keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Project 1001, osa 202/1001: Minun Afrikkani

Alkuperäinen nimi: Out of Africa
Ohjaus: Sydney Pollack
Käsikirjoitus: Kurt Luedtke
Pääosissa: Meryl Streep, Robert Redford, Klaus Maria Brandauer
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1985
Kesto: 154 min

- You've ruined it for me, you know.
- Ruined what?
- Being alone.

 
 
Vuonna 1913 varakas Karen (Meryl Streep) matkustaa Tanskasta Keniaan solmiakseen sinne sijoittuneen Bror Blixenin (Klaus Maria Brandauer) kanssa järkiavioliiton ja näin Karenista tulee Karen Blixen. Matkallaan tulevan miehensä luo Karen tapaa norsunluita  metsästävän Denys Fihch Hattonin (Robert Redford), jonka vuoksi koko juna pysäytetään keskellä ei mikään, mikä viehättää Karenia. Afrikkaan Karenin on houkutellut eksoottisen paikan lisäksi mahdollisuus karjanhoitoon, mutta päästyään sinne hän saa kuulla Brorin päättäneen sittenkin keskittyä kahvinviljelyyn, vaikka kahvi menestyykin heikosti niin korkealla. Karen ryhtyykin viljelypuuhiin samalla kun Bror lähtee pitkille metsästysreissuille. Yhteisen tuttunsa Berkeley Colen (Michael Kitchen) kautta Karen sitten tapaa tämän tästä myös Denysiä ja vähitellen heidän välilleen syntyy muutakin kuin pelkkää ystävyyttä...

En tiedä, onko tämä noloa vai ei, mutta kaikista vajaa vuosi sitten tutulta ostamistani leffoista (hän kun myi leffansa pois) Minun Afrikkani oli minulle ennakkoon vähiten tuttu. En ole varma, olinko edes elokuvan nimeä kuullut ennen, mutta pidän mahdollisena sitä, että en välttämättä. Silloin kun tutkistelin niitä myynnissä olleita leffoja (niitä oli useampi sata), niin varmasti ostopäätöksen sai aikaan Meryl Streep, kukapa tai mikäpä muukaan. Yhtenä näiden elokuvien valintaperusteena oli toki myös olemisen 1001 elokuvaa -listalla, joten kun ehkä hieman yllättäenkin bongasin elokuvan myös siitä, niin eihän tätä voinutkaan kuin hommata itselleni. Sittemminhän opin myös sen, että elokuva voitti peräti seitsemän Oscar-pystiä ja minä en tosiaan ollut kuullut siitä aiemmin! No, eräs tuttava luonnehtikin elokuvaa yhdeksi hienoimmaksi näkemäkseen elokuvaksi, mutta ihan samaa fiilistä Minun Afrikkani ei tehnyt, mutta oli kuitenkin ihan mukavaa katseltavaa.

Elokuvan aluksi nähdään välähdyksiä tulevista tapahtumista, mutta koska Denyskään ei hyväksyisi moista tarinankerrontaa, lähtee Karen Blixen kertomaan tarinaansa aivan alusta niistä hetkistä lähtien, mitkä edesauttoivat Blixenin päätöstä lähteä Afrikkaan. Sitten siirrytäänkin Kenian halki kulkevaan junaan, jossa samalla nähdään ihan komeita maisemia ja samalla pistetään käyntiin tämä Karen ja Denys -kuviokin. Kuitenkin Denys jää selvästi taka-alalle, kun elokuva keskittyy puimaan Karenin ja Brorin alkuaikoja Afrikassa ja sitä, kuinka Bror jättää Karenin pitkiksi ajoiksi yksin palvelijoiden ja viereisen heimon keskuuteen. Karenin sopeutumista niin uuteen asuinseutuunsa kuin ajanviettopuuhiin oli jollain tapaa mielenkiintoista katsella ja mielenkiintoa tuli jollain tapaa lisää, kun Karen alkoi kahvinviljelypuuhien lisäksi myös hoitamaan niitä heimon jäseniä. Tämä kiinnostavuus oli ehkä jopa vähän yllättävää, sillä elokuva ei tarjonnut mitään suuria juonenkäänteita tai tapahtumia, vaan elokuva eteni melko tavallisten askarien keskellä Karenin näkökulmasta vain hyvin erilaisessa ympäristössä (tuli mieleen äskettäin näkemäni The Descendants). Lisäksi ensimmäinen maailmansota ja sen vaikutukset Afrikan tapahtumiin kiinnosti jo pelkästään historiallisessa mielessä, vaikka sitä ei loppujen lopuksi niin paljon käsiteltykään. Kuitenkaan ainakaan minulla puhti ei tahtonut riittää ihan loppuun asti, sillä vaikka varsinaisia kyllästymisen merkkejä en itsessäni havainnutkaan, niin silti se tarinan vetävyys hieman laski elokuvan loppupuolella; ehkä olin odottanut Karenin ja Denysin romanssista paljon intohimoisempaa tai räiskyvämpää, mene ja tiedä. Elokuva oli mielestäni ehkä ihan hitusen liian pitkä, mutta ei niin paljon, että se ainakaan liiaksi olisi vaikuttanut jaksamiseen. Kokonaisuutena siis ihan mukiinmenevä elokuva, joka oli kuitenkin omaan makuun lähempänä kolmea kuin neljää pistettä.

Tiesin elokuvan perustuvan tositapahtumiin, kiitos parturini joka valaisi asiaa kun Meryl Streepistä tuli puhe (heh), tai vähintäänkin Karen Blixenin omiin matkakertomuksiin, mutta itse henkilöä en uskonut tietäväni ennen kuin joskus puolenvälin tietämillä yhdistää nimet Karen ja Bror Blixen ja saada tulokseksi Karen Blixenin (saatettiin se mainita alussakin, mutta en osannut kiinnittää huomiota), jonka nimenä kyllä tunsin, mutta en tekojaan tai ammattiaan. Koska elokuva oli tehty Blixenin matkakertomusten pohjalta , niin elokuvassa oli kokonaan väistetty kysymykset valkoisten kolonialistien mustia kohtaan harjoittamasta rasismista, mikä sopi ainakin minulle ihan hyvin, sillä ei tämän elokuvan ollut tarkoitus ollakaan kuvaus rasismista, vaan kertoa nimenomaan Blixenin Afrikan-vuosista. Tietenkin jos Pollack olisi kertonut tarina ihan kuin ulkopuolisesta näkökulmasta, asian mainitseminen olisi häirinnyt, mutta näin ei juurikaan.

Meryl Streep oli oma perusvarma itsensä. Tällä kertaa hän ei suorastaan häikäissyt suorituksellaan, mutta oli siitä huolimatta hyvä, enkä epäile hetkeäkään, etteikö hän olisi omaksunut Karen Blixenin maneereita todella tarkasti. Vertailukohtaa aitoon Blixeniin minulla ei ole, mutta ainakin puhetavasta päätellen Streep on selvästi sisällä roolissaan. Robert Redfordkin tekee kanssa ihan hyvää työtä ja täytyykin nyt samalla tunnustaa, että tämä taitaa tosiaan olla ensimmäinen elokuva, jonka Redfordilta näin; Hevoskuiskaajaa yritin joskus katsoa, mutta kesken jäi. Bror Blixeniä näytellyt Klaus Maira Brandauerilla on kuulemma aika säväyttävä tapa näytellä, mutta ei se ruudulla näkynyt, vaan melko tavalliselta aviomieheltä hän vaikutti, eikä varmasti jää mieleen. Michael Kitchen oli sitten jo vähän eläväisempi Berkeley Colena. Mukana menossa: Michael Gough (Batman).

Pisteitä: 3,5/5

Satunnainen hauska fakta matkan varrelta: Joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta katson leffat ostojärjestyksessä ja tuossa syksyn alkaessa uteliaisuus voitti ja rupesin laskemaan, mikä elokuva olisi se Project 1001:n 200. elokuva ja tämähän sieltä tuli. Siinä samassa mieleen tuli tuonne ylös "esipuheeseen" kirjoittaa, kuinka kukaan ei varmasti usko, että tämä virstanpylväs saavutettiin täysin sattumalta Meryl Streepin elokuvalla ja tuskin maltoin odottaa, että pääsen kirjoittamaan sen. Noh, sitten syksy eteni ja näin pari 1001-elokuvaa leffateattereissa, joten ne sitten pilasivat tämän minusta ihan hauskan sattuman (joo, huumorini on outoa). No höh!

Seuraavana arvosteluvuorossa: Tanssii susien kanssa / Turvatalo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti