maanantai 20. helmikuuta 2012

Wayne's World

Alkuperäinen nimi: Wayne's World
Ohjaus: Penelope Spheeris
Käsikirjoitus: Mike Myers, Bonnie Turner, Terry Turner
Pääosissa: Mike Myers, Dana Carvey, Rob Lowe
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1992
Kesto: 90 min

- So, do you come to Milwaukee often?
- Well, I'm a regular visitor here, but Milwaukee has certainly had its share of visitors. The French missionaries and explorers were coming here as early as the late 1600s to trade with the Native Americans.
- In fact, isn't "Milwaukee" an Indian name?
- Yes, Pete, it is. Actually, it's pronounced "mill-e-wah-que" which is Algonquin for "the good land."

 
Illinoisissa sijaitsevassa Aurora-nimisessä kaupungissa Wayne Campbell ja Garth Algar (Mike Myers ja Dana Carvey) tekevät omaa tv-ohjelmaansa Waynen vanhempien talon kellarista käsin, mutta show näkyy vain Auroran asukkaille. Ohjelmassa ei ole hirveästi järjen hiventäkään, mutta teinit tuntuvat tykkäävän siitä, joten kun tv-yhtiön markkinointimies Benjamin Kane (Rob Lowe) bongaa ohjelman ja kuulee sen suosiosta, päättää hän yrittää saada kaksikon isommalle tv-kanavalle. Benjamin saakin Waynen ja Garthin siirtymään uudelle tv-kanavalle suuren palkkion saattelemana. Siinä sivussa Benjamin etsii ohjelmalle sponsoria ja sellainen saadaankin arcade-pelihallia pyörittävästä Noah Vanderhoffista (Brian Doyle-Murray) neuvottelematta Waynen ja Garthin kanssa. Kun sitten Benjamin vielä yrittää vokotella Waynen tuoretta tyttöystävää Cassandraa (Tia Carrere), onkin soppa jo valmis...

Nyt täytyy tehdä ehkä jopa nolo paljastus. En ole varma, olenko nähnyt tämän vai jatko-osan, mutta vahvasti epäilen, etten ole molempia nähnyt. Tämä ei ollut se nolo paljastus. Oli miten oli, niin jomman kumman elokuvan näkeminen sijoittuu viimeistään 90-luvun puolivälille elokuvan tullessa ensimmäistä kertaa televisiosta. Tämäkään ei ole se nolo paljastus. Nolona voi sen sijaan pitää ehkä sitä, että vaikka elin tuolloin varhaisteinivuosia, jolloin kaikenlaiset päättömyydet hauskuuttivat, niin näistä elokuvan kaveruksista en pitänyt sitten lainkaan, mikä selittäneekin sitten sen seikan, etten ole välttämättä molempia elokuvia nähnyt, jos sitä toistakaan ihan kokonaan. Elokuvat kuuluivat kuitenkin 90-luvun alkuvuosien suosituimpien komedioiden joukkoon, joten olihan minunkin otettava nämä leffat vihdoin kunnon tarkasteluun, jos vaikka olisin päässyt siitä turhasta tiukkapipoisuudesta eroon. Näin ilmeisesti pääsi myös käymään, sillä minähän jopa viihdyin Wayne's Worldin seurassa.

Elokuvassa on jokin tarinantapainen, jossa päähenkilöt pääsevät kokeilemaan onneaan isommalla tv-kanavalla. OIkeastaan alkukohtauksesta lähtien oli elokuvan pääjuoni kovin selvä, joten se ei juuri yllätyksiä tarjonnut, eikä juoneen tullut kauheasti lisää yllätyksiä Waynen löytäessä tyttöystävän Cassandrasta. Siten varsinaista tarinaa viedäänkin kovin tutuin oloisesti eteenpäin kepeissä tunnelmissa sellaisen pikkuhuumorin kera, joka tämän tästä pisti hymyilyttämään, mutta vain harvoin naurattamaan. Tähän kepeyteen vaikutti eittämättä se seikka, että vaikka Wayne ja Garth olivat molemmat ulkoiselta habitukseltaan kovinkin luuserin oloisia, niin tässä elokuvan maailmassa he olivat suuria julkkiksia ja nimenomaan vain positiivisessa mielessä, mikä poikkesi piristävästi useimmista komediallisista luuserikuvauksista. Lisäksi se seikka, että kaksikko, ja välillä joku muukin, puhui suoraan kameralle ihan kuin kyseessä olisi joku mokumentti vaikka näin ei ollut, oli ihan hauska läppä. Tarinan puolesta elokuva oli loppuratkaisuun asti kuitenkin sen verran simppeli, että sitä oli ihan kiva seurata, mutta ei sen enempää. Elokuvan jälkeen kyllä pisti mietityttämään, oliko monet minunkin viljelemät ilmaukset peräisin nimenomaan tästä elokuvasta.

Onneksi elokuvalla oli tarjota paljon muutakin. Jo elokuvan alkuvaiheessa tuli mieleen, että jotkin kohtauksista tuntuivat hyvin sketsimäisiltä ja mieleen tulikin,  etteivät vain nämä hahmot perustuisi jonkin sketsisarjan hahmoihin ja kas, olin oikeilla jäljillä, sillä hahmot oli nähty aiemmin jo Saturday Night Live -ohjelmassa; täytyykin illan elokuvan jälkeen katsella niitä pätkiä, jos löytyisi. Elokuva ei ollut pelkkää sketsistä toiseen siirtymistä, vaan juuri sopivissa määrin silloin tällöin niin, että ne limittyivät hauskasti elokuvan tarinaan, ja en voi muuta sanoa kuin sen, että nämä sketsit rokkasivat useimmiten täysillä. Oli kyse sitten Queenin Bohemian Rhapsodyn laulamisesta, sponsoreiden vastustuksesta tai aivan hulvattomasta loppuratkaisuvitsistä, niin nämä sketsit naurattivat siinä määrin, että niiden takia elokuva olisi voinut ansaita paljon isommatkin pisteet, mutta kun tosiaan päätarina oli tasoa "ihan kiva", niin en voinut niin sitten tehdä. Elokuvan parhaista hetkistä on kiittäminen Alice Cooperia, enkä tosiaan tarkoita hänen musiikillista puoltaan. Lisähauskuutta minulle toi tämä poliisisketsi, jonka sisältävän vitsin tunnistin jo ensisekunneista lähtien ennen kuin vitsi edes paljastettiin.

Pääkaksikkoa Waynea ja Garthia esittäneet Mike Myers ja Dana Carvey lisäsivät jo elokuvan alussa tätä sketsimäistä fiilistä, sillä heidän hahmonsa oli tosiaan hyvin sketsisarjamaisesti ylivedettyjä, minkä vuoksi vielä elokuvan alettua ajattelin, että tuleeko tästä sittenkään mitään. Koska hahmot olivat tarkoituksellisen ylivedettyä, pääsin tästä asiasta hyvin nopeasti yli ja sen jälkeen kaksikon menoa oli ilo katsoa, varsinkin kun kaksikon roolit oli hyvin määritelty. Myersin Wayne oli kaksikosta selvästi se puheliaampi, kun taas Carveyn Garth tyytyi monin paikoin vain vääntelemään naamaansa, mikä sopikin Carveylle oikein mainiosti. Benjamin Kanea näytellyt ja esimerkiksi Tukikohdasta tuttu Rob Lowe oli hänkin loistavassa vedossa. Mukana menossa: Mike Hagerty (Frendit), Robert Patrick, (Salaiset kansiot), Ed O'Neill (Pulmuset), Tia Carrere (Ihmemies MacGyver) ja Lara Flynn Boyle (Twin Peaks).

Pisteitä: 3,5/5
 
Seuraavana arvosteluvuorossa: Wayne's World 2

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti