Alkuperäinen nimi: Face/Off
Ohjaus: John Woo
Käsikirjoitus: Mike Werb, Michael Colleary
Pääosissa: John Travolta, Nicolas Cage, Joan Allen
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1997
Kesto: 133 min
- Hello? This is Sean Archer.
- Well, if you are Sean Archer, then I must be Castor Troy.
Terroristi Castor Troy (Nicolas Cage) yrittää sala-ampua FBI:n
operatiivisiin pomoihin lukeutuvan Sean Archerin (John Travolta), mutta
vaikka Archer haavoittuukin, kuolettavan osuman saa sen sijaan Archerin
poika Michael (Myles Jeffrey). Kuusi vuotta myöhemmin Troy aikoo
joukkoineen räjäyttää ison pommin Los Angelesissa, mutta FBI saa vihiä
siitä ja Archer ja kumppanit pääsevät Troyn jäljille. He saavat Troyn
kiinni, mutta tämä vaipuu koomaan, joten kun jossakin on ajastettu pommi
piilossa, päättää Archer siirrättää itseensä Troyn naaman
soluttautuakseen vankilaan Troyn veljen Polluxin (Alessandro Nivola)
luo, jotta pommin piilopaikka selviäisi. Kaikki ei mene kuitenkaan ihan
niin kuin pitäisi, sillä oikea Troy herää yhtäkkiä koomasta...
Minusta oli jotenkin hauskaa, että tämä tuli katseluvuoroon vain
muutamia päiviä sen jälkeen, kun elokuva esitettiin televisiosta ja itse
asiassa ilman tämän viikon teatterileffoja tämä olisi tullut katseluun
vieläkin aiemmin. Face/off - kahdet kasvot kuuluu
allekirjoittaneelle niihin suurin 90-luvun toimintaelokuviin ja olenkin
nähnyt tämän lukuisia kertoja, vaikka edellisestä katsomiskerrasta onkin
ehtinyt vierähtää jo niin pitkä tovi, että minähän olin ehtinyt jo
unohtaa melkolailla kaiken, mitä nyt joitakin yksittäisiä kohtauksia
muistin syövereihin oli jäänytkin; en esimerkiksi muistanut
kehityskulkua, millä tuo pommi saatiin pois jaloista. Kuitenkaan missään
tapauksessa mistään lähes tuoreenlaisesta katsomiskokemuksesta ei voi
puhua, mutta siitä huolimatta tämä elokuva on edelleen todella hyvä ja
ehkä jopa hitusen parempi kuin muistinkaan.
Elokuvan aluksi nähdään tämä Sean Archerin pojan kuolema, josta
päästäänkin sitten pikku hiljaa varsinaisen tarinan kimppuun, joka
ainakin minuun makuuni oli ihan hauska. Eihän koko
kasvojensiirto-operaatiossa mitään järkeä ollut, mutta kun se sai
kuitenkin aikaan varsin viihdyttävää menoa aikaan, niin mikäs siinä. Kun
suurimmat muistijäljet olivat tosiaan kadonneet, niin elokuva oli monin
paikoin myös jännittävä ja etenkin minua mietitytti kovasti se, miten
Archer tulisi pääsemään pois sieltä vankilasta. Tarina oli loppujen aika
suoraviivainen, vaikka pieniä miellyttäviä käänteitä sisälsikin, mutta
eipä elokuva oikein mitään monipuolista tarinaa kaivannutkaan. Vaikka
loppuunkaan ei mitään yllätyksiä jätetty, niin matka sinne asti oli
varsin rattoisaa niin, ettei mitään kyllästymisen makua ehtinyt tulla.
Elokuvahan kesti yli kaksi tuntia, mutta eipä se jaksamisessa näkynyt,
vaan elokuva tuntui olevan ohi hujauksessa.
Toimintaosuudet olivat John Woolle tyypillisesti hyvin tyyliteltyjä,
mikä tosin turhan usein tarkoitti ainoastaan sitä, että suurin osa
näistä kohtauksista oli hidastettuja, mutta ei sillä, mahtui niin
hidastettuihin kuin normaalinopeuksisiin kohtauksiin monia helmiäkin,
kuten esimerkiksi siellä kirkossa. Totta kai toimintaelokuvien tyyliin
kuuluen luodit lensivät pääosin jonnekin muualla kuin päähenkilöihin ja
vaikka tässä elokuvassa se ohi meneminen oli vedetty selvästi yli, niin
yhdistettynä näihin tyyliteltyihin hidastuksiin ja koreografioihin en
voinut muuta kuin nauttia. Noin niin kuin yleisesti ainakin, sillä
välillä olisi kelvannut ihan normaalikin meno. Kokonaisuutena kuitenkin
jälleen kerran tuli näidenkin kohtausten aikana viihdyttyä.
Elokuvan luonteesta johtuen minä ajattelen Sean Archerin aina Nicolas
Cageksi ja Castor Troyn John Travoltaksi, mikä silloin tällöin pistää
huvituttamaan. Sellaisen oudon havainnon tein matkan aikana, että
Travolta oli mielestäni paljon parempi ollessaan Troy kuin Archer.
Jotenkin Travoltan Archer oli hyvin tylsä hahmo ja hetken jo ajattelin,
että oliko Travolta todella näin mitäänsanomaton tässä, mutta homma
parani huomattavasti siinä vaiheessa, kun hänestä tuli Troy. Ehkä se oli
vain se, että Castor Troy nyt vain sattui olemaan niin hyvä hahmo,
sillä vaikka Cagen Archerissa olikin monia hyviä hetkiä, niin hänkin oli
selvästi parempi elokuvan alussa, kun hän oli Troy. Pollux Troyta
näytellyt Alessandro Nivoa ei ihan täysin vakuuttanut ja muut
näyttelijät, jopa Archerin vaimoa esittänyt Joan Allen, jäivät lähinnä
statistin rooleihin. Mukana menossa: CCH Pounder (Shield - lain varjolla).
Pisteitä: 4/5
Seuraavana arvosteluvuorossa: Cujo - kauhun silmät
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti