tiistai 6. maaliskuuta 2012

Tappajahain kosto

Alkuperäinen nimi: Jaws: The Revenge
Ohjaus: Joseph Sargent
Käsikirjoitus: Michael De Guzman
Pääosissa: Lorraine Gary, Lance Guest, Mario Van Peebles
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1987
Kesto: 86 min

- Dad died of a heart attack!
- No. He died from fear. Fear of that shark.
 
 
Amityn entinen poliisipäällikkö Martin Brody on kuollut hain aiheuttamaan sydänkohtaukseen, mutta hänen poikansa Sean (Mitchell Anderson) jatkaa isänsä jalanjäljissä ja toimii apulaissheriffinä siinä missä Brodyn toinen poika Michael (Lance Guest) pitää perheineen majaa Bahamalla ja tutkii työkseen kotiloita. Kun Sean saa tiedon vedessä tiellä olevasta laudasta, hän lähtee poimimaan sitä ylös, mutta joutuukin hain hyökkäämäksi ja kuolee. Michael palaa Amityyn ja suostuttelee surunmurtaman äitinsä Ellenin (Lorraine Gary) lähtemään kanssaan Bahamalle ja lopulta Ellen suostuu. Ellen ei halua Michaelin eikä kenenkään muunkaan menevän veteen, vaikka Michael kuinka vakuuttaa, etteivät hait viihdy niin lämpimissä vesissä, mutta pian Michaelkin saa huomata, että hänen äitinsä varoitukset eivät olleet täysin turhia...

Katseluvuorossa neljäs ja joillakin määritelmin se viimeinen Tappajahai-elokuva, mutta koska IMDB ei ole asiasta samaa mieltä, en vielä itse mene julistamaan tätä nimenomaan viimeiseksi todelliseksi Tappajahaiksi, mutta huomenna on saattanut mieli muuttua tämänkin asian suhteen. Olen täysin varma siitä, että olin nähnyt sarjan kolme ensimmäistä osaa aiemminkin, mutta tämän neljännen osalta en mene sanomaan mitään suuntaan tai toiseen; voi olla, että olen tämän nähnyt, mutta voi myös olla, että en ole. Sarja oli kolmanteen osaan mennessä jatkanut loivaa alamäkeä, joten en lähtenyt tätä neljättäkään osaa katsomaan mitenkään erityisen luottavaisin mielin, ja vaikka elokuvaa ei missään nimessä voinut sanoa hyväksi, niin kyllä Tappajahain kosto nyt yhden illan viihteenä juuri ja juuri meni.

Täytyy heti myöntää, että pidin elokuvan suomenkielistä nimeä aluksi typeränä, sillä mielessäni otaksuin, että elokuvan alkuperäinen nimi viittaisi nimenomana kostoon tappajahain suuntaan, mutta näin ei ollutkaan. Sen sijaan elokuvan kantava teema toden totta on se, että tällä hailla olisi jotain henkilökohtaista Brodyja vastaan, sillä ovathan Brodyt onnistuneet tappamaan hain jos toisenkin. Kostonhimo on jopa niin valtava, että hai seuraa Brodyja Amitysta Bahamalle. Eihän tätä kostoteoriaa todistettu mitenkään, vaan asia jäi katsojan pohdittavaksi hahmojen sanomisten kautta, mutta niin kuitenkin haluttiin antaa ymmärtää ja tätä kostoteemaa käytettiin hyväksi myös elokuvan trailerissa ("This time it's personal").

Elokuvan typerästä lähtökohdasta huolimatta elokuva ei kuitenkaan ollut ihan niin huono kuin mitä tarinan puolesta olisi voinut olla, mutta se ei myöskään noussut kunnolla viihdyttäväksi missään vaiheessa. Kuitenkin elokuva eteni siinä mielessä tutulla kaavalla, että välillä hai hyökkäilee yhden jos toisenkin kimppuun, välillä sitä paetaan ja lopulta alkaa itse jahtausoperaatio, eikä tarinan lisäksi siinä ollut mitään sellaista, mikä olisi liiemmin vihastuttanut. Mitenkään jännittävästi elokuvaa ei ollut onnistuttu kuvaamaan ja itse asiassa elokuvan tunnelmallisimmasta musiikista vastasi se lopputeksteissä käytetty musiikki, mutta siitä huolimatta elokuvaa oli jotenkin helppo seurata. Eihän se oikein herättänyt tunteita puoleen tai toiseen, mutta kun ei ärsyttänytkään tai tylsistyttänyt varsinaisesti, niin ei tätä pohjapisteillekään voinut jättää. Toki pientä ärtymystä herätti Michaelin (hiljainen) käytös äitinsä uutta miesystävää Hoagiea (Michael Caine) kohtaan ja itse asiassa koko romanssin olisi voinut jättää vieläkin vähemmälle, mutta noin muuten ei paljon valitettavaa ollut, joskaan ei sitten kehuttavaakaan. Hai oli selvästi uskottavamman näköinen kuin edellisessä osassa, joten sekään ei aiheuttanut tahatonta komiikkaa. Elokuvaan tehtiin kaksi eri lopetusta ja minun käteeni osui se onnellisemman lopun sisältävä versio, eikä sekään nyt varsinaisesti huono ollut, vaan juuri ja juuri ihan kelpo.

Näyttelijätkin olivat mielestäni selvästi parempia kuin edellisessä osassa. Okei, Lorraine Gary uusii roolinsa Ellen Brodyna ja vaikka en hänestä tykännytkään sarjan toisessa osassa, miellytti hän tässä osassa selvästi paremmin. Lance Guest oli Michaelina niin ikään ihan tyydyttävä, vaikka hänen hahmonsa toikin välillä mieleen oidipuskompleksisen psykopaatin. Michaelin kollegaa Jakea näytellyt Mario Van Peebles oli hahmonsa kohtuupahasta suustaan huolimatta elokuvan harvoja väripilkkuja. Yllätyin hieman nähdessäni Michael Cainen tässä elokuvassa ja en paljon muuta sano hänen suorituksestaan kuin sen, että hän on näytellyt paremmin paremmissakin elokuvissa.

Pisteitä: 2,5/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Cruel Jaws

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti