torstai 21. kesäkuuta 2012

Muista minut

Alkuperäinen nimi: Remember My Name
Ohjaus: Alan Rudolph
Käsikirjoitus: Alan Rudolph

Pääosissa: Geraldine Chaplin, Anthony Perkins, Berry Berenson
Valmistusmaa: Yhdysvallat

Ilmestymisvuosi: 1978
Kesto: 94 min

- This's for you... Barbara?
- How do you know my name? How do you know Neil?

 
 
Emily (Geraldine Chaplin) yrittää aloittaa uutta elämää uudessa kaupungissa. Pian hän kuitenkin törmää sattumalta Curryn pariskuntaan, Neiliin ja Barbaraan (Anthony Perkins ja Berry Berenson) ja varsinkin Neilistä hän tuntuu olevan jostain syystä kovinkin kiinnostunut ja alkaa seurata tämän liikkeitä, mutta myös Barbara saa osansa. Emily lähestyy vakoilemaansa pariskuntaa varovasti ja tekee itsensä huomatuksi pikku hiljaa, mutta kuka hän oikeasti onkaan ja miksi hän vainoaa Curryja?

Täytyy myöntää, että ennen avajaisnäytöstä olin jotenkin täysin missannut sen tiedon, että minulle ennakkoon tuntematon Alan Rudolph oli päävieraiden joukossa, vaikka ohjelmistossakin oli monta hänen elokuvaansa, mutta silti tämä elokuva kuului jo ennen sitäkin tietoa suunnitelmiini. Tämä elokuva sai luvan startata torstaipäivän ihan vain siksi, että samaan aikaan tuli Ingmar Bergmania, jota oli jo muutenkin listalla sekä Joe Danten Gremlins - riiviöt, jonka vasta viime kuussa katsoin. Lisäksi näistä Rudolphin elokuvista tällä oli mielenkiintoisin (alkuperäinen) nimi, joten melkein puhtaasti sen perusteella juuri tämän Rudolphin elokuvan kävin katsomassa ja Muista minut olikin ihan mukava perustrilleri.

Varsinkin alussa elokuvassa riitti jännitettävää. Kun ei oikein tiennyt Emilyn tai Curryjen taustoja, niin päässä pyöri paljon kysymyksiä sen suhteen, missä mennään. Kuka Emily on? Kuka Neil tai Barbara on? Onko se tosiaan Neil, jota Emily vakoilee vai voisiko se olla Barbara? Näine kysymyksine elokuvaa seurasi enemmän kuin mielellään, sillä elokuvassa pysyi jännite lähes koko ajan yllä niin kauan, kun näihin kysymyksiin ei oltu saatu vastauksia. Varsinkin Emily oli mysteeri pitkälle elokuvan loppuun ja hänen mielentilastakaan en ottanut ihan täysin selvää. Hän kyllä näytti vähän hullulta, mutta ennen kuin tapahtumat alkoivat eskaloitua, siitäkään ei nyt täysin varma voinut olla, vaikka jutut esimerkiksi Emilyn työpaikalla vähän vihjasivatkin siihen suuntaan. Kuitenkin sitten kun totuus valkeni, elokuvan jännitys laimeni olemattomiin. Tämä olisi ollut ok, jos elokuva olisi päätetty pian tämän jälkeen, mutta kun näin ei edes tapahtunut, vaan elokuva jatkui vielä senkin jälkeen hyvin tovin, mikä vei pojoja muuten ihan hyvin edenneeltä trilleriltä. Ei niissä lopputapahtumissa ollut mitään sellaista, mikä olisi ollut erityisen mielenkiintoista, mutta kiitos hyvän alkupuoliskon loppupuolikaan ei käynyt varsinaisesti tylsäksikään.

Geraldine Chaplin oli kyllä hieno roolissaan, sillä useimmiten hänen ei tarvinnut edes puhua mitään ollakseen semihyytävä, mutta tämä fiilis ei häipynyt mihinkään hänen puhuessaankaan. Vaikka lopussa Chaplinin hahmoa Emilyä ajattelikin vähän eri tavalla kuin alussa, niin Chaplin onnistui silloinkin olemaan riittävän vakuuttava. Anthony Perkins puolestaan ei ollut päässyt eroon Psyko-maneereistaan, minkä johdosta hänenkin hahmonsa tuntui alkuvaiheessa vähän mysteeriltä ja siten elokuva miellyttävämmältä. Berry Berenson oli ihan kelpo Barbarana. Mukana menossa: Jeff Goldblum.

Pisteitä: 3/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Target

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti