keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Night Visions: The Raid: Redemption

Alkuperäinen nimi: Serbuan maut
Ohjaus: Gareth Evans
Käsikirjoitus: Gareth Evans
Pääosissa: Iko Uwais, Joe Taslim, Doni Alamsyah
Valmistusmaa: Indonesia, Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2011
Kesto: 101 min

- Mitkä vauriot?

- Ei pahat. Kaksi huonetta.
- Ja 30 asukasta pitkin seiniä.

 
 
Tama (Ray Sahetapy) on julma huumebisneksiä pyörittävän rikollisjengin pomo, joka on niin poliisien kuin muidenkin rikollisjengien kauhu, ja joka on ottanut haltuunsa kokonaisen kerrostalon. Kerrostalo on korkea ja lähes kaikki sen asukkaat ovat rikollisjengin jäseniä, minkä vuoksi talon pitäisi olla valloittamattomissa. Jakartan poliisin eliittijoukoille on kuitenkin annettu tehtäväksi valloittaa tuo kerrostalo ja napata Tama ja tämän lähimmät apulaiset Mad Dog ja Andi (Yayan Ruhian ja Doni Alamsyah). Eliittijoukko on verrattain pieni ja sen jäsenet ovat Raman (Iko Uwais) tavoin aika kokemattomia ja joukkoa johtaa kersantti Jaka (Joe Taslim) sekä vielä häntäkin korkea-arvoisempi poliisiupseeri Wahyu (Pierre Gruno). He pääsevät suhteellisen vähin äänin rakennukseen, mutta Taman joukot ovat heitä vastassa...

The Raid: Redemption oli yksi festivaalin ainoista elokuvista, joista olin saanut, osin yrittämättä, minkäänlaista etukäteistietoa ja niinpä kun elokuva alkoi, muistin heti, että "Ai niin tää on nyt tää". En nyt enää muista, missä vaiheessa sitä tietoa tästä kaivoin, mutta luulisin, että siltä oli kohtuuvaikea välttyä, sillä elokuva tuntui olevan koko pääyön hehkutetuimpia tapauksia ja vielä ennen Lividin alkua järjestäjät mainostivat tätä sillä, että olisi typeryyttä jättää lippu ostamatta tähän leffaan. Vaikka itse tuosta edellä mainitusta elokuvasta ihan pikkiriikkisen verran enemmän pidinkin (sama pistemäärä kuitenkin), niin tuohon hypetykseen oli hyvin helppo yhtyä, sillä siinä missä Livid tuntui kuuluvan sarjaan "Juuri minun makuuni sopiva", niin The Raid: Redemption tuntui sellaiselta, että se vetoaa paljon laajemmalle yleisölle. Elokuva nimittäin oli melkoisen onnistunut taistelulajielokuva.

Vaikka elokuvassa oli paljon taistelukohtauksia, niin siinä oli myös ihan toimiva tarina, joka oli kuitenkin pidetty melko yksinkertaisena, jotta tarinallinen puoli ei olisi vienyt taisteluilta pääosaa. Niin eliittijoukon kuin Taman rikollisjenginkin osalta käytiin myös sisäistä kädenvääntöä pitkin elokuvaa, mikä toi kivasti lisää ulottuvuutta koko elokuvaan. Jotain kuvaavaa oli sekin, että kun elokuvan kaikki keskeiset hahmot oli esitelty, ei voinut millään muotoa päätellä, ketkä kaikki tyypeistä molemmilta puolin tulisivat selviämään hengissä ja kuolevien henkilöllisyyksillä oli paljon tekemistä itse tarinan kanssa, eikä uhreja siten ihan summamutikassa valittu. Tarinan osaltakin nähtiin kyllä yhtä jos toista ja useimmat tarinalliset jutut toimivat ihan hyvin, vaikka tämä ns. viattoman pariskunnan mukanaolo ei täysin miellyttänytkään. Sitten taas Taman harjoittama julmuus tuotiin todella hienosti julki jo heti tämän ensiesiintymisestä lähtien. Loppuratkaisu tiettyjen henkilöiden osalta oli kaiken nähdyn jälkeen hieno.

Kuitenkin se, missä elokuva erityisen hyvin loisti, oli nämä moninaiset toimintakohtaukset. Molemmat osapuolet olivat vahvasti aseistettuja, joten paljon satunnaista ammuskelua nähtiin. Alkupuolella nähty rappukäytäväammuskelu ei vielä oikein uponnut, mutta sen jälkeen elokuvan toimintaosuudet veivät mukanaan. Pelkkä pakeneminenkin oli oikein hienosti kuvattu. En ole mikään suuri taistelulajikuvauksien ystävä, mutta nyt nekin oli onnistuttu kuvaamaan harvinaisen hyvin. Poissa oli sellainen satunnaistappelun henki ja tilalla useimmiten oli nimenomaan aito kamppailu elossa pysymisestä. Toki yksi vastaan kaikki -taisteluissa oli samanlaista älyttömyyden henkeä kuin useimmissa muissakin harvoissa näkemissäni taistelulajileffoissa, mutta voi että kun nekin olivat hyvin kuvattuja. Kaukana olivat nyky-hollywoodilaiset ADHD-kohtaukset, vaan kohtauksista päinvastoin näki hyvin, mitä niissä tapahtui. Oli myös sellaisia yksittäisiä WAU-kohtia, jotka saivat oikeasti toivomaan kaukosäädintä, jotta olisin voinut katsoa pätkät uudestaan. Kokonaisuutena siis varsin jämäkkää ja tiukkaa toimintaa tarjoava elokuva, joka sai tällaisen vähän vähemmänkin toimintaleffoja kuluttavan puolelleen.

Näyttelijät tekivät kukin hyvää työtään, vaikka pari tyyppiä alkuvaiheessa tahtoikin mennä sekaisin ja nämä olivat Ramaa ja Jakaa näytelleet Iko Uwais ja Joe Taslim. Olihan heissä toisistaan erottavat piirteet sitten kun opin tunnistamaan heidät, mutta tosiaan ihan alussa sekoitinkin heitä toisiinsa. Hyvää työtä tekivät kuitenkin ja sattuneista syistä pidin erityisesti Uwaisista. Myös rikollispomo Tamaa esittänyt Ray Sahetapy teki oivan roolityön ja hahmon julmuuteen oikein tosissaan uskoi. Taman lähimmäisissä apulaisissa oli ehkä pientä tuttuuden makua, mutta siitä huolimatta varsinkin Mad Dogina nähty Yayan Ruhian oli mieleeni, eikä Andia näytellyt Doni Alamsyahkaan huono ollut.

Sanoin tuossa eräälle elokuvan myöskin nähneelle tutulleni, että jos elokuva olisi tehty jenkeissä yhtä laadukkaasti, käsissä olisi yleisesti ottaen yksi vuoden suurimmista toimintatapauksista ja minulle itselleni The Raid: Redemption oli jo sitä, vaikka täysiä pisteitä en antanutkaan (kertoo jotain toimintaleffojen kulutuksestani?). Itse asiassa en nyt muista, milloin viimeksi on tullut näinkin suoraa toimintaa tarjoava elokuva, joka olisi miellyttänyt näinkään paljon. Joka tapauksessa elokuva on tulossa Suomeenkin teatterilevitykseen, joten suosittelen tätä leffaa ainakin kaikille niille, joille toimintaleffat vähänkään uppoaa... ja miksei muillekin. Jenkki-remake on kanssa tulossa parin vuoden päästä, mutta en jaksa uskoa, että onnistuisivat yhtä hyvin toteutuksessa. No... jää nähtäväksi.

Pisteitä: 4/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Some Guy Who Kills People

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti