lauantai 28. tammikuuta 2012

Rautarouva

Alkuperäinen nimi: The Iron Lady
Ohjaus: Phyllida Lloyd
Käsikirjoitus: Abi Morgan
Pääosissa: Meryl Streep, Jim Broadbent, Susan Brown
Valmistusmaa: Iso-Britannia, Ranska
Ilmestymisvuosi: 2011
Kesto: 105 min

- It used to be about trying to do something. Now it's about trying to be someone.


Margaret Thatcher (Meryl Streep), Iso-Britannian entinen pääministeri, viettää vanhuuspäiviään edelleen hyvin vartioituna, vaikka hän toisinaan pääseekin livahtamaan vartijoiltaan käydäkseen lähikaupassa. Hänen miehensä Denis (Jim Broadbent) on kuollut vuosia sitten, mutta edelleen hän pitää miehensä tavaroita kaapeissaan, minkä lisäksi hän näkee miehensä jatkuvasti ympärillään. Hänen ympärillään häärää myös palvelusväkeä, mutta kun hän jää yksin, hän palaa muistoissaan pääministeriaikoihinsa, vaikka hänen alkutaival olikin varsin kuoppainen, sillä kukaan ei tahtonut ottaa tätä naista turhan vakavasti, missä he tekivät lopulta suuren virheen...

Kuulun siihen ikäpolveen, joka ei koskaan pienenä tullut kiinnittäneeksi huomiota Margaret Thatcheriin ja itse asiassa ensimmäinen britti-pääministeri, jonka opin tuntemaan, oli Tony Blair. Silti olen odottanut tätä elokuvaa ihan kiitettävän tovin ja ehdinpä viime keväänä jo salaa toivoa, että elokuva ehtisi Sodankylän elokuvajuhlille ja toisi mukanaan Meryl Streepin, mutta... ei sitten! Meryl Streephän se totta kai oli pääsyy siihen, miksi olin tämän halunnut nähdä. Odottelussa ei kuitenkaan ollut kyse sellaisesta valtavasta hypetysodottamisesta, niin kuin oli aikoinaan esimerkiksi Inceptionin kohdalla, vaan pitkä odotus johtui enemmänkin siitä, että siitä nyt oli vain sattunut tihkumaan tietoja jo kovin varhaisessa vaiheessa. No, odotus pääosin palkittiin, sillä Rautarouva oli mielestäni varsin hyvä elokuva.

En tosiaan Thatcherista juuri mitään tiennyt, mitä nyt sen, että hän oli verrattain ristiriitainen hahmo, joten siksikin lähdin katsomaan tätä varsin kiinnostuneena. Leffa alkaa nykypäivästä, jossa näytetään dementoitunutta Thatcheria kodissaan ja vähän sen ulkopuolellakin ja mukana seilasi myös Denis, johon liittyi pienenpieni yllätyskin tässä nykyajassa. Vähitellen sitten siirrytään niihin muisteloihin, jotka alkavat toisesta maailmansodasta ja jatkuvat sitten Thatcherin pyrkimisestä mukaan politiikkaan. Toisin kuin ehkä olisin toivonut, pelkästään takaumissa ei kuitenkaan vietetä aikaa, vaan vähän väliä siirrytään takaisin nykyaikaan, jossa välillä Thatcher juttelee miehelleen ja välillä muistelee asioita itsekseen, mutta toisaalta sitten nämä nykyisyyden kuvaukset toivat ainakin vähän lisää tietoa Thatcherin sielunmaisemasta, joten siinä mielessä ne puolustivat paikkaansa. Mielenkiintoisinta antia elokuva tarjosi kuitenkin näissä takaumissa, joiden aikana nähdään Thatcher kipuamassa ylöspäin niin sanotusti miesten hallitsemalla politiikan kentällä (tätäkin oli kyllä liioiteltu) ja kun Thatcher lopulta sinne huipulle pääsee, niin sinnekin mahtuu monituisia kiinnostavia ja jopa yllättäviäkin hetkiä. Näiden muisteluiden päätös johti nykyajassa ehkä turhaan sentimentalisuuteen, mutta kiitos oivan näyttelijätyön sekään ei liiemmin häirinnyt. Streep oli maskeerattu niin Thatcherin näköiseksi kuin olla ja voi, enkä siten ihmettelekään, että elokuvan maskeeraus on ehdolla parhaan Oscarin saajaksi ja epäilenpä, että hyvin toteutettu maskeeraus olikin syynä siihen, että vanhaa Thatcheria näytettiin näinkin paljon.

Voi johtua nuoresta iästäni eli siitä, etten Thatcheria muista, että pidin elokuvaa varsin kiinnostavana, sillä elokuva tarjosi minusta oivan kurkistusreiän Thatcherin uraan ja lisäksi koko elokuvassa oli hienoa se, että se kertoi todellisesta henkilöstä, joka ei kuitenkaan ollut vain kaikkien rakastama sankari, vaan toimillaan vahvojakin tunteita puoleen ja toiseen herättänyt pääministeri. Kuitenkin elokuva oli sen verran sirpaleinen, enkä nyt tarkoita nykyajan ja menneisyyden välillä hyppimistä, että pystyn hyvin kuvittelemaan, että Thatcherin aikaa seuranneet eivät tästä elokuvasta niin paljon saa irti. Thatcherin ura päivänpolitiikassa oli kuitenkin sen verran pitkä, että nyt tunnuttiin raapaisemaan vain pintaa ja ottamaan mukaan tapahtumia ja kriisejä sieltä täältä, eikä suinkaan käymään Thatcherin uraa kattavasti läpi. Tästä pääsenkin sitten siihen ainoaan todelliseen isoon miinukseen, jota en usein sano: elokuva oli ihan liian lyhyt. Sinänsä toki näitä dementoituneen Thatcherin kohtauksia olisi voitu vähentää, mutta sillä nyt ei ollut niin väliä, kunhan nyt Thatcherin poliittista uraa olisi näytetty tyyliin vähintään puoli tuntia enemmän ja miksei ehkä kauemminkin. En vain saata uskoa, että tässä elokuvassa tarjottiin kaikki kiinnostavat hetket Thatcherin elämästä ja urasta pääministerinä.

Elokuvan jälkeen rupesin pohtimaan, että olisinko mennyt katsomaan sen, jos siinä ei olisi ollut Meryl Streepiä pääosassa ja sen verran minäkin olen kiinnostunut historiallisista hahmoista, että olisin ihan hyvin saattanutkin niin tehdä, joskin en jaksa uskoa, että ilman Streepin kaltaista tähteä elokuvaa olisi saatu teattereihin asti ainakaan täällä Porissa. En tietenkään olisi innostunut elokuvasta etukäteen niin valtavasti ilman Streepiä, mutta jos elokuva olisi saanut yhtään samankaltaisia arvioita kuin mitä nyt oli ilmeisesti saanut, niin varmasti olisin ollut tarpeeksi utelias näkemään myös tämän elokuvan.

Nii-in... jos sitten siirtyisi siihen pääasiaan eli Meryl Streepiin. Ette varmaan usko tätä, mutta hän tekee mielestäni aivan loistavan roolityön Margaret Thatcherina. Tosin vasta jälkikäteen vertailin Streepin Thatcheria ja aitoa Thatcheria toisiinsa ja yhdennäköisyys oli musertava, mutta jo se, että Streep ei näyttänyt elokuvan aikana tippakaan Meryl Streepiltä vaan ihan joltain toiselta henkilöltä, teki hänestä aivan mahtavan. Toki iso kiitos kuuluu maskeeraajille, mutta oli Streepilläkin oma osansa muutoksessa. Kun vanha Thatcher tuli ensimmäistä kertaa ruutuun, niin suorastaan hämmästyin, että oliko kuvan nainen tosiaankin Streep itse. Streep oli lisäksi mitä ilmeisimmin omaksunut Thatcherin puhetyylin hienosti ja sitä oli kiva katsella. Muista näyttelijöistä positiivisesti mieleen jäi Denisiä esittänyt Jim Broadbent sekä Thatcherin tytärtä Carolia näytellyt Olivia Colman, vaikka olihan tämä niin vahvasti yhden näyttelijän elokuva.

Pisteitä: 4/5

PS. Oli muuten aivan luokaton suomenkielinen tekstitys elokuvassa. Hirveästi kirjoitusvirheitä ja sanoja jätettiin rivien lopusta pois ja lauseet jäivät siten kesken, vaikka piste lopussa olisikin ollut. Sapiskaa suomentajalle!

Seuraavana arvosteluvuorossa: Saapasjalkakissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti