torstai 19. tammikuuta 2012

Nader ja Simin: Ero

Alkuperäinen nimi: Jodaeiye Nader az Simin
Ohjaus: Asghar Farhadi
Käsikirjoitus: Asghar Farhadi
Pääosissa: Peyman Moadi, Leila Hatami, Sareh Bayat
Valmistusmaa: Iran
Ilmestymisvuosi: 2011
Kesto: 123 min

- Mkä on väärin on väärin riippumatta siitä, kuka sen sanoi tai missä niin on kirjoitettu.


Simin (Leila Hatami) hakee avioeroa miehestään Naderista (Peyman Moadi), joka ei suostu lähtemään Siminin kanssa ulkomaille, vaikka heille tarjoutuisi tilaisuus pitkän yrittämisen jälkeen, mutta se ei kelpaakaan avioeron syyksi. He muuttavat kuitenkin erilleen ja Naderille jää heidän tyttärensä Termeh (Sarina Farhadi) sekä Naderin isä (Ali-Asghar Shahbazi), joka alzheimerin taudin vuoksi vaatii jatkuvaa huolenpitoa. Termed käy kuitenkin koulua ja Naderkin töissä, joten Nader palkkaa kodinhoitajaksi raskaana olevan Raziehin (Sareh Bayat). Työ osoittautuu lopulta raskaammaksi kuin mitä Razieh kuvitteli, mutta hän yrittää tehdä mahdollisimman hyvää työtä. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Razieh sitoo Naderin isän sänkyyn lähtiessään asioille ja kun Nader saa tietää siitä, hän ei anna vain potkuja, vaan työntää varkaaksi syyttämänsä Raziehin tylysti rappukäytävään, millä on kohtalokkaat seuraukset...

Tämä elokuva pääsi yllättämään minut monella tavalla tässä ihan hiljattain. Elokuvan tullessa ensi-iltaan kiinnostuin siitä heti, sillä se ei tullut vain minulle melko eksoottisesta elokuvamaasta, vaan se myös näytti tarinansa puolesta kiinnostavalta. Elokuvan tuleminen Poriin asti oli se ensimmäinen yllätys, mikä viimeistään vie pohjan siltä valitukselta, että Poriin ei tule (juuri) mitään valtavirtaviihteen ulkopuolelta. Muut yllätykset koin sitten elokuvan jälkeen. Toinen yllätys koski sitä määrää ihmisiä, jotka on pelkästään IMDB:nkin mukaan elokuvan jo nähnyt. Tiesin tämän olleen kohtalainen festivaalimenestys, mutta palkintojen määrä tuli kanssa yllätyksenä ja niihin lukeutuu muun muassa viime viikolla jaettu parhaan ulkomaisen elokuvan Golden Globe -palkinto. Viimeisenä isona yllätyksenä tuli sitten vielä arvostelumenestys kriitikoidenkin ulkopuolella, sillä tällä hetkellä Nader ja Simin: Ero keikkuu IMDB:n Top 250 -listalla sijalla 80 lähes 30 000 äänellä. No, lupaavasta alusta huolimatta elokuva ei minuun yhtä lujaa uponnut, mutta oli kuitenkin ihan katsottava elokuva.

Elokuvan starttaava käynti avioerotuomioistuimessa oli aika hauska, sillä Naderin ja Siminin kinastelua oli hauska seurata, vaikka varsinaista humoristisuutta niissä ei ollutkaan. Ehkä suurin syy löytyi tästä avioeron hakemisen syyssä, joka oli - anteeksi nyt vain, Simin - melko naurettava. Tästä vähitellen siirrytään kuvaamaan sitten Naderin sopeutumista uuteen tilanteeseen, jossa yllätyksekseni ja ehkä vähän pettymykseksenikin Simin jäi aikalailla taka-alalle. Näytettiin ihan kiinnostavasti, kuinka Nader sopeutuu asumaan ilman vaimoaan tyttärensä Termehin suosiollisella avustuksella ja siinä sivussa pitäen huolta isästään. Samoin sitten Raziehin ensiaskeleet kodinhoitajana aiheutti pientä myötämielistä hykerrystä, kun eteen tuli Naderin isän pesettäminen ja sen suorittamiseen liittyvät uskonnolliset kysymykset. Erilaisesta kulttuurista huolimatta ne ongelmat tuntuivat jollain tapaa niin tragikoomisen aidoilta, että vaikka mitään komediaa tässä ei nähtykään, niin isän hoito aiheutti jatkuvaa hymyilyä.

Kun sitten Razieh jäi kiinni ulkona käymisestä työaikana, josta seurasi myös tämä varkaussyytös, elokuva ei lähde vain tarinallisesti uusille urille, vaan myös tarinan käsittelytapa muuttuu niin, että se vähäinen arkipäivän huumori loisti poissaolollaan elokuvan loppupuoliskolla. Tässä loppupuoliskolla oli käytännössä Raziehin sana Naderin sanaa vastaan ja vaikka minä uteliaana seurasinkin iranilaista rikostutkintatapaa, niin jotenkin tällä puoliskolla ei ollut samanlaista vetovoimaa kuin ensimmäisellä puoliskolla. Ei tämäkään puoli mitenkään tylsäksi käynyt, mutta sitä tuli seurattua lähinnä pienen uteliaisuuden kera. Tätä uteliaisuutta herätti muun muassa se, että katsojakaan ei tiennyt asioiden todellista laitaa, joten pientä jännittämistä oli siinä, että todetaanko Nader syylliseksi vai ei. Naderissa oli vikansa, mutta myös Razieh herätti paljon epäilyksiä ja lisäksi Raziehin mies Hodjat (Shahab Hosseini) herätti negaatioita heitä kohtaan, joten siksi kummankaan puolella oli hyvin vaikea olla. Vähitellen alkoi kuitenkin koko totuus paljastua, mikä ei suuria ahaa-elämyksiä tarjonnut. Tämä rikostutkintajuttu alusta loppuun oli ehkä hivenen turhan pitkä, mutta ei niin pahasti, että mielenkiinto olisi kunnolla lopahtanut. Loppuratkaisu Naderin ja Siminin perheen kohtalon osalta oli ihan jees, vaikkakaan ei tunteita herättävä.

Kuitenkin tässä loppuvaiheessa paljastui kaikkea sellaista, mikä sai minut haluamaan katsoa tämä uudemman kerran ja kiinnittämään huomiota asioihin, joihin en nyt ekalla kerralla osannut sitä kiinnittää. Esimerkiksi minua jäi vaivaamaan niiden kadonneiden rahojen kohtalo; näytettiinko niiden otto jossain välissä vai jäikö koko varkaustapaus vain katsojien pääteltäväksi? Kun en muista tähän hätään sitä rahojen viemistä näytetyn, niin se jäi hieman tulkinnanvaraiseksi, mutta hyvällä tavalla.

Näyttelijät olivat kyllä onnistuneita. Naderia näytellyt Peyman Moadi oli loistava ja ennen kaikkea uskottava, vaikka Naderilla tunteet heittelivätkin laidasta laitaan elokuvan eri vaiheissa. Myöskin Siminiä näytellyt Leila Hatami oli hyvä, vaikka harmittikin, että hän jäi pitkäksi ajaksi turhan taka-alalle, sillä hän oli hyvän näyttelemisen lisäksi kovin nättikin. Raziehia näytellyt Sareh Bayat ei ihan samalle viivalle päässyt niminäyttelijöiden kanssa, mutta ihan mukiinmenevä hänkin, kuten myös Termehiä näytellyt Sarina Farhadikin. Raziehin miestä Hodjatia näytellyt Shahab Hosseini puolestaan keskittyi olemaan vain kiukkuinen ja surullinen, joten hän ei niin vahvasti päässyt esittelemään näyttelijänlahjojaan, mutta ei hänkään sieltä epäuskottavimmista päästä ollut, vaan ennemminkin perinteisen oloinen.

Pisteitä: 3/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Crow / Vaarallinen tehtävä III

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti