tiistai 6. joulukuuta 2011

Maissilasten paluu

Alkuperäinen nimi: Children of the Corn III: Urban Harvest
Ohjaus: James D.R. Hickox
Käsikirjoitus: Dode B. Levenson
Pääosissa: Daniel Cerny, Ron Melendez, Jim Metzler
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 1992
Kesto: 88 min

- What happened to my father? Back in Gatlin what did you do to him?
- Made sure he'd never hurt you again.


Joshua (Ron Melendez) pakenee isäänsä maissipeltoon, jossa hän törmää veljeensä Eliin (Daniel Cerny). Elillä on musta kirja, jonka hän upottaa maissipeltoon, minkä ansiosta Joshuan ja Elin isä sitten saadaan pysäytetyksi hyvin kohtalokkain keinoin. Joshua ja Eli pakenevat ja seuraavaksi heidät on adoptoitu Chicagossa asuvalle pariskunnalle Williamille ja Amandalle (Jim Metzler ja Nancy Lee Grahn), joista William on vieläpä ison maissitehtaan pomo. Eli ja Joshua ovat tottuneet amish-tyylisiin vaatteisiin, joten sopeutuminen uudessa koulussa on vaikeaa ja varsinkaan patavanhoillinen Eli ei millään halua sopeutua uuteen ympäristöön. Eli onkin tuonut kuitenkin mukanaan maissia, joiden siemeniä hän istuttaa heidän uuden kotinsa naapurissa olevan tyhjän tehdasrakennuksen sisäpihalle, jossa ne kasvavat hyvin nopeasti ja pian on pahuuden voimat taas valloillaan...

Nyt päästään viimein oikein kunnolla käymään näitä Maissilapsia läpi, kun Beverly Hillsit sun muut häiriötekijät on saatu tieltä pois, joskaan en ole täysin varma siitä, pääsenkö sittenkään täysin lisäkesketyksittä loppuun asti, sillä seuraavan esitysviikon Finnkino-ohjelmisto paljastetaan poikkeuksellisesti mutta täysin odotetusti vasta huomenna. Tähän Maissilasten kolmanteen osaan loppuvat minun muistikuvani koko sarjasta (olen siis nähnyt näitä neljä), sillä muistin tässä elokuvassa olleen adoptiojutun, vaikka en ollutkaan varma, oliko se tässä osassa, mutta en sitten juuri mitään muuta. Nämä Maissilasten jatko-osat eivät ole kovinkaan suuressa huudossa olleet, joten siksi kai minullakin on pienet ennakkoluulot näiden suhteen. Maissilasten paluu kuitenkin oli ihan ok tapaus... tai siltä se ainakin aluksi näytti.

Joka jatko-osassa olisi hyvä tuoda jotain uuttakin sarjaan ja niinpä tällä kertaa viedään Gatlinin lapsia eli tässä tapauksessa Joshua ja Eli asumaan isoon kaupunkiin eli Chicagoon. Siellä sitten tämän elokuvan lapsisaarnaaja Eli alkaa toteuttaa uskoaan ja kas kummaa: kohta on taas maissipelto pystyssä. Ei sinänsä ihan kekseliäin idea, mutta kuitenkin mielestäni ihan katsottava ja etenkin minua kiinnosti nähdä se, kuinka Joshua vähitellen irrottautuu Elin ikeestä. Muutenkin Elin touhuamista uuden seurakuntansa ja siinä sivussa koulun rehtorin (Michael Ensign) kimpussa oli ihan kiinnostavaa katsottavaa, mutta sitten tapahtui jotain: tapot. Siinä missä ensimmäisessä Maissilapset-elokuvassa ne kaikki aikuiset tapettiin jo heti alkumetrillä niin, että itse muussa tarinassa voitiin keskittyä johonkin ihan muuhun, niin tässä elokuvassa olikin sitten perinteisempää slasher-meininkiä, mikä sitten tarkoitti tosiaan sitä ihmisten tappamista yksitellen. Tässäkään ei sinänsä olisi mitään vikaa, mutta kun kaikki nämä tapot oli toteutettu todella ala-arvoisesti ja siten tapot aiheuttivatkin vain ja ainoastaan tahatonta komiikkaa, jota en juuri tähän elokuvaan olisi kaivannut. Näistä onnettomista tappokohtauksista lähti ensimmäiset puoli pistettä. Tappojen välissä oli sitten taas ihan kivaa kauhuseikkailua siellä täällä, joten joka tapauksessa onnettomista tapoista huolimatta elokuva oli ihan katsottavaa.

Sitten päästiin loppuun ja lopputaisteluun. Minulla ei ole tapana tuomita koko elokuvaa yhden kohtauksen perusteella varsinkaan, jos muuten on nähty ihan kivaa kauhuilua, mutta hyvin lähellä oli, etten pudottanut elokuvan pisteitä vielä vähän, sillä tämä lopputaistelu oli aivan aivotonta koheltamista. Ensimmäistä kertaa nähtiin tämä maissihirviö Hän Joka Kulkee Sarkain Takana, eikä toteutus olisi juuri kehnompi olla. Epämuodostunut möhkäle monine lonkeroineen kylvää tuhoa Elin seurakuntalaisissa, jotka juoksevat päättömästi edestakaisin sisäpihalla pitkän aikaa, koska eivät pääse sieltä kunnolla poiskaan. Maissihirviö lahtaa sitten porukkaa mielin määrin edelleen melko epäuskottavan oloisesti ja silloin kun hän ottaa tyyppejä lonkeroihinsa ja lopulta suuhunsa, näkee selvästi kuinka näistä tyypeistä on tullut action figuuri -nukkeja. Yksikin action figuuri seisoo sekunnin ajan paikoillaan juoksuasennossa, kun iso paha maissihirviö tulee ja rankaisee. Kaiken tämän sekasorron keskellä sitten Joshua pelastaa mielitiettynsä (Mari Morrow) hirviön kidasta osuen kuin sattumalta oikeaan kohtaan. Kuinka ihanan sopivaa! Tämä kohtaus totisesti alensi elokuvan arvoa, mutta ei ihan niin paljon, että olisin pisteitä pudottanut vielä vähän. Loppuratkaisu oli kaikkea muuta kuin yllättävä.

Näyttelijät olivat ihan kelvollisia monin paikoin, vaikka eipä Eliä näytellyt Daniel Cernykaan pärjännyt ihan ensimmäisen osan Isaacia näytelleelle John Franklinille. Hän oli kuitenkin ihan kiva, vaikkakin hyvin perinteisen oloinen lapsisaarnaaja. Ron Melendez puolestaan edusti sellaista perusteiniä, joka ei loistanut, mutta ei sitten ollut erityisen huonokaan. Elin ja Joshuan adoptiovanhempia näytelleet Jim Metzler ja Nancy Lee Grahn eivät kumpikaan jääneet mitenkään erityisesti mieleen. Michael Ensign (mm. Salaiset kansiot, Frendit) teki aika perusvarman suorituksen elokuvan rehtoripastorina. Maissilasten joukossa oli yksi tutunoloinen naisnäyttelijä, mutta en ole varma, oliko hän juurikin Charlize Theron, joka elokuvassa teki filmidebyyttinsä, vai kuvittelinko nähneeni vain omiani, mikä on sekin hyvin mahdollista.

Pisteitä: 2,5/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Maissilapset 4

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti