keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Project 1001, osa 205/1001: Pelastakaa sotamies Ryan

Alkuperäinen nimi: Saving Private Ryan
Ohjaus: Steven Spielberg
Käsikirjoitus: Robert Rodat
Pääosissa: Tom Hanks, Tom Sizemore, Edward Burns
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1998
Kesto: 162 min

- I got a bad feeling about this one.

- When was the last time you felt good about anything?

 
 
Kapteeni John H. Miller (Tom Hanks) on toisessa maailmansodassa yksi Normandian maihinnousu -operaation upseereista. Heidän ryhmänsä nousee maihin Omaha Beachillä, jossa käydään hyvin raskas taistelu, jossa suurin osa liittoutuneiden sotilaista saa surmansa, mutta lopulta he pääsevät niskan päälle ja ottavat rannan haltuunsa saksalaisilta. Normandian maihinnousu oli suuroperaatio, jonka aikana tuhannet ihmiset saivat surmansa. Näin kävi myös erään kotiäidin Margaret Ryanin (Amanda Boxer) kolmelle pojalle, joten Yhdysvaltain armeija päättää osin imagosyistä saada Ryanin neljännen pojan, James Ryanin (Matt Damon), takaisin kotiin elävänä. Miller pistetään asialle ja hän kokoaakin kokoon ryhmän, jotka lähtevät, hieman vastentahtoisesti, suorittamaan heille määrättyä tehtävää, mutta paljon ehtii tapahtua ennen kuin he pääsevät Ryanin luo...

Tuossa alkuvuodesta taisin vähän povailla tästä vuodesta tulevan jonkin sortin 1001 elokuvaa, jotka jokaisen on nähtävä edes kerran eläessään -kirjan elokuvien katselujen huippuvuosi (vaikka puhuinkin Project 1001 -kohdassa "ensi vuodesta", tarkoitin tätä vuotta), minkä ei luulisi olevan totta tämän alkuvuoden perusteella, sillä en ole ehtinyt kovinkaan montaa 1001-elokuvaa vielä katsoa. Nyt asiaan tulee kuitenkin iso muutos, sillä nyt tästä edespäin kesätauko unohtaen tulee 1001-elokuvia katseltua vähän joka väliin ja harva se viikko ja tämä tilanne jatkuu aina syksyyn asti, jolloin taas odottaa vuoroaan "se virallinen 1001-putki" eli katson kaikki viime vuonna samaan aikaan hankkimani 1001-elokuvat suurin piirtein perätysten.

Tämän 1001-elokuvien tulvan saa aloittaa Pelastakaa sotamies Ryan, jonka olen nähnyt kokonaan tasan kerran aiemmin ja minulla on vähän sellainen tutina, että olisin käynyt katsomassa elokuvan ihan leffateatterissa, mihin käyntiin minulla olisi juuri ja juuri riittänyt ikää, mutta jos en siellä, niin 1990-luvun puolella kuitenkin. Mikään sotaelokuvafanaatikko tai edes lähelle sitä en ole enkä ole oikein koskaan ollutkaan, mutta Spielbergin vuoksi elokuva on silloin aikoinaan kiinnostanut. Kuitenkin muistan katsoneeni jälkeen päin ainakin jonkin verran tv-esityksiä, mutta luulenpa, että Ryan-kanava on ollut silloin vain taustalla päällä ennen kuin olen alkanut tehdä jotain muuta. Koska en ole sotafilmatisointien suurimpia ystäviä, vähän pelkäsin, etten tykkäisi tästä senkään vertaa mitä silloin joskus, mutta Pelastakaa sotamies Ryania olikin ihan kiva katsella.

Paljon en elokuvan kulusta muistanut, mutta kaksi kohtausta oli jäänyt elävästi mieleen ja toinen näistä oli tämä alun maihinnousukohtaus, joka tuntui siltä kuin siihen olisi upotettu tyyliin puolet elokuvan budjetista (näin ei ollut). Kohtaus kestää nimittäin yli 20 minuuttia ja sen aikana ei paljon muuta ehdi tapahtua kuin sotimista sotimisen perään ja iso joukko liittoutuneita saa surmansa. Kuvaus tuntuu erittäin realistiselta ja ilmeisesti kohtaus onkin saanut kiitosta realististisuudestaan. Itsekin olin vähän huuli pyöreenä ja ajattelin kohtauksen näyttävän todella aidontuntuiselta samalla kuitenkin miettien, että onko se voinut olla todellakin noin suurta teurastusta; Normandian maihinnousu nimittäin oli liittoutuneiden osalta menestys, mutta tämän kuvatun Omaha Beachin osalta niin ei voinut ajatella, vaikka liittoutuneet niskan päälle pääsivätkin. Tämä oli oikeastaan koko elokuvan vaikuttavin kohtaus ja siten olikin hieman sääli, että se nähtiin näinkin alussa. Tätä tehokeinoa käytettiin myöhemminkin hyödyksi, mutta tykkäsin siitä, että taistelujen aikaan oli käytetty käsivarakameraa ihan vain siksi, että saatiin aikaan suurempaa kaoottisuuden tuntua.

Alkukohtauksen jälkeen päästäänkin käynnistelemään itse varsinaista tarinaa eli Ryanin etsintää. Toki elokuvaa voisi syyttää ehkä hieman turhasta sentimentaalisuuden haeskelusta, mutta itse ainakin koin, ettei Ryan itsessään ollut elokuvan kokonaisuuden kannalta mitenkään tärkeässä osassa. Ennemminkin Ryanin etsintä tuntui vain tekosyyltä, jotta päästäisiin esittelemään yhtä näkemystä siitä, millaista sodankäynti oli isojen taistelujen ulkopuolella. Siten elokuvasta muodostuikin oikeastaan eräänlainen matkakertomus, jossa matka vain tapahtuu keskellä sotaa. Kapteeni Millerin ryhmä etenee sotatantereella välillä rauhassa, mutta välillä joutuen myös keskelle satunnaistaisteluja, mutta tämä matkanteko ei vain vienyt mukanaan lähellekään siinä määrin kuin alkukohtaus. Kyllähän sitäkin nyt katsoi, mutta vaikka olikin odotettavissa satunnaisia miestappioita, niin pääosin kuitenkin tiedossa oli, että Millerin ryhmä pääsisi lopulta määränpäähänsä. Joukon jäsenet eivät olleet ihan niin eri muotista valettuja kuin mitä monesti halutaan kuvata, mutta silti ryhmän keskinäinen dynamiikka toimi niin, että pystyi kuvittelemaan heidän lepohetkien aikana käytyjen keskustelujen kaltaisia asioita kerrotun oikeastikin. Loppuun oli säästetty vielä yksi taistelu, joka loi ihan kivan kontrastin alun taistelulle, sillä nyt liittoutuneiden sotilaita oli vain pieni joukko eli Millerin ryhmä plus toinen joukkue, mutta silti taistelua kuvattiin lähes yhtä kauan kuin Omaha Beachin tapahtumia, ja tässäkin taistelussa riitti hieman yllättäen mielenkiintoa.

Näyttelijöistä ei oikeastaan yksikään onnistunut yli odotusten, mutta jokainen kärkinäyttelijöistä tuntui tekevän ihan perusvahvaa jälkeä, mitä toki sopii odottaakin Spielbergin elokuvan näyttelijöiltä. Tom Hanks oli perusvahva itsensä pääosin vakavamielisenä kapteenina ja silloin harvoin kun Miller tunteitaan osoitti, oli Hanks hyvä myös silloin. Hanksin jälkeen eniten seurasin ehkä Jeremy Daviesin otteita, mutta tämä johtui osin siitä, että Daviesilla oli kyseenalainen kunnia olla elokuvan "mistä mä tunnen ton?" -henkilö, sillä mietin kysymystä pitkin elokuvaa (vastaus oli Lostissa). Toki Daviesillä oli etenkin lopputaistelussa ihan vahva rooli ja siten nousikin esiin ja vielä positiivisessa mielessä. Noin muutenkin Millerin joukkueen miehiä näytelleet tekivät hyvää työtä. Matt Damon oli James Ryanina ihan hyvä kanssa. Mukana menossa: Vin Diesel, Harve Presnell (Face/Off - kahdet kasvot) Tom Sizemore (Syntyneet tappajiksi), Giovanni Ribisi (Frendit, Avatar), Ted Danson (3 miestä ja baby), Paul Giamatti (Sideways) ja Bryan Cranston (John Carter).

Olisin periaatteessa hyvällä omatunnolla voinut antaa elokuvalle minkä tahansa pistemäärän 3-4 väliltä, sillä siinä missä elokuva ei aiheuttanutkaan tunteita oikein suuntaan tai toiseen, mikä olisi puoltanut kolmea pistettä, niin vaikka elokuva oli yli kaksi ja puoli tuntia pitkä, niin siitä huolimatta aika meni kuin siivillä, minkä vuoksi en millään voinut jättää pistemäärää niin alhaiseksi. Sitten taas ihan neljääkään tähteä en voinut antaa johtuen juurikin tästä tunteiden herättämättömyydestä, joten koinkin elokuvan olevan jotain näiden kahden pistemäärän väliltä ehkä hivenen neloseen kallistuen.

Pisteitä: 3,5/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Ota kiinni jos saat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti