tiistai 26. kesäkuuta 2012

Tabu

Alkuperäinen nimi: Tabu
Ohjaus: Miguel Gomes
Käsikirjoitus: Miguel Gomes

Pääosissa: Teresa Madruga, Laura Soveral, Ana Moreira
Valmistusmaa: Portugal, Saksa, Brasilia, Ranska

Ilmestymisvuosi: 2012
Kesto: 110 min

- Sinun täytyy löytää tämä mies. Rouva haluaa nähdä hänet. Sinun täytyy kiirehtiä. Rouva on kuolemaisillaan.

 
 
Pllar (Teresa Madruga) on vanharouva, joka tutustuu vähän höppänään Auroraan (Laura Soveral, Ana Moreira), joka on vähän erikoinen persoona, mutta myös peliriippuvainen. Pilarin tutustuessa Auroraan tällä ei ole ketään muita tuttavia kuin tämän afrikkalainen palvelija Santa (Isabel Muñoz Cardoso). Pilar alkaa kanssa huolehtia Aurorasta tämän terveyden heiketessä, mutta ennen pitkää Aurora joutuu sairaalaan. Hän on kuitenkin kirjoittanut lapun, jossa on erään herra Venturan (Henrique Espïrito Santo, Carloto Cotta) osoitteen, eikä Pilar satavarmasti usko Venturaa todelliseksi henkilöksi, mutta kun Ventura löytyy, kertoo hän Pilarille ja Santalle tarinan heidän nuoruusvuosiltaan Afrikassa sijaitsevan Tabu-vuoren lähistöltä, mutta mitä tekemistä krokotiililla on kaiken tämän kanssa?

Tämä elokuva oli vahva ehdokas voittamaan Berliinin filmijuhlien Kultaisen karhun, mutta voittoa ei tullut. Sen sijaan elokuva voitti pari muuta palkintoa, joiden joukossa muun muassa kriitikkojen palkinto. Elokuvaa katsomaan mennessä en näitä asioita tiennyt, joten ne eivät olleet katsomispäätöksen taustalla, vaan menin katsomaan tämän elokuvan puhtaasti siitä syystä, että se esitettiin Pienessä Teltassa ja olin ottanut periaatteekseni, että vähintään yksi elokuva pitää nähdä jokaisessa esityspaikassa ja tämän piti olla se yleisesti heikommasta tarjonnasta kärsivän Pienen Teltan ainoa elokuvani, vaikka ennen ensimmäisiä ohjelmakarttamuutoksia elokuvan piti olla jokin toinen, ja vaikka tämä ei sitten loppupeleissä ollutkaan ainoa siellä katsomani elokuva. Tabu oli kuitenkin ihan kiva, erilainen elokuva.

Elokuva jakautui kahteen osaan, jotka olivat Paratiisi eli nykyisyys ja Kadotettu paratiisi eli menneisyys. Nykyisyyden kuvauksessa oli mielestäni hetkittäistä sekavuutta, mutta totuuden nimissä onkin myönnettävä, että se saattoi johtua vähän myös Auroran lievästä höppänyydestä. Kyllähän tätäkin osaa katseli, mutta ei tämä ollut ehkä ihan yhtä vahva kuin tuo toinen osan, vaikka Pilarin, Santan ja Auroran keskinäisiä kanssakäymisiä ja keskusteluja mukava seurata, mutta ei juuri sen enempää.

Toisessa osassa eli Kadotetussa paratiisissa sitten palataan menneisyyteen Venturan kertojaäänen siivittämänä, hän kun tarinaa kertoo Santalle ja Pilarille, ja vaikka tämäkään osa ei nyt mitenkään suurta vaikutusta tehnyt, niin tämä kertojaääni toi selvästi lisää eloa tähän osaan ja Venturan ääni kuulostikin hyvin miellyttävältä. Kertojaääntä oli myös osattu käyttää oikeissa paikoissa tai oikeammin oiken rytmitettynä. Muuta puhetta ei ollut, vaan tapahtumia vietiin eteenpäin musiikin avulla ja musiikkina kuultiin muun muassa poppia ainakin 1960-luvulta, mille vuosikymmenelle tapahtumat menneessä sijoittuvatkin. Tämän osan tarina oli oikeinkin mukava ja siitä puuttui se tietty sekavuus, mikä vaivasi ensimmäistä osaa, mutta siitä huolimatta on sanottava, että tässä osassa oli ehkä sittenkin hitusen liikaa tavaraa, mutta kokonaisuutenahan tätäkin puolta katseli ihan ilokseen.

Vaikka äänielokuva olikin, niin elokuva teki kyllä kunniaa vanhoille mustavalkoisille mykkäelokuville ja tekee sen kieltämättä ihan komealla tavalla, mutta eipä tämä seikka sinänsä katsomiselämystä parantanut, joskaan ei huonontanutkaan. Elokuva onkin kuvattu mustavalkoisena ja varsinkin toisessa osassa oli nähtävissä ajoittain sellaisia kuvakulmista otettuja otoksia, jotka toivat elävästi mieleen nuo vanhan ajan filmit. Onhan elokuvan ja päähenkilön nimikin otettu F.W. Murnaun elokuvista.

Näyttelijät olivat ihan kelvollisia. Paratiisin näyttelijöihin en oikein tahtonut saada tarttumapintaa, mutta Kadotetun paratiisin näyttelijöihin sitäkin enemmän ja niinpä nuoria Auroraa ja Venturaa näytelleet Ana Moreira ja Carloto Cotta olivat erityisesti mieleeni. Tosin, kyllä nykyisyydessä ollut Santan näyttelijä Isabel Muñoz Cardoso vähän jäi mieleen ainakin verrattuna muihin kärkinäyttelijöihin, mutta ei hänkään niin hyvin kuin Moreira ja Cotta.

Pisteitä: 3/5

Edit. Vaihdoin osien nimet; olivat väärinpäin.

Seuraavana arvosteluvuorossa: Klamydia - Rockperry Live 2003

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti