maanantai 19. joulukuuta 2011

Hysteria

Alkuperäinen nimi: Hysteria
Ohjaus: Tanya Wexler
Käsikirjoitus: Jonah Lisa Dyer, Stephen Dyer
Pääosissa: Hugh Dancy, Felicity Jones, Maggie Gyllenhaal
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Ilmestymisvuosi: 2011
Kesto: 99 min

- Pleasure has nothing to do with, I can sure you.
- That all depends on whether you're on the table or over it.


Mortimer Granville (Hugh Dancy) on nuori lääkäri, joka saa potkut työstä kuin työstä, koska hän on liian uudistushaluinen, kun taas pomonsa tahtovat pitäytyä vanhoissa hoitomuodoissa. Granvillen työnhaku ei tahdo tuottaa tulosta, mutta lopulta hän hakeutuu hysterialääkäri Robert Dalrymplen (Jonathan Pryce) assistentiksi ja saa paikan ja niinpä Granvillen tehtävänä onkin sormetustekniikalla saada naisten kärsimä hysteria - oireet monenlaiset - poistettua edes hetkeksi. Tohtori Dalrymple majoittaa Granvillen luokseen ja niinpä Granville tutustuu hiljalleen Dalrymplen nuoreen tyttäreen Emilyyn (Felicity Jones). Toinen Dalrymplen tyttäristä Charlotte (Maggie Gyllenhaal) puolestaan hoitaa isänsä paheksumaa köyhäintaloa, minkä vuoksi isän ja Charlotten välit ovat kehnot. Granville tekee kuitenkin hyvää työtä ja asiakkaiden määrä kasvaa kasvamistaan, mutta ennen pitkää hänen kätensä alkaa kärsiä jatkuvasta työstä, joten mikä neuvoksi?

Kaiken kauhun keskelle välillä jotain ihan muuta. Nyt menneenä viikonloppuna tuli useampikin romanttinen komedia ensi-iltaan, mutta tämä elokuva valikoitui katsottavaksi oikeastaan aikakautensa vuoksi, mikä jo sinänsä herätti kiinnostuksen, sillä 1800-luvulle sijoittuvia romanttisia komedioita ei kai ole liiaksi. Vibraattorin keksimisen tarina ei itsestään olisi ollut tarpeeksi kiinnostava, ellen olisi lukenut vähän aikaa sitten Tieteen Kuvalehti Historia -lehdestä siitä, kuinka alun perin vibraattorilaite oli tarkoitettu ihan muuhun tarkoitukseen (tämä mainittiin jonkin isomman, ehkä sairaanhoidosta kertovan artikkelin alaviitteenä). Niin ja en voi kieltää, etteikö minua kiinnostanut myös nähdä, miltä se ensimmäinen vibraattori sitten näytti. En sinänsä uskonut, että Hysteria minuun mitään erityisen suurta vaikutusta tekee, eikä se niin tehnytkään, mutta olipahan kuitenkin ihan kiva komedia, joka soveltui hyvin yhden illan viihteeksi.

Elokuvahan perustuu tositapahtumiin, joten sikälikin odotettavissa oli vähän tavallisesta kaavasta (ehkä) poikkeava romanttinen komedia. Elokuvan alussa Granville etsii uutta työpaikkaa ja kun sellainen sitten viimein löytyy, pistetään Granvillen ja Emilyn romanssi heti aluille, joskin hyvin hienovaraisesti ja tämän jälkeen keskitytäänkin hetkeksi aikaa työntekoon, joka onkin ihan hauskaa katseltavaa; tämä yleinen naistenvaiva hysteria mainittiin tuossa yllä mainitussa artikkelissa, joten "sairaus" oli sikälikin minulle tuttu, mutta silti se hoitotapa aiheutti pieniä hymynväreitä. Ei elokuva missään vaiheessa kunnolla naurattanut, mutta ihan hyvä mieli tästä elokuvasta jäi. Tarina ei tarjonnut juurikaan mitään erikoista, vaan pikku hiljaa edettiin kohti vibraattorin keksimistä erinäisten vaiheiden kautta ja näitä vaiheita katseli ihan mielellään. Tosin kun tiesi etukäteen jo sen, että se vibraattori tultaisiin elokuvan kuluessa keksimään, niin sitä lähinnä tuli seurailtua niitä vihjeitä, jotka ennakoivat sitten sitä vibraattorin tulevaa keksimistä (kuten käsivaivat). Niin ja tulihan minulle tämän elokuvan aikana mieleen, tapahtuivatko nämä ympärillä pyörineet ihmissuhdekuviot ihan oikeasti niin kuin näytettiin vai oliko ne vain kyhätty itse vibraattorin keksimistarinan oheen. Jotenkin sen verran perinteisin menoin niissä edettiin, että tämä epäilys pääsi syntymään. Niin ja mitä tarinan romanttiskomediallisuuteen tulee, niin komediallinen tämä kyllä oli, mutta jotenkin se romantiikka jäi aika taustalle. 1800-luvun lopun maailma näytti pukuineen ihan kivalta ja varmaankin autenttisuutta oli nykyelokuville tyypilliseen tyyliin paljon. Elokuva loppui ihmissuhteiden suhteen jotenkuten niin kuin olin toivonutkin, vaikka eipä sillä loppuratkaisulla välttämättä niin suurta väliä olisi ollutkaan. Lopputekstien aikana nähtiin vielä ihan kiinnostavia kuvia vibraattorin kehitysvaiheista. Vaikka elokuva siis oli sellainen hyvän mielen elokuva, niin en minä koe, että tätä ihan heti tarvitsisi uudestaan nähdä.

Elokuvan pääosaa Mortimer Granvilleä esittänyt Hugh Dancy oli minulle entuudestaan täysin tuntematon nimi, mutta suoriutui roolistaan kuitenkin ihan mukiinmenevästi ja hän sopikin hyvin tällaiseen rooliin, vaikka ei ehkä erityisemmin mieleen jäisikään. Felicity Jones Emilyna puolestaan oli läpi elokuvan verrattain pidättyväisen oloinen, minkä vuoksi hänestä ei sitten saanutkaan paljoa irti. Emilyn räväkämpää siskoa Charlottea näytellyt Maggie Gyllenhaal sen sijaan miellytti paljonkin, mikä saattoi johtua siitäkin, että hänen roolihahmonsa hymyili elokuvan aikana ja paljon, joten mikäs oli häntä katsellessa. Muut näyttelijät olivat sitten Dancyn tavoin ihan onnistuneita rooleissaan, vaikka eipä niitä hirveästi jälkikäteen muista ja näihin näyttelijöihin kuuluivat niin tohtori Dalrymplea näytellyt Jonathan Pryce kuin Granvillen ystävää näytellyt Rupert Everettkin.

Pisteitä: 3/5

Seuraavana arvosteluvuorossa: Neds

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti