tiistai 17. tammikuuta 2012

Konna ja koukku jyrää taas

Alkuperäinen nimi: Smokey and the Bandit II
Ohjaus: Hal Needham
Käsikirjoitus: Jerry Belson, Brock Yates
Pääosissa: Burt Reynolds, Jerry Reed, Jackie Gleason
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1980
Kesto: 96 min

- Oh no, Daddy, I ain't never leavin' home, that's a promise.
- Don't you ever, ever threaten yo' daddy like that again!


Big Enos ja Little Enos (Pat McCormick ja Paul Williams) pyrkivät Teksasin kuvernööriksi, mutta heillä on jatkuvaa kinaa kilpailevan ehdokkaan Gaylord Justicen (Jackie Gleason) kanssa. Kun silloinen kuvernööri (John Anderson) ripittää Enoseja, Big Enos kuulee paketista, joka on tarkoitettu republikaanien puoluekokoukseen, mutta pakettia on hankala saada Miamista Teksasiin, joten parantaakseen mahdollisuuksia Enosit lähtevät Cledusin aka Snowmanin (Jerry Reed) ja Banditin (Burt Reynolds) perään, jotta Bandit ja Snowman hakisivat paketin yhdessä, mutta Banditista on tullut alkoholisti, jonka musiikkiura ei auennut ja hänen mielitiettynsä Carriekin (Sally Field) on lähtenyt tiehensä vain päätyäkseen jälleen alttarille sheriffi Buford T. Justicen (Jackie Gleason) pojan Juniorin (Mike Henry) kanssa, mutta kun kutsu käy, Carrie lähtee Banditin luo, mutta heitä Miamissa odottava paketti ei olekaan mikään helppo tapaus...

Kerroin ensimmäisen osan arvostelussa, kuinka olin viihtynyt tämän osan seurassa ja nauranut elokuvan hassunhauskoille tapahtumille nähdessäni sen joskus teininä HBO-elokuvakanavalta (joka näkyi ulkomailla ollessani) ja itse asiassa tämä osa olikin ollut minulle se ensimmäinen näkemäni Konna ja koukku -leffa. No, vuosia niistä katseluista (melko varmasti katsoin elokuvan useampaan kertaan) on kertynyt jo runsaasti, mutta en oikein jaksanut uskoa, että elokuva olisi kadottanut vetovoimansa johonkin, varsinkin kun edelleen muistin elokuvasta ainakin yhden kohtauksen, josta muistan nauttineeni. No, Konna ja koukku jyrää taas -elokuvan kohdalla valitettavasti kävi niin, ettei tämä enää juurikaan uponnut ja minun piti jopa vähän miettiä, että mitä päässäni on mahtanutkaan liikkua silloin vajaat 13 vuotta sitten.

Kuten edellinenkin, niin myös tämä elokuva aloitettiin Enos-kaksikon kanssa ja tällä kertaa kyseessä oli kilvoittelu tästä kuvernöörinpestistä. Kaksikon kanssa vietettiin ehkä hivenen turhan kauan aikaa, mutta siellä kuvernöörin toimistossa sitten alkoi elokuvan juoni selkiytyä ja vaikka olikin selvästi löysempi starttaus kuin ensimmäisessä osassa, niin silti vielä jaksoin valaa uskoa siihen, että kyllä tästä vielä kunnon elokuva saadaan. No, eipä saatu. Suurin vika elokuvassa oli ehkä Bandit, joka oli tarkoituksella vain kalpea varjo entisestä siististä Banditista jopa vielä senkin jälkeen, kun Bandit saadaan taas jaloilleen. Bandit vain ei ollut se sama mies kuin ensimmäisessä osassa, mikä näkyi myös auton ratissa, jossa hänen, Snowmanin kuin Carrienkin keskustelut olivat hyvin laimeita ja epähauskoja, vaikka jokunen valonpilkahdus silläkin puolella nähtiin.

Sitten kun lopulta päästiin taas ajamisen makuun, niin sekään ei tapahdu yhtäjaksoisesti pitkään, vaan jatkuvasti on pitkähköjä taukoja, joiden aikana niin puidaan pakettiongelmia kuin käydään vähän viihteelläkin, joiden aikana juonta viedään näennäisesti eteenpäin, mutta kun ei siinäkään ole oikein yritystä. Koko sheriffi Justice -kuvio tuntui hieman väkisinliimatulta, vaikka kuinka käsittäisi, että ilman Justicea ei koko elokuvaa välttämättä edes olisi. Lopussa koetaankin sitten kunnon romuralli, jossa ei ollut mitään järkeä, kun autot täysin summamutikassa tulivat matkansa päähän samalla kun Bandit ajeli täysin vahingoittumatta siellä täällä. Oli tosin tässäkin kohtauksessa pienet hetkensä (esim. rekkasilta), vaikka ei läheskään niin hauskaa menoa kuin silloin, kun viimeksi katselin. Kaiken kruunaa hölmö loppuratkaisu, jossa jätetään hommat vähän niin kuin hoitamatta ihan vain sillä varjolla, että saadaan Banditia vähän muutettua, mutta edelleen täysin epäcooliin suuntaan. Ei hyvä. Kun sitten leffassa soitettu kantrimusiikkia oli kantriksikin liian rauhallista, niin edes se ei tuonut elokuvaan juurikaan tunnelmaa. Oikeasti yritin saada lähinnä nostalgiasyistä tästä enemmän irti kuin mitä sain, mutta tuloksetta.

Burt Reynolds oli tavallaan oma itsensä, vaikka hänen känninäytteleminen menikin selvästi yli, mutta epäilen vahvasti, että täysin tarkoituksellisesti. Hänen hahmostaan oli tosiaan tehty sen verran tylsä, ettei mieskään päässyt loistamaan entiseen malliin. Jotenkin Jerry Reedkään ei ollut se sama Snowman kuin ekassa osassa, vaan enemmänkin jonkinasteinen karikatyyri ja siten helposti unohdettava. Sally Field sentään oli edelleen hyvässä vedossa ja nätti kuin mikä. Jackie Gleason on oma koominen itsensä useammassa roolissa, mutta hänen pääroolihahmollaan sheriffi Justicella oli, jos mahdollista, vieläkin huonommat läpät kuin ensimmäisessä osassa. Mukana menossa: John Anderson (Ihmemies MacGyver) ja Dom DeLuise (Mel Brooksin mieletön maailmanhistoria).

Pisteitä 2/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Konna ja koukku 3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti