kuitenkin tietää, että Esko on saanut isännyyden epärehellisin keinoin ja hän päättää tehdä kaikkensa, että oikeus tapahtuisi...

Viime vuonna kotimaisia elokuvia tuli katsottua Sodankylässä peräti viisi, mutta tänä vuonna ne eivät tahtoneet mahtua ohjelmistoon sitten millään. Yksi kotimainen elokuva oli kuitenkin pakko nähdä ja pitkään arvoinkin tämän ja Anssi Mänttärin Saunavieraan väliltä, mutta päädyin lopulta Härmään, sillä teatterikierroksella pidin elokuvaa semikiinnostavana eli olin jatkuvasti kahden vaiheilla, jaksanko mennä elokuvaa katsomaan, ja kun en lopulta jaksanutkaan, niin kävinkin katsomassa elokuvan Sodankylässä. Elokuva oli näyttänyt trailerin perusteella kunnianhimoiselta, mutta samalla ehkä vähän puolivillaiselta ja kun Härmä Isossa Teltassa päättyi, huomasin olleeni etiäisieni kohtuullisen oikeassa.

Minulla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, millaista Härmässä (tai yleisemmin Pohjanmaalla) ihan oikeasti on ollut puukkojunkkarien kultakaudella, mutta ainakin minulle tuli elokuvaa katsellessa sellainen tunne, että tämä elokuva yritti näyttää jokseenkin totuudenmukaisen kuvan, vaikkakin kaikista tappeluista huolimatta hiukan romantisoidun näkemyksen, eikä minun ollut ainakaan vaikea kuvitella, että suurin piirtein tällaista se elo on silloin joskus ollut. Tämä seikka ei tehnyt valitettavasti tarinasta kovinkaan vahvaa, sillä vaikka tarina olikin ihan seurattava, se ei iskenyt kupoliin oikein millään tavalla. Asiaa ei auttanut sekään, että alusta asti oli selvillä, millä lailla elokuva tultaisiin päättämään, joten jännite puuttui elokuvasta kokonaan. Nämä (kaikki) erinäiset vaiheet ennen loppuvaiheessa eivät kuitenkaan vieneet mukanaan, sillä pientä sillisalaatin makua olikin, vaikka sinänsä melko johdonmukaisesti edettiinkin, mutta yhden illan viihteestä Härmä ihan tyydyttävästi meni.

Sitä ei kuitenkaan käy kieltäminen, etteikö elokuva olisi ollut visuaalisesti komeaa katseltavaa, sillä sitä se totisesti oli. Lavastus ja näyttelijöiden vaatteet veivät kyllä sinne puukkojunkkarien aikakaudelle ja olikin iso syy siinä, että viihdyin elokuvan parissa edes tämän verran. Tyylillisesti elokuva edusti niin lähelle vakavasti otettavia westernejä kuin Suomessa on mahdollista tehdä paikallisiin ympyröihin, mikä sai minut melkein lisäämään yhdeksi kategoriaksi westernin. Niin ja se paljon puhuttu värisäädetty vihreä nurmi? Tykkäsin. Eihän se nyt niin aidolta näyttänyt, mutta kyllä sitä oli vain kiva katsella puukkojunkkarien taivaltaessa niissä. Minusta siis varsin onnistunut ratkaisu.

Näyttelijöissä ei ole pahemmin haukuttavaa, mitä nyt Pamela Tola ei ihan parhaalla tavalla iskenyt, mutta ehkä se johtui vain hänen roolihahmostaan, joka tuntui välillä ärsyttävän kovastikin ollen niin vietävissä, vaikka toki sekin kuului tuohon aikaan. Lauri Tilkanen oli hyvä suoraselkäisenä Välitalon poikana, vaikka - anteeksi jos nyt kiroilen - näyttikin kaukaa kuvatessa hieman Jasper Pääkköseltä. Ei hän mitenkään erinomaista suoritusta tehnyt, vaan sellaisen perusvarman, kuten useimmat muutkin elokuvan näyttelijöistä aina Esko Salmisesta ja Taneli Mäkelästä lähtien; Salmista olisi saanut näkyä enemmän. Parhaimman roolityön teki kuitenkin Mikko Leppilampi, josta on kehkeytymässä loistava pahojen poikien näyttelijä ja tässäkin elokuvassa oli todella edukseen, vaikka parran taakse kätkeytyikin. Aku Hirviniemi oli yllättävänkin siedettävä tässä vakavassa roolissa. Mukana menossa: Eero Milonoff, Kari Hietalahti ja Pirkka-Pekka Petelius.

Pisteitä: 3/5

PS. Tämän elokuvan jälkeen perjantain ohjelmistooni kuului vielä Joe Danten Kinopaniikki, mutta koska epäonnistuneen kahvitankkauksen seurauksena nuokuin puolet elokuvasta, en kykene sitä arvostelemaan. Pahoittelut tästä!

Seuraavana arvosteluvuorossa: Pieni suuri seikkailu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti