torstai 12. huhtikuuta 2012

American Pie: Luokkakokous

Alkuperäinen nimi: American Reunion
Ohjaus: Jon Hurwitz, Hayden Schlossberg
Käsikirjoitus: Jon Hurwitz, Hayden Schlossberg

Pääosissa: Jason Biggs, Alyson Hannigan, Chris Klein
Valmistusmaa: Yhdysvallat

Ilmestymisvuosi: 2012
Kesto: 110 min

- Were we just as obnoxious back in the day?

- No, we were more mature.

 
 
On kulunut 13 vuotta siitä, kun neitsyyden menettämisestä tuskailevat East Great Fallsin nuoret valmistuivat lukiosta ja nyt he viettävät aikuisen elämää kaukana kotoaan. Jim (Jason Biggs) on naimisissa Michellen (Alyson Hannigan) kanssa ja heillä on poika Evan (George Christopher Bianchi), mutta Jimin ja Michellen seksielämä ei oikein suju. Myös Kevin (Thomas Ian Nicholas) on omalla tahollaan naimisissa ja suunnittelee taloja. Oz (Chris Klein) on vanhan jengin menestynein tapaus, sillä hän on kuuma julkkis, jolla on kaiken lisäksi kuuma tyttöystävä Mia (Katrina Bowden). Finch (Eddie Kaye Thomas) puolestaan on kierrellyt maailmaa. Nyt he ovat palanneet kotikulmillensa luokkakokoukseen ja kuin sattumalta törmäävät toimistoapulaisena toimivaan Stifleriin (Seann William Scott), jota he eivät olisi välittäneet nähdä, ja joka porukasta ainoana ei ole juurikaan muuttunut vuosien aikana. Stifler saakin kaverukset viettämään kanssaan vanhojen aikojen kunniaksi unohtumatonta viikonloppua, mutta tavalla tai toisella myös menneisyyden haamut tulevat yhden jos toisenkin eteen...

Tuossa vajaa vuosi sitten tuli katsottua American Pie -sarjan niin sanotusti viralliseen jatkumoon perustuvat kolme ensimmäistä osaa, ja vaikka tässä välissä ilmestyneet puolispin-offit jäikin katsomatta, niin nyt kun alkuperäiset kaverukset ovat koolla neljättä kertaa, niin oli suorastaan loogista, että kävisin katsomassa tämänkin. Aika tiukille tosin veti, että pääsin näkemään tätä vielä, sillä täysin puskista tuli minulle elokuvan suosio, sillä mennessäni lippuluukulle noin kymmentä minuuttia ennen esityksen alkua oli jäljellä enää kolme vapaata paikkaa... eikä ollut tietääkseni edes Superpäivä. No, lippu tuli kuitenkin saatua ja leffa nähtyä, mutta ei American Pie: Luokkakokous mikään erityisen hyvä ollut, vaikkakin juuri ja juuri ihan kelpo.

Elokuva aloitetaan juuri oikealla tavalla eli näytetään, mitä kaveruksille nykyään kuuluu, mitä nyt Finchin seikkailut jätettiin hänen itsensä kerrottavakseen. Stifler puolestaan otettiin sisään elokuvaan ehkä hiukan liian varhain, sillä hänet olisi melkein voitu ottaa mukaan vasta siinä vaiheessa, missä nyt Finch. Minusta tämä alku leimasi hyvin koko elokuvan luonnetta, sillä porukan ollessa erillään ainoastaan Jimin (ja Michellen) touhuissa riitti kunnolla hauskoja tilanteita, vaikkakaan ei nyt ihan kaikkien osalta. Porukan muiden jäsenien puuhissa ei riittänyt ihan samalla tavalla potkua kuin Jimin jutuissa. Elokuva maistuikin selvästi paremmin silloin, kun tämä ydinporukka oli pääasiassa koolla, sillä vaikka Stiflerin hahmo ärsyttikin, niin hänen ansiostaan porukalle tapahtui yhtä jos toista älytöntö. Ei sillä, kyllähän pienin hymähtely seurasi mukana läpi elokuvan ja pieniä naurunpyrskähdyksiä tuli kanssa silloin tällöin, mutta jotenkin kuvaavaa oli se, että suurimmat naurut salissa aiheutti noin yleisellä tasolla erään möreä-äänisen miehen hitaanpuoleinen nauru. Alapäähuumori kukkii siellä täällä, mutta ehkä johtuen omasta iästäni yleensä minua nauratti nimenomaan silloin, kun ydinporukka Stifleriä lukuun ottamatta toi esille oman vanhenemisensa ja tekivät eroa teiniaikoihinsa. Varsinaisessa tarinassa ei tapahtunut (puoli)huvittavien kohtausten lisäksi mitään erikoista, vaikka yksi jos toinenkin hahmoista joutui kosketukseen ongelmiensa ja menneisyyksiensä kanssa, vaan luokkakokous toimi vain tekosyynä näyttää kaverusten uudelleen kohtaamista, missä ei sinänsä ollut mitään vikaa. Siinä sen sijaan vähän oli, että elokuva oli melkein kahden tunnin kestollaan ihan liian pitkä ja siinä vaiheessa, kun varsinainen luokkakokous starttasi, alkoi pientä puutumisen merkkiä jo näkyä. Kokonaisuutena kuitenkin ihan kiva jälleennäkeminen, mutta en jäänyt ainakaan varsinaisesti toivomaan seuraavaa osaa.

Minusta oli kivaa, että se vanha jengi oli saatu takaisin kokoon eli mukana olivat kaikki alkuperäisen trilogian kärkihahmoista. Näistä Jason Biggs Jiminä oli selvästi paras, sillä jotenkin hänen olemuksessaan on vain sellaista luonnollista hauskuutta, mikä välittyi sitten hänen hahmoonsakin. Myös Ozia näytellyt Chris Klein ja Kevinin roolissa nähtävä Thomas Ian Nicholas olivat ihan hyviä, vaikka eivät Biggsin veroisia olleetkaan. Seann Willian Scott oli roolissaan ihan yhtä ärsyttävä kuin aiemminkin, mikä tietenkin tarkoitti sitä, että Scott teki edelleen hyvää työtä. Alyssa Hannigan teki sitten Biggsin vanavedessä yhtä hauskan roolin Michellenä kuin ennenkin. Mukana sitten kulkevat totta kai Eugene Levyn esittämä Jimin isä sekä Jennifer Coolidgen esittämä Stiflerin äiti, kuten myös moni muukin alkuperäisestä trilogiasta tuttu hahmo, mitä nyt melko pienissä rooleissa, mutta kuitenkin.

Pisteitä: 3/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Livid?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti