perjantai 30. joulukuuta 2011

Project 1001, osa 198/1001: The Departed

Alkuperäinen nimi: The Departed
Ohjaus: Martin Scorsese
Käsikirjoitus: William Monahan
Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Matt Damon, Jack Nicholson
Valmistusmaa: Yhdysvallat, Hong Kong
Ilmestymisvuosi: 2006
Kesto: 145 min

- This is unbelievable. Who put the fuckin' cameras in this place?
- Who the fuck are you?
- I'm the guy who does his job. You must be the other guy.


Nuori Colin Sullivan (Conor Donovan, Matt Damon) tutustuu suojelurahakierroksella olevaan mafiapomoon Frank Costelloon (Jack Nicholson) ja Costello saa houkuteltua Sullivanin hommiinsa. Aikuistuttuaan Sullivan valmistuu poliisilaitokselta ja hänet palkataan osavaltiopoliiisiksi. Samoihin hommiin pyrkivä Billy Costigan (Leonardo DiCaprio) sen sijaan torpataan pääosin perhetaustansa vuoksi, sillä hänen sukulaisistaan löytyy paljon pikkurikollisia. Costiganille tarjotaan kuitenkin mahdollisuutta päästä töihin, jos hän suostuu peitetehtävään, jonka päämääränä on saada Costello nalkkiin ja niinpä Costigan soluttautuukin alamaailmaan. Samaan aikaan Sullivan kuitenkin vasikoi poliisin operaatioista Costellolle, joten operaatiot puolin ja toisin ovat jatkuvan pieleen menon uhan alla...

Mikä olisikaan sopivampi tapa päättää tämä elokuvavuosi (arvostelujen osalta) kuin 1001-projektin elokuvalla? No okei, olisihan niitä varmaankin muitakin tapoja, mutta kun tämä nyt vain sattui katseluvuoroon, niin mikäpä siinä. Itse elokuvahan tuli ostettua Turusta alkuvuonna, kun piti kuluttaa pois viime vuonna joululahjaksi saamani Stockmannin lahjakortti ja suurin osa kortista meni Beverly Hills 90210:n yhdeksännen kauden ostoon, mutta jäi kuitenkin vähän yli, joten nappasin tämän mukaani. Olin kyllä tiennyt elokuvan perustuvan hongkongilaiseen Infernal Affairs -trilogiaan, mutta se fakta oli ehtinyt unohtua kaikkien näiden kuukausien (vai pitäisikö sanoa melkein vuoden) jälkeen. En ollut The Departedia nähnyt ennen, mikä johtui luultavasti siitä, että tiesin kyseessä olevan jonkinasteinen gansterileffa, joihin en vain osaa suhtautua ennakkoluulottomasti (coolit mafialeffat erikseen). Tietenkin 1001-elokuvana toivoin, etten tulisi pettymään ja miten kävikään? En pettynyt ja itse asiassa herätti mielenkiinnon myös tuota alkuperäistä trilogiaa kohtaan.

Elokuva alkaa tällä pienellä takaumapätkällä, mutta aika nopeasti päästään aloittamaan sitä varsinaista tarinaa eli Sullivanin pääsyä osavaltiopoliisiksi, mikä samalla käynnistää operaation, jossa Costiganista leivotaan tätä peiteoperaation tähteä, mistä Sullivan ei ole tietoinen. Aluksi näyttää siltä kuin elokuva keskittyisikin seuraamaan Sullivanin ja Costellon välisiä suhteita ja hetken aikaa jopa ajattelin, että kääntyykö Sullivan poliisiksi päästyään Costelloa vastaan, mutta Costiganin tullessa kuvioihin alkoi pikku hiljaa muodostua koko kupletin juoni. Tämä juoni sitten olikin varsin monitahoinen, mikä sitten näkyi muun muassa siinä, että elokuva oli todella pitkä, yli kaksi tuntia ja totuuden nimissä onkin sanottava, että siinä saattoi olla ehkä hivenen liikaa. Kuitenkaan elokuvasta ei tullut missään vaiheessa epäkiinnostava, vaan tarinan eri koukeroita oli hauska seurata, vaikka noin pintapuolisesti ei mitään erityisen uutta mafiaelokuviin tuonutkaan; mafiatyypit tekevät bisneksiään ja poliisit yrittävät saada heidät kiikkiin. Scorsese on kuitenkin - surprise, surprise - onnistunut kuvaamaan elokuvan itselleen ominaiseen tapaan hyvin mukaansatempaavalla tavalla, vaikka jossain keskivälin tienoilla pieni suvantovaihe iskikin, kun melko nopein leikkauksin vaihdettiin monta kertaa Sullivanin tekemisistä Costiganiin ja takaisin. Kuitenkin pääosin elokuva oli hyvin viihdyttävä ja jopa jännittävä, joten ei tästä valittamista silleen jäänyt, vaikka koko Madolyn Madden (Vera Farmiga) -kuvio hieman turhalta lisältä vaikuttikin (ei täysin, mutta vähän). Varsinkin loppua kohden, kun tunnelma alkoi kunnolla kiristyä ja näytti siltä, että Sullivanin ja Costiganin välinen yhteenotto oli vain ajan kysymys, elokuvassa riitti kunnolla jännitettävää. Loppuratkaisussa oli niin yllättämättömiä kuin yllättäviäkin piirteitä, mutta niiden yllättävien juttujen vuoksi pidin siitä lopustakin.

Tämä ja vielä näkemätön Blood Diamond - Veritimantti olivat ainakin minulle viimeistään herätys siihen, että Leonardo DiCaprio pyrkii olemaan jotain muutakin kuin vain teinityttöjen ikuinen idoli ja näiden elokuvien myötä aloin suhtautua DiCaprioonkin selvästi suopeammin, vaikka siis en kumpaakaan näistä vielä ilmestyessään nähnytkään; joskin tykkäsin DiCapriosta jo The Beachissa. Tässä elokuvassa DiCaprio olikin vallan mainiossa vedossa, vaikka tiettyä (sietämätöntä) poikamaisuutta hänen otteissaan oli, mutta se taisi riippua enemmänkin hänen roolihahmostaan kuin näyttelijästä itsestään. Matt Damon ei tehnyt mitenkään erityisen mieleenpainuvaa roolisuoritusta, mutta oli oma perusmiellyttävä itsensä. Jack Nicholson oli niin ikään oma itsensä eli ihan hyvä, mutta kyllä se hänen ikänsä alkaa näkyä vähän jo liiankin kanssa; ei Nicholson tässä(kään) roolissa mikään seniili ollut, mutta vanhentumisen merkit olivat selvästi nähtävillä. Mark Wahlberg ei kai Dignamina mitenkään huono ollut, mutta en osannut oikein tarkastella sitä roolisuoritusta, kun Dignam henkilönä oli todella ärsyttävä. En tykännyt siitäkään, etten muistanut Martin Sheenin sukunimeä koko elokuvan aikana, vaikka yritinkin sitä miettiä (muistin, että joku Martin se oli), ja vaikka muistin "kaikki" Sheenin roolit aina West Wingistä lähtien. Ärsyttäviä tällaiset black outit. Mukana menossa: Vera Farmiga (Up in the Air) ja Alec Baldwin.

Pisteitä: 4/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Rambo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti