torstai 28. kesäkuuta 2012

House of Tolerance

Alkuperäinen nimi: L'Apollonide (Souvenirs de la maison close)
Ohjaus: Bertrand Bonello
Käsikirjoitus: Bertrand Bonello

Pääosissa: Hafsia Herzi, Céline Sallette, Jasmine Trinca
Valmistusmaa: Ranska

Ilmestymisvuosi: 2011
Kesto: 122 min

- Miksi valitsit tämän paikan?
- Ollakseni itsenäinen... ja vapaa.
- Vapaa? Suvaitsevaisuuden talossa? Vapaus on ulkona, ei täällä.

 
 
1900-luvun vaihteessa pariisilainen bordelli on täynnä elämää. Näitksi laittautuneet prostituoidut tarjoavat palvelujaan läheisyydenkipeille miehille. Bordelli on hyvin tunnettu ja sillä on hyvä maine, mistä kertoo sekin, että nuoret naiset hakevat sinne töihin jopa vanhempiensa suosituksilla. Kun bordelli on vierailta suljettu, viettävät naiset aikaa talossa hyvin monin tavoin keskenään tai yksin. Auvoisaa elo ei prostituoiduilla kuitenkaan aina ole, sillä useimmat naiset ovat bordellissa suuren velkataakkansa vuoksi, ulos ei voi lähteä ilman miesseuraa ja heidän vapautensa on muutenkin hyvin rajoitettua. Myöskin sukupuolitaudit ja asiakkaiden väkivaltaiset teot uhkaavat jokaista, eikä itse bordellinkaan talous ole täysin vakaalla pohjalla, joten talossa prostituoituna oleminen on myös murheensa...

Tämä elokuva ei kuulunut alkuperäiseen aikataululuonnokseeni, sillä muistaakseni elokuvan alkuperäinen esitysaika oli vähän myöhäisempi (ja tuli toisessa esityspaikassa, mutta sillä ei ollut mitään väliä), mikä ei sopinut minulle. Tämä esityspaikka eli perjantain viides näytös taisi olla suunnitelmissani alun perin tarkoitettu israelilaisellePolicemanille, mutta kun se siirtyi Pieneen Telttaan ja tämä tuli sen tilalle ja kun tämä kiinnosti lähtökohtaisesti enemmän, niin meninkin katsomaan sitten tämän. House of Tolerance oli yksi harvoista elokuvista, joista olin syystä tai toisesta katsonut edes vähän ennakkotietoa (tiesin miljöön, mihin tämä sijoittui, en muuta) ja elokuvan aihe yhdistettynä valmistusmaahan riitti minulle katsomispäätöksen syntymiseen. House of Tolerance olikin ihan hyvä ja mielenkiintoinen elokuva.

Elokuvassa ei ole varsinaista tarinaa, vaan se seuraa prostituoitujen elämää niin hyvässä kuin pahassakin parin vuoden aikana. Nähdään naisia valmistautumassa iltaa varten, terveystarkastuksissa, asiakkaiden kanssa ja niin edespäin. Tämä ei sinänsä haitannut, sillä tunnelmansa ansiosta elokuva oli oudon kiehtova paketti, minkä vuoksi mielenkiinto pysyi hyvin ylhäällä läpi elokuvan, mistä oli kiittäminen myös elokuvaan hyvin sopivaa musiikkia. Tarinattomuus saikin elokuvan tuntumaan ajoittain dokumentaariselta, kuin aitojen tilanteiden lavastamiselta kameraa varten. 
Jäinkin oikeasti pohtimaan sitä, antaako elokuva kuinka realistisen kuvan 1900-luvun vaihteen bordellielämästä, sillä kaikista murheista huolimatta prostituoitujen elämä tuntui olevan omalla kieroutuneella tavalla mallillaan.

Paulinen (Iliana Zabeth) saapuminen taloon tuntui tarinan aloittamiselta, mutta pian hänestä tulikin vain yksi tytöistä, eikä hän lopulta siten erottautunutkaan joukosta, mikä ehkä viittasi sitten siihen, että yksittäisiä henkilöitä ei tuossa talossa - ja elokuvassa - suosittu. Pieniä tarinatynkiä oli kyllä parin vakiasiakkaan sekä talon talousvaikeuksien muodossa, mutta ne olivat kuitenkin jatkuvasti hyvin taustalla. Elokuvasta ei puuttunut ilon hetkiä (esim. ulkoilupäiviä) eikä myöskään tummempiakaan sävyjä, mutta noin kokonaisuutena prostituoitujen elämä oli vähintäänkin siedettävän oloista, vaikkakaan ei tietenkään täydellistä.

Nyt joku elokuvasta jotain tietävä on tajunnut jättäneeni yhden oleellisen asian mainitsematta: alastomuuden. Kyllä! Elokuvassa oli paljon alastomuutta ja varsinkin rinnat näkyivät yhtenään, mutta nämä seikat eivät tehneet elokuvasta mitenkään eroottista kokemusta. Niitä ei näytetty tissien esittämisen vuoksi, vaan ne vain olivat luonnollinen osa kantajiensa kehoa; bordellissa asuville yläosattomuus kun tuntui olevan mitä tavallisin juttu, eikä siitä tehty numeroa. Niinpä en kutsuisi elokuvaa millään muotoa eroottiseksi taikka edes tirkisteleväksi, vaan esimerkiksi niin ikään festareilla katsomani Pitkät jäähyväiset tuntui paljon enemmän näyttävän tissejä vain tirkistelyn vuoksi, vaikka siinä niitä nähtiinkin selvästi vähemmän ja useimmiten kauempaa. Noin muutenkin eroottisuus oli aika pitkälle karsittu tästä pois, sillä vaikka elokuva kertoikin bordellissa työskentelevistä prostituoiduista, niin yhtään varsinaista aktia ei edes näytetty.

Näyttelijät olivat tasoa "ihan ok", vaikka toki muutama sieltä joukosta erottuikin, kuten Julieta näytellyt Jasmine Trinca, enkä voi kieltää, ettenkö olisi katsellut Paulinea näytellyttä Iliana Zabethia ihan mielellään... myös vaatteet päällä. Kuitenkin elokuvassa oli niin paljon henkilöitä, ettei yhteenkään keskitytty kunnolla, joten kunnon mielipidettä en useimmista näyttelijöistä voinut muodostaa. Ei kukaan huonoa roolisuoritusta tehnyt, mutta mieleenjäävyyskin oli aika matalalla. Tosin Madeleinea näytellyt Alice Barnole totta kai jäi mieleen, mutta se johtuikin siitä, että Madeleine toi elävästi mieleen Heath Ledgerin Jokerin.

Pisteitä: 3,5/5

Seuraavana arvosteluvuorossa (ehkä viikonlopun jälkeen): Härmä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti