sunnuntai 6. toukokuuta 2012

War of the Dead - Stone's War

Alkuperäinen nimi: War of the Dead
Ohjaus: Marko Mäkilaakso
Käsikirjoitus: Marko Mäkilaakso

Pääosissa: Andrew Tiernan, Mikko Leppilampi, Samuli Vauramo
Valmistusmaa: Yhdysvallat, Liettua, Italia

Ilmestymisvuosi: 2011
Kesto: 86 min

- Shoot them in head.
- Why?
- To make sure.

 
 
Joukko amerikkalaisia sotilaita on tullut jatkosotaan suomalaisten avuksi ja mukana pyörii myös dokumenttia tekevä Selzman (Mark Wingett). Amerikkalaista eliittijoukkoa johtaa Martin Stone (Andrew Tiernan), jonka apumiehenä toimii sitten suomalainen luutnantti Laakso (Mikko Leppilampi), jolla on komennettavanaan myös suomalaisia. Pian joukko joutuu taisteluun venäläisiä vastaan, jonka aikana molemmilla puolilla tulee miestappioita, mutta suomalaiset ja amerikkalaiset perääntyvät ja leiriytyvät odottamaan yötä. Yöllä he näkevät jonkun harhailevan lähistöllä ja kun Laakso menee katsomaan lähempää, tämä joku osoittautuu kersantti Haloseksi (Antti Reini), jonka pitäisi olla kuollut ja pian joukon elossa olevat jäsenet saavat paeta eläviä kuolleita oikein tosissaan...

Toisin kuin Iron Skyn tapauksessa, johon tätä elokuvaa tuotannollisista syistä usein verrataan, tämän elokuvan katsomispäätökseen vaikutti nimenomaan sen kotimaisuusaspekti. Toki elokuvan tuottajamaat löytyvät vain Suomen ulkopuolelta, mikä tuli minulle aikamoisena yllätyksenä, mutta suomalaiset juuret elokuvalla on ja sijoittuukin tänne kotopuoleen. Elokuva on saanut kuitenkin sen verran nihkeitä arvosteluja, että ilman Suomi-kytköstä en välttämättä olisi mennyt tätä katsomaan. Toisaalta kauhuelokuvia ei koskaan ole liikaa tarjolla, varsinkaan kotimaisia sellaisia, joten sen puolesta elokuva olisi kiinnostanut taatusti, joskin toisaalta koko elokuva ei olisi päätynyt levitykseen, jos tätä ei miellettäisi suomalaiseksi. War of the Dead - Stone's War oli kuitenkin mainettaan hieman parempi tapaus.

Myönnettäköön, että elokuvan juoni oli melkoisen ohut, mutta en minä nyt tällaiselta kauhuleffalta moista juuri kaivannutkaan. Natsit ovat tehtailleet hyvin salaisia kokeita, joiden tuloksena syntyi zombeja ja sankarimme joutuvat lahtaamaan niitä samalla kuin pakenevat. Kuulostaa tietyiltä osin ihan Resident Evil -pelien meiningiltä ihan positiivisessa mielessä, vaikkei niissä natseja ollutkaan. Kyllähän tarinaan tuli vähitellen lisää sisältöä, vaikkakaan ei niin paljon, että sillä olisi ollut mitään merkitystä, mutta kun näennäisesti piti juontakin kuljettaa johonkin suuntaan, niin meni siinä sivussa. Uusia henkilöitä esiteltiin ja tietenkin sankareillemme vähitellen selvisi karu totuus koko hommasta (asia, joka tavallaan paljastettiin katsojalle jo lyhyessä prologissa). Vaikeaa ei kuitenkaan ollut arvata, kuka ainakin selviää elokuvasta hengistä. Se minua viehätti, että jossain vaiheessa zombeja vastaan taisteli samalla puolella suomalainen, venäläinen ja amerikkalainen.

Kun kysessä oli kuitenkin zombienlahtauspeli... -elokuva, niin toimintaahan tässä oli tämän tästä ja en voi käsittää, mitä tekijöiden päässä on voinut liikkua, sillä nämä toimintakohtaukset olivat elokuvan ehdottomasti suurin heikkous. ADHD-leikkauksilta vältyttiin, mutta kamera heilui niin sekavasti sinne tänne, ettei toimintakohtauksista saanut silti mitään selvää. Vaikka alussa keskityttiinkin näyttämään tätä suomalais-amerikkalaista yhteenliittymää, niin ekan taistelun alkaessa ei oikein saanut selvää, kummalta puolelta niitä ukkoja kaatuili milloinkin. Sama epäselvyys haittasi välillä Stonen kaksintaistelua loppupuolella. Zombienkin tullessa kamera poukkoili sinne tänne hämärtäen näkyvyyden, mikä ei todellakaan ollut hyvä juttu. Toki taiteilija saattaa olla sokea omalle luomukselleen, mutta siinä palaverissa olisin halunnut olla kärpäsenä katossa, missä tekijät ovat tulleet siihen tulokseen, että nämä toimintakohtaukset olivat onnistuneita. Jos ei ollut taitoa tehdä näyttävää toimintaa, niin olisivat pulittaneet vähän lisää ja hommanneet jonkun, joka sen homman taitaa.

Pelkäksi toiminnaksi elokuva ei kuitenkaan jäänyt, vaan väliin mahtui rauhallisempiakin jaksoja ja näistä jaksoista minä kyllä pidin. Ei elokuva tosiaan tarinallisesti tarjonnut mitään erikoista, mutta tunnelma oli kuitenkin elokuvan jonkinasteinen pelastaja, sillä sillä puolella elokuva kyllä maistui. Sopivan hämärää yhdistettynä ihan kelvolliseen jännitysmusiikkiin ei aiheuttanut varsinaista pelkoa taikka ahdistusta, mutta sai silti jatkuvasti miettimään, putkahtaisiko jostain lisää zombeja heti seuraavan nurkan takaa; asia, joka tekee näistä RE:n kaltaisista kauhupeleistäkin niin toimivia. Eihän niitä kunnolla yllättäviä zombien ilmaantumisia tullut, mikä peleissä aiheuttaa niitä parhaita säikähdyksiä, mutta siitä huolimatta loppuun asti asiaa tuli mietittyä. Tosin ihan kaikki tunnelmoinnitkaan eivät toimineet, mutta kuitenkin yleisesti ottaen tunnelman luomisessa onnistuttiin.

Yksi pienenpieni häiritsevä seikka oli se, että suomalaiset näyttelijät puhuivat vain englantia, mutta kun ottaa huomioon pääasialliset tuotantomaat, niin hyväksyttävissä sekin oli. Varsinkin, kun kukaan heistä ei solkannut sellaista rallienglantia, mitä vähän pelkäsin. Olen pitänyt Mikko Leppilammen julki-minäänsä jotenkin turhan siloposkisena ja hieman ärsyttävänäkin, mutta näytellä tyyppi kyllä osaa ja tässäkin elokuvassa hän oli mies paikallaan. Andrew Tiernan puolestaan oli kuin minkäkin tusinatoimintaelokuvan tähti, eikä siten aiheuttanutkaan tuntemuksia oikeastaan puolesta tai vastaan. Jouko Ahola kapteeni Niemenä oli ihan ok. Silti minusta ehkä parhaimman roolityön teki Samuli Vauramo (elokuvassa Samuel), joka esitti englantia venäläisittäin murtavaa Kolyaa. Toki Kolyastakin oli tehty jonkinasteinen supersotilas, mutta Vauramo esitti häntä ainakin minua kovasti miellyttäen.

Pisteitä: 3/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Mafiaveljet

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti