keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Project 1001, osa 214/1001: Butch ja Kid - Auringonlaskun ratsastajat

Alkuperäinen nimi: Butch Cassidy and the Sundance Kid
Ohjaus: George Roy Hill
Käsikirjoitus: William Goldman

Pääosissa: Paul Newman, Robert Redford, Katharine Ross
Valmistusmaa: Yhdysvallat

Ilmestymisvuosi: 1969
Kesto: 106 min

- Kid, there's something I ought to tell you. I never shot anybody before.
- One hell of a time to tell me!

 
 
Butch Cassidy (Paul Newman) johtaa pahamaineista Hole-in-the-Wall -rosvojengiä villissä lännessä ja hänen lähin ja uskollisin rikoskumppaninsa on Sundance Kid (Robert Redford). Butch on älykäs, joviaali ja humoristinen Kidin luottaessa nopeaan liipaisinsormeensa. Heidän jenginsä ryöstelee pankkeja ja junia ja he päättävät ryöstää saman junan, Flyerin, niin meno- kuin paluumatkallakin, mitä ei ole ennen tehty. Junan tehdessä paluumatkaansa kaikki ei kuitenkaan mene aivan odotetusti, sillä sen lisäksi, että he räjäyttävät kassakaappivaunun tuusannuuskaksi, Flyerin takaa tulee toinen juna, jossa on vain yksi vaunu, josta ampaisee ulos joukko hevosmiehiä, joiden tähtäimessä tuntuu olevan vain Butch ja Kid, joten nämä joutuvat toden teolla pakenemaan...

Taas on yksi aukko sivistyksestä täytetty tämän elokuvan myötä, sillä varmaankin johtuen lännenteemastaan en ollut tätäkään elokuvaa aiemmin nähnyt. Vähän samanlainen aukko minulla on ollut niin ikään elokuvan päätähtien Paul Newmanin ja Robert Redfordin kohdalla, sillä kummaltakaan en ole nähnyt kovinkaan montaa elokuvaa; Redfordin olen varmasti nähnyt parissa elokuvassa ja Newmanin ehkä yhdessä (Liekehtivä torni). Vaikka länkkäriteema elokuvassa onkin, niin en sulkenut lainkaan pois sitä mahdollisuutta, että tästä pitäisin, eikä Butch ja Kid - Auringonlaskun ratsastajat yhtään hullumpi ollutkaan.

En tiedä miksi, mutta elokuvan näkemättömyydestä huolimatta minulle oli piirtynyt mieliin - ehkä elokuvan nimestä - tämän olevan jonkinlainen mukava buddy movie ja sellainenhan tämä olikin, sillä vaikka ammuskelua villin lännen tyyliin vähän nähtiinkin, niin kuitenkin elokuva kertoi päällimmäisenä nimenomaan nimitähtiensä seikkailuista, jotka alun väitteestä huolimatta eivät vissiinkään ihan kaikki todellisiin tapahtumiin perustuneet. Elokuva kuvasikin tapahtumia lähinnä Butchin ja Kidin näkökulmasta, sillä montaa sellaista hetkeä ei ollut, milloin vähintäänkin jompi kumpi ei olisi ollut ruudussa. Ei siis ihme, että katsoja väkisinkin asettuu kaksikon puolelle, vaikka he olivatkin roistoja.

Vaikka länkkäriteema vähän epäilyttikin alussa, niin elokuva kuitenkin tarjosi ihan mukavaa viihdettä. Tähän auttoi eittämättä varsinkin Butchin viljelemät vitsikkäät heitot, joiden vuoksi elokuva toikin mieleen 1980-luvun toimintakomediat. Elokuva olisikin melkein käynytkin toimintakomediasta, vaikka olihan tämä enemmän seikkailu villin lännen maisemissa kuin varsinainen(toiminta)komedia. Elokuvan kiinnostavuuden kannalta tärkein juttu oli tämä pakomatka, joka muodosti tarinan rungon ja vaikka voisi luulla, ettei pelkkä pakenemisen kuvaaminen voisi olla viihdyttävää, niin tässä tapauksessa se kyllä oli siitäkin huolimatta, etten ainakaan minä liiemmin jäänyt katselemaan ympärillä olevia maisemia. Huomasin jossain vaiheessa jopa jännittäväni vähäsen kaksikon puolesta. Alussa tämä ryösteleminen ei voittanut puolelleen, mutta maisemanvaihdoksen jälkeen niitä ryöstöjäkin katseli mielellään. Muutenkin tämä maisemanvaihdos oli yllättävyydessään varsin piristävää ja jotenkin tykkäsin tästä puolesta enemmän kuin hetkistä ennen pakomatkan alkua. Yksittäisistä kohtauksista ehkä mieleenjäävin oli Kidin naisen Ettan (Katharine Ross) ensimmäinen kohtaus.

Kuvauksen suhteen elokuva oli kyllä pääsääntöisesti komeaa katsottavaa. Elokuvan alussa kunnioitettiin pienen lyhytfilmin lisäksi mykkäajan tuotoksia kuvaamalla elokuvaa lähes mustavalkoisesti niin, että valkoisen sijaan väritys oli hivenen kellertävää. Minusta ratkaisu oli ihan hauska, mutta juuri kun ehdin ajatella, että ei sitä tyyliä ehkä sittenkään ihan koko elokuvaa kestäisi, niin siirryttiinkin normaaliin väritykseen. Jossain vaiheessa elokuvaa tarinaa tai oikeastaan Butchin, Kidin ja Ettan matkantekoa vietiin eteenpäin niin ikään kellertävien kuvien kera, mutta siitä en jaksanut niin paljon innostua.

Ensimmäinen asia, minkä panin merkille katsellessani Paul Newmania, oli se, että ymmärrän täysin, miksi hän oli niin suosittu varsinkin 1960- ja 1970 -luvulla, sillä en ehtinyt edes panna merkille hänen näyttelijänkykyjään, kun tulin jo siihen tulokseen, että tuossa miehessä on karismaa vaikka miten; jos harrastaisin näyttelijäesittelyjä, varmaan tekisin sellaisen Newmanista. Lisäksi hän tuntui istuvan länkkärimaailmaan kuin nakutettu ja ellen tietäisi paremmin, voisi luulla, että hän on olltu nimenomaan westernien mies. En tiedä, kuinka realistisen kuvan elokuva antoi Newmanin esittämästä Butch Cassidystä, mutta Newman sai oikeasti uskomaan, että oikea Butch on ollut ihan samanlainen. Robert Redford ei millään meinannut saada osaa tästä leffasta, mutta ohjaajan George Roy Hillin käymän pitkällisen väännön jälkeen Redford kiinnitettiin toiseen pääosaan ja hyvä niin, sillä myös Redford teki mainion roolityön Sundancena. Kaiken lisäksi molempien kemiat pelasivat hyvin yhteen, joten heitä oli kiva katsella yhdessä.

Pisteitä: 3,5/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Butch ja Kid - nuoret hurjat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti